Tutkiva toimittaja Johanna Vehkoo on erikoistunut misinformaatioon, kirjoittanut kirjoja muun muassa verkkovihasta, ollut perustamassa Long Playta ja saanut Suomen PENin sananvapauspalkinnon.
Vuonna 2016 Vehkoo viittasi häntä – monien muiden ohella – vuosikausia häiriköineeseen ja piinanneeseen oululaiseen äärioikeistolaiseen poliitikkoon Junes Lokkaan rajatussa Facebook-päivityksessään ”natsipellenä”. Päivitys koski tilannetta, jossa häirintä oli juuri siirtynyt verkosta tosielämään.
Sen näki vain parisataa ihmistä, mutta yksi heistä kopioi päivityksen ja levitti sitä julkisesti.
Lokka, joka on itse kutsunut itseään julkisesti muun muassa natsiksi ja rasistiksi, teki rikosilmoituksen.
Keväällä 2019 Vehkoo sai Oulun käräjäoikeudessa sakkotuomion kunnianloukkauksesta, joka piti Rovaniemen hovioikeudessa syksyllä 2020. Yleensä kynnys tuomita poliitikon loukkaamisesta on korkealla, mutta hovioikeus katsoi, ettei natsiksi ja rasistiksi kutsuminen ollut poliittista arvostelua.
Keväällä 2021 Vehkoo sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen (KKO), sillä kyse on ennakkoluonteisesta tapauksesta. Korkein oikeus ei ole 2010-luvulla antanut yhtäkään poliittista sananvapautta koskevaa ratkaisua.
”Olen kirjoittanut itseni vapaaksi tästä viiden vuoden piinasta.”
Tänä syksynä julkaistiin Vehkoon kirja Oikeusjuttu (Kosmos 2021), jossa hän käyttää tapaustaan esimerkkinä siitä, miten oikeusjärjestelmä ei tunnista tilanteita, joissa sitä käytetään häiriköinnin välineenä.
– Kirjan kirjoittaminen oli klassinen katharttinen kokemus. Nyt olen kirjoittanut itseni vapaaksi tästä viiden vuoden piinasta.
Häiriköinti tunkee elämän ja
kuoleman tilanteisiin
Oikeusjuttu on genrerajat rikkova sekoitus kertovaa tietokirjallisuutta, muistelmaa, elämäkertaa ja esseetä. Se alkaa kuvauksella hyvin henkilökohtaisesta tilanteesta, jollaisia Vehkoo on aiemmin visusti varjellut kertomasta julkisuuteen.
– Syy siitä, miksi aloitan kirjan kertomalla keskenmenosta, on se, että koin todella tärkeäksi näyttää, millaisiin henkilökohtaisen elämän ja kuoleman tilanteisiin häiriköinti tunkee, millaisissa tilanteissa sitä joutuu ottamaan vastaan ja reagoimaan.
– Moni haluaa nähdä sen niin, että ”miksi olet alentunut tälle tasolle”, mutta ei halua nähdä kontekstia siinä ympärillä.
Kyse ei ole siitä, mitä Johanna Vehkoo kirjoitti Facebookissa. Kyse on siitä, miten journalisteja painostetaan ja häiriköidään ja ennen kaikkea siitä, miten oikeusjärjestelmä ei tätä tunnista vaan antaa häiriköiden käyttää itseään omiin tavoitteisiinsa. Kyse on poliittisesta sananvapaudesta.
– On yli-inhimillinen vaatimus, että jos työn tai mielipiteen vuoksi provosoidaan jatkuvasti, niin silti pitäisi aina ja kaikkialla olla täysin tyyni. Miksi pitäisi? Minä provosoiduin yhden kerran, ja olen saanut maksaa siitä nyt viisi vuotta.
Vehkoo hävisi julkisuudesta vuosiksi, vaikka tapausta on myllytetty mediassa kovalla volyymilla.
– Se, että jaksaa sanoa julkisesti asioita, joista tulee kovaa palautetta, vaatii, että on henkisesti sellaisessa tilassa, että pystyy vastaanottamaan sen. Todella moneen vuoteen en ollut, mutta nyt olen.
Vehkoo kertoo saaneensa aina paljon tukea, varsinkin yksityishenkilöiltä.
– On iso määrä ihmisiä, jotka tukevat minua ja näkevät, mistä tapauksessa on kysymys.
Kirjan vastaanottoa hän kuvailee ylitsevuotavan positiiviseksi.
Poliittisen trollauksen
mekanismeja ei tunneta
Vehkoon tapauksessa on lukuisia kafkamaisia piirteitä. Ensimmäinen oli tietysti se, että syytekynnys ylipäänsä ylittyi.
– Emmi Niemisen kanssa kirjoittamani Vihan ja inhon internet (2017) käsitteli naisoletettuihin kohdistuvaa verkkovihaa. Tiesin valtavasti siitä, millaisia kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia on ilmoitettu poliisille ja mistä ei ollut nostettu syytteitä. Sen tiedon perusteella ei ollut mitään syytä olettaa, että voisin saada syytteen.
Ihan oppikirjan mukaan ei mennyt sekään, että Vehkoo luki syytteestään Twitteristä.
– Käräjäoikeus oli antanut tiedon vastapuolelle ensin, ja asianomistajan puoliso twiittasi siitä ennen kuin olin saanut asiasta mitään tietoa. Yhtäkkiä nimeni ja naamani olivat kaikkialla vähänkin merkittävissä tiedotusvälineissä.
Epäillyn nimen ja kasvojen julkistaminen sakkotasoisesta rikoksesta syytevaiheessa on todella poikkeuksellista. Ensin haparoi oikeuslaitos, sitten journalismi.
– Poliittisen trollauksen mekanismit tunnetaan niin huonosti. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole kunnolla artikuloitu, millaisia taktiikoita nämä ihmiset käyttävät ja mihin he pyrkivät. Siksi kirjoitan kirjassani strategisesta trollaamisesta ja siitä, miten yhteiskunnan virallisia rakenteita käytetään häiriköinnin välineinä.
Esitutkinnan virheisiin
on mahdotonta puuttua
Vehkoo kertoo asianajajan kautta käyneen ilmi, ettei Oulun poliisilaitoksella ollut katsottu hänen esitutkintaan toimittamiaan videoita.
– Siellä oli esimerkiksi video, jossa asianomistaja puhui minusta mielenosoituksessa aika levottomia. Video katosi verkosta, eikä poliisi ollut tallentanut sitä.
Esitutkintalain mukaan esitutkinnan kohteelle pitää antaa mahdollisuus loppulausuntoon. Tätä Vehkoo ei saanut.
– Kun tämä valkeni minulle, olin jo aivan, että mitä hittoa täällä tapahtuu.
Vehkoo yritti kannella esitutkinnan virheistä eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka kuitenkin kieltäytyi ottamasta kantelua käsittelyyn muun muassa tapauksen keskeneräisyyden vuoksi. Oikeusprosessit kuitenkin kestävät Suomessa usein vuosikausia.
– Tästä Suomi on saanut moitteitakin. Esitutkinnan virheistä ei pysty kantelemaan, koska aikaraja umpeutuu kahdessa vuodessa. Esitutkinta oli luokattomasti ja lainvastaisesti tehty.
– Kaikista kafkamaisinta oli se, että asianomistaja on sanonut itse monta kertaa julkisesti, ettei hän pidä tätä kunnianloukkauksena, että hänen mielestään kunnianloukkaus pitäisi poistaa laista ja että hän teki minusta rikosilmoituksen vain, koska olen niin ärsyttävä. Järjestelmä kieltäytyy näkemästä, kun sitä hyväksikäytetään.
– Oli aika kafkamaista havaita myös, ettei oikeusjärjestelmä ainakaan tämän rikostyypin suhteen ole lainkaan järjestelmällinen. Ei ole olemassa mitään valtakunnallisia kriteereitä syytekynnyksen ylittymiseen.
Se, eteneekö kunnianloukkaus syytteeseen, vaihtelee alueen ja yksittäisten syyttäjien mukaan.
– Se on aivan mielivaltaista. Tämä oli aivan kauhea asia tajuta. Suomalaisethan luottavat oikeusjärjestelmään ja oikeusvaltioon voimakkaasti. Vaikka toimittajana suhtaudun kriittisesti vallankäyttöön, olin kuitenkin ajatellut, että oikeusjärjestelmä kohtelee ihmisiä suhteellisen yhdenvertaisesti. No ei kohtele.
Kun oikeusjärjestelmää
käytetään hiljentämiseen
Euroopan unionissa on alettu valmistella niin sanottua anti slapp -lakia.
– Tarvitsemme lainsäädännön, joka estää oikeusjärjestelmän käytön hiljentämisen ja mustamaalaamisen välineenä. Sellainen tarvitaan ehdottomasti, jotta tällaista ei tapahtuisi enää kenellekään muulle. Ja jotta ihmisiä voitaisiin suojella tältä jatkossa, minun täytyi kirjoittaa siitä.
– Kirjan sisältö ei muuttuisi, vaikka tuomio olisi mikä. Siksi se on julkaistu nyt, vaikka asia on kesken.
Eivät äärioikeistolaiset ole jättäneet Vehkoota rauhaan vieläkään.
– Kirjamessuillakin oli pari äärioikeistolaista striimaamassa, mutta se oli oikeastaan hyvä. Tajusin siinä tilanteessa, että en pelkää noita tyyppejä. Kun on ollut tällainen härdelli tässä, niin mitä ne minulle enää voivat.
Vehkoota ei hiljennetty.
– Olen edelleen toimittaja. Edelleen uskon siihen, että tämä on helvetin tärkeä ammatti ja teen sitä ihan oikeasti niistä ylevistä demokratiaan ja sananvapauteen liittyvistä syistä. Tässä minä edelleen olen.
– Ja olen välillä leikitellyt ajatuksella, että alkaisin oikeustoimittajaksi. Nyt olisi hyviä pohjia siihen.