Jarmo Lintunen

Ystävä tilaa laadukasta englanninkielistä urheilulehteä. Sen digitaalinen vuositilaus maksoi pitkään 60 euroa, mutta marraskuussa lehti ilmoitti nostavansa tilausmaksua.

Euron kuukausikorotus oli liikaa, ja ystävä päätyi perumaan tilauksen. Pian sähköpostiin tuli uusi tarjous – lehden vuositilausta kaupattiin 20 euron vuosihintaan. Se riitti, ja ystävä päätti tilata lehden uudestaan.

Tiedotusvälineet ympäri maailman kamppailevat saman ilmiön kanssa – jutut saattavat kiinnostaa ihmisiä, mutta valmius maksaa niistä on toinen. Tässä ala saattaa maksaa vanhoista synneistään, sillä printtilehtien taipuminen uuteen aikakauteen otti aikansa. Välillä kaikki jutut törkättiin ihmisten luettavaksi ilmaiseksi.

Englanninkielisillä tiedotusvälineillä on luonnollisesti valtava etu puolellaan, potentiaalisia lukijoita riittää. Siksi ei ole ihme, että esimerkiksi New York Timesin voi tilata naurettavan halvalla muutaman euron kuukausitilauksella. Kun maksaa enemmän, saa lisää herkkuja.

New York Timesilla onkin nykyään noin 5,7 miljoonaa maksavaa digitilaajaa. Talouslehti Wall Street Journal on puolestaan saanut niitä yli 2,2 miljoonaa.

ILMOITUS

New York Times kertoo mielellään, miten yhtiö selvisi keskellä pahinta kurjuutta. Se myi lähes kaiken, minkä pystyi mutta piti kiinni laadukkaasta journalismista. Nyt se maksaa takaisin.

Yhdysvaltain toisella puolella Los Angeles Timesilla on tilanne on tyystin toinen. Digitilaajia on vain reilu 250 000.

Suomessa kehitys on ollut vastaavaa. Helsingin Sanomat on hehkuttanut jo useamman vuoden, kuinka se on onnistunut kasvattamaan digitilaajiensa määrää. Talouslehtenä profiloitunut Kauppalehti on puolestaan käytännössä puhtaasti digitaalinen, ja painettu lehti on vain pieni sivutuote.

Iltapäivälehdet ovat Suomessa onnistuneet kaappaamaan ilmaisella sisällöllä valtavat lukijamäärät ja sitä myöten mainosrahaa. Nyt Iltalehti on alkanut ottaa askelia siihen suuntaan, että osa heistä myös maksaisi.

Mutta miten tässä käy muille? Internet on mahdollistanut alalla kuin alalla jättimäisten yritysten synnyn, ja samalla ne ovat kahmineet lähes kaiken vallan. Näyttää osin siltä, että media-alalla on käymässä samoin.

Tämä ei tarkoita, että lehtitalot tekisivät tappiota tai edes huonoa tulosta. Valtaosa on edelleen hyvin kannattavia. Rehellisyyden nimissä en kutsu KU:ta hyvin kannattavaksi, mutta kannattava se on.

Suuri kysymys on juuri se, miltä tilanne 10–15 vuoden päästä näyttää. Tämän vuoksi KU tulee uudistumaan kauttaaltaan.

Jättien puristuksissa happea on vähän, ja sen löytäminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Valituksesta huolimatta KU ei ole luovuttamassa – vain omalla äänellä voi selvitä. Sen pitää kuulua jokaisessa uutisessa.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Jatkuvilla tarjouskampanjoilla tilanne ei muutu paremmaksi. Ihminen ei ole valmis maksamaan tuotteesta täyttä hintaa, jos sitä jatkuvasti kaupataan halvemmalla. Tähän voi kysyä kommenttia puhelinyhtiöiltä.

Tiedotusvälineiden pitää oppia arvostamaan tuotettaan. Ainakin niin pitää tehdä siinä tapauksessa, jos haluaa tilaajan joskus maksavan oikean hinnan tuotteesta.

Tästä päästään takaisin kirjoituksen alussa mainittuun ystävään. Hän on nyt tyytyväinen, laadukkaan englanninkielisen urheilulehden tilaaja. Mutta 72:ta euroa vuodessa hän ei tule enää koskaan lehdestä maksamaan, tuskin edes kuuttakymppiä. Kun kerran halvemmallakin saa.

Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.