Jarmo Lintunen

Seurasaari Helsingissä on päättänyt rakentaa 50–60-lukuisen kesämökkikokonaisuuden alueelleen. Tämä kertoo siitä, että Helsinki ympäristöineen alkoi kasvaa siirtolaisuuden kulttuurisin vaatimuksin: metsään ja luontoon tuli päästä. Alettiin rakentamaan mökkejä, kukin kykyjensä ja varallisuutensa mukaan. Rakennettiin mökkikokonaisuuksia, joiden valmistuminen tuskin oli edes rakentajiensakaan mielissä.

Pielisen seutu koki sotien jälkeen samantyyppisen siirtolaisuuden asutustiloineen, jotka ovat pohjoiskarjalaista kulttuurimaisemaa. Siirtolaiset muovasivat kyläkeskuksia suurine perheineen ja tarpeineen. Maatalouden ylituotanto-ongelmat 1960-luvulla alkoivat syödä asutustilojen kehitysvoimaa, joka oli parin vuosikymmenen ajan näkynyt laajenevina viljelyksinä ja kasvavina tai lisääntyvinä ulkorakennuksina. Tämä on yhteiskunnan kehityksen kannalta ollut yhtä merkityksellinen kuin Uudenmaan myöhempi mökittyminen.

Molemmat ”siirtolaisuudet” rakennusperintöineen kertovat vaurastumisesta, mutta myös köyhtymisestä. Ne kertovat myös siitä, kuinka yhteisöllisesti on ratkaistu puutteen tuomia ongelmia, niin materiaalisesti kuin henkisestikin. On rakennettu yhdistysten taloja, uskonnollisten yhteisöjen kokoontumistiloja, synnytetty valtakunnallinen Kotiseutuliitto (1949) vaalimaan kotiseutujen kulttuuriperintöä.

Kotiseutuliitto palkitsee vuosittain aktiivisimmin toimineen jäsenyhdistyksensä. Tänä vuonna Oulussa palkittiin Helsingin Käpylän yhdistys, edellisvuonna Kokkolassa saman Helsingin Lauttasaaren yhdistys. Nuo molemmat kaupunginosat ovat pystyneet säilyttämään siirtolaisuudesta juontuvan ilmeensä jatkuvista kasvupaineista huolimatta.

Meillä Lieksassa – kuten useimmissa muissa kunnissa – säilyttämisen ongelma on päinvastainen väen vähetessä. Miten säilyttää kotiseudullinen ilmeensä, henkinen hyvinvointinsa?

Rakennettu lähihistoria ja sen merkitys hyvinvoinnillemme on alettu yleisesti hyväksyä. Historia on kasvanut osaksi meitä köyhyyksineen ja rikkauksineen. Historiaa eletään arjessa, eikä se enää rajaudu museoiden ja museoalueiden sisälle. Hyvinvointi rakentuu – muun ohella – myös mielikuvista, muistoista jotka kiinnittyvät rakennettuun ympäristöön kuin sodan muistot ”Rukan tiehen”, Änäkäisen taisteluhautoihin, mahdolliseen ”Päämajaan”.

Lähihistoria on kaupungissa kun kiertoliittymiä koristavat maitolaiturit, aitat, huussit, vinttikaivot, liiterit ja muut tarverakennukset, perinneperennoineen ja muine pihakasveineen.

Hannu Ikonen
Lieksa