IPS/Charles Mpaka

Pienviljelijöille tarkoitetun tukiohjelman rahat loppuvat kesken.

Malawilainen maissin pienviljelijä Ellena Joseph, 63, on huolissaan. Hän on juuri saanut peltonsa valmiiksi ja syyssateet ovat tulossa, mutta hänellä ei ole rahaa lannoitteiden ostoon.

Joseph on yksi 3,7 miljoonasta maanviljelijästä, joiden pitäisi hyötyä Malawin hallituksen tämän vuoden maatalouden tukiohjelmasta. Ohjelman puitteissa valtio tukee pienviljelijöiden lannoite- ja siemenostoja. Malawin maanviljelijöistä yli 80 prosenttia on pienviljelijöitä.

Tukiohjelma on ollut käynnissä vuodesta 2005, ja joka vuosi sitä ovat rasittaneet korruptio sekä toimitusvaikeudet. Tämän vuoden lisärasitteena on lannoitteiden lähes sadan prosentin hinnannousu.

Tänä vuonna viljelijän on maksettava omana osuutenaan 50 kilon lannoitesäkistä noin 7 000 Malawin kwachaa (7,5 euroa). Viime vuonna osuus oli 4 400 kwachaa (4,75 euroa).

Päivien jonotus

Ellena Josephin lannoitekustannukset eivät kuitenkaan jää kahden lannoitesäkin hintaan. Jakelupisteen tavanomaisen kaaoksen vuoksi hänen täytyy saadakseen säkit haltuunsa joko maksaa jollekin joutilaalle nuorelle jonossa seisomisesta tai lahjoa maataloustarvikkeiden myymälän henkilökuntaa. Jonottamiseen menee päiväkausia.

ILMOITUS

Sitten kun hän on saanut lannoitteensa, hänen täytyy vuokrata moottoripyörä ja kuski kuljettamaan ne kotiin 17 kilometrin päähän. Kaikkiaan hän tarvitsee vähintään 23 000 kwachaa (25 euroa).

– Ei minulla ole sellaisia rahoja enkä tiedä, mistä niitä saisin. Toivon vain, että olen jostain löytänyt rahaa siihen mennessä, kun lannoitteet viimein tulevat, Joseph sanoo.

Aiempina vuosina hän turvautui valtion rahoittamaan julkisten töiden ohjelmaan ja ansaitsi pientä palkkaa. Kahteen vuoteen tällä alueella ei kuitenkaan ole ollut yhtään hanketta.

Ministeriö vastaan presidentti

Ruokaturvaa takaamaan tarkoitettua tukiaisohjelmaa ovat ennenkin riivanneet erilaiset hankaluudet, mutta lannoitehintojen kohoaminen on niistä dramaattisin.

Kesäkuussa Malawin parlamentti hyväksyi valtion budjetin. Siinä annettiin tukiaisohjelman toteuttamiseen noin 157 000 euroa vastaava summa, joka oli tarkoitus jakaa 3,7 miljoonan maanviljelijän kesken, kuten viime vuonnakin.

Sitten lannoitteiden maailmanmarkkinahinnan kohoaminen nosti hintoja rajusti myös Malawissa, jossa ei ole omaa lannoitetuotantoa. Maatalousministeriön ilmoitti heinäkuussa, että tuensaajien määrää karsitaan miljoonalla.

Viikko sen jälkeen kun tuensaajien uudet listat oli toimitettu ministeriöön elokuussa, presidentti Lazarus Chakwera kumosi maatalousministeriön päätöksen ja määräsi, ettei ketään viime vuonna tukea saanutta saa poistaa tuensaajien listalta.

Kauppiaat vastaan hallitus

Käynnistyi hallituksen ja yksityisten kauppiaiden köydenveto.

Yksityiset kauppiaat väittivät, että heidän on pakko myydä lannoitteet uusilla hinnoilla, vaikka ne ylittävätkin budjettiin varatun tukisumman. Hallitus puolestaan väitti, että kauppiaat nostivat hintoja tahallaan sabotoidakseen tukiohjelmaa.

Hallitus kertoi kauppiaille, että se maksaisi 50 kilon lannoitesäkistä 25 000 kwachaa (n. 27 euroa) kauppiaiden vaatiman 35 000 kwachan (n. 38 euroa) sijasta. Kaikkiaan 164 kauppiaasta 13 kieltäytyi tarjouksesta, ja varastoihin jäi lähes miljoona tukiohjelmaan tarkoitettua lannoitesäkkiä.

Tavoitteena olleesta 371 000 tonnista oli marraskuun loppuun mennessä onnistuttu toimittamaan perille vain 10 prosenttia. Monilla ohjelmassa mukana olevillakin kauppiailla on vaikeuksia hankkia lannotteita.

– Hallituksen täytyy päättää, voiko ohjelma menestyä ilman yksityisen sektorin tavarantoimittajien osallistumista. Viime vuoden ohjelma oli menestys pääasiassa sen johdosta, että yksityiset pystyivät toimittamaan suuria määriä lannoitteita hyvin lyhyessä ajassa ja maan kaikille alueille, Malawin yksityisten kauppiaiden lannoiteyhdistyksen toimitusjohtaja Mbawaka Phiri sanoo.

Maatalousasiantuntija Tamani Nkhono-Mvulan mukaan tukiohjelman toteutus ylipäätään on tänä vuonna ollut epätyydyttävä.

- On jo marraskuu ja lannoitteita on jaeltu alle kymmenen prosenttia, kun tarkoitus oli, että vähintään 50 prosenttia viljelijöistä olisi saanut lannoitteensa lokakuun puoleenväliin mennessä. Kun sateet lähiviikkoina alkavat, logistiset haasteet kasvavat entisestään, Nkhono-Mvula sanoo.

– Tukiohjelma on elintärkeä pienituloisille maanviljelijöille, mutta sen hoito huolettaa. Näyttää siltä, että ohjelmasta on tullut joillekin ihmisille keino tehdä rahaa. He haluavat ohjelman sekasortoon, sillä siten he voivat itse hyötyä.

Englanninkielinen versio