Vasili Šukšin -seminaarissa nousi esiin muun muassa kysymys Šukšinin tuotannon uudelleen suomentamisesta.

Vasili Šukšin(1929–1974) oli maineikas siperialaiskirjailija ja elokuvaohjaaja. Hän myös näytteli kahden viimeisen filminsä (Petshki-Lavotshki ja Punainen heisipuu) pääroolit, yhdessä vaimonsa Lidija Fedosejeva- Šukšinan (s. 1938) kanssa. Hän ei ehtinyt itse juuri nauttia siitä maineesta ja arvostuksesta, jonka sai vasta kuolemansa jälkeen. Myös keskeinen filmiprojekti Stenka Razin jäi kesken; vain sen käsikirjoituksesta muokattu historiallinen romaani Tulin antamaan teille vapauden näki päivänvalon.

Korjattakoon aluksi se väärä tieto, jota englanninkielinen Wikipedia levittää: Šukšinia ei salamurhattu, vaan hän kuoli vaikean vatsahaavan aiheuttamiin komplikaatioihin ja massiiviseen sydänkohtaukseen. Kuolema korjasi Vasja Makaritshin Kletskaja-nimisessä kalastajakylässä 2.10.1974 kesken filmausten: Šukšinilla oli merkittävä viimeinen näyttelijäroolinsa Sergei Bondartshukin ohjaamassa sotafilmissä He taistelivat synnyinmaansa puolesta. Kuolemasta on pätevän, Šukšinin elämää läheltä seuranneen elokuvatutkija Valeri Fominin kiistaton todistusaineisto. Tosiasia on tietenkin sekin, että erilaisiin sairauksiin vaikutti vahvasti se stressi ja työpaineet, jotka kärjistyivät kun ohjaaja ei saanut hankkeitaan toteutettua puoluevaltion sensuurijärjestelmän vuoksi.

Šukšin-seminaarin satoa

Venäläisen kirjallisuuden seuran ja elokuva-arkiston (nyk. KAVI) Helsingin Kino Reginassa järjestämä seminaari lauantaina 27.11. 2021 koostui kolmesta valmistellusta puheenvuorosta. Alustajat Pekka Pesonen, Lauri Piispa ja Pentti Stranius käsittelivät Shukshinia kirjailijana, ohjaajana ja ihmisenä. Shukshinilta on suomennettu viisi teosta, novelleja ja romaani Stenka Razin. Šukšin-sarjassa KAVI esittää joulukuussa 2021 viisi hänen elokuvaansa: Me poikamiehet, Poikanne ja veljenne, Outoa väkeä, Petshki-Lavotshki, Punainen heisipuu. ”Venäjän viimeinen maaseutuohjaaja” Šukšin kuului siperialaiskirjailijoihin, joita olivat myös esimerkiksi Siperia-aktivistit Valentin Rasputin, Vasili Belov ja Viktor Astjafijev. Hän oli monipuolinen ja työteliäs pienen ihmisen sinnikäs puolestapuhuja, nimenomaan dialogin mestari ja kotiseudullaan Altailla puhutun kielen ja perinteisen tarinankerronnan tallentaja. Niin kirjoissaan kuin filmeissäkin.

Elokuvataiteessa Šukšin edusti pääosin perinteistä, konservatiivista elokuvakieltä. Itse hän katsoi olevansa enemmän tarinoidensa ja novelliensa kuvittaja kuin ohjaaja. Silti näyttelijänäkin Šukšin osoitti valtavan eläytymiskykynsä kahdessa viimeisessä elokuvassaan, rooleissaan traktoristi Ivanina ja pikkurikollinen Jegorina. Šukšin käsikirjoittamat, ohjaamat ja näyttelemät Petshki-Lavotshki ja Punainen heisipuu ovat mahtava osoitus ja todistusvoima elokuvataiteen -auteur-teorian, tyylin ja tekijä-keskeisyyden hedelmällisyydestä.

Seminaarissa heräsi ajatus myös Šukšinin tuotannon uudelleen suomentamisesta, koska periaatteessa vain Esa Adrianin kääntämä, Šukšin tyylin ja dialogin tavoittava Nuoren Vaganovin kärsimykset on kestänyt aikaa ja esimerkiksi Meitä on niin moneksi on paikoin melkoista könkkösuomea 1970-luvulta.

ILMOITUS

Seminaarin vilkas keskusteluosuus lainehti asiasta kolmanteen, mutta paljon uuttakin informaatiota ja detaljeja Šukšin elämästä ja esimerkiksi elokuvista kuultiin. Šukšin-elokuvien teemahan on usein maalaisuus, siperialaisuus ja nyrjähtänyt syrjäytyneisyys. Filmit ovat huumorin ja surun sekoittamaa tragikomiikkaa, melodraamaakin, joka välittyy hersyvän, joskus yllättävän äkkijyrkän ja haastavan dialogin saattelemana. (Oma Šukšin-osuuteni on laajemmin esillä tammikuussa ilmestyvässä venäläistä elokuvaa käsittelevässä esseekokoelmassa Unohdettu valkokangas.)

Vasili Šukšinin kirjailija-ohjaaja-henkilökuvaa on Venäjällä viime vuosikymmenet pitänyt mediassa esillä hänen näyttelijä-leskensä Lidija Fedosjeva- Šukšina sekä tietyssä mielessä myös näyttelijänä ja televisiojuontajana työskennellyt Maria-tytär. Kesäkuukausina äiti ja tytär on voitu ”paikallistaa” Suomessakin, nimittäin Punkaharjun mahtavissa harju- ja maalaismaisemissa…

Ystävykset Vladimir Vysotski, Andrei Tarkovski ja Vasili Šukšin

Vasili Šukšin ja Andrei Tarkovski (1932–1986) asuivat Moskovan elokuvakoulua (VGIK) käydessään 1950-luvun lopulla hetken samassa kommunalka-huoneistossa ja ystävystyivät. Myös laulaja-näyttelijä ja bardi Vladimir Vysotski (1938–1980) majaili usein heidän luonaan. Myöhemmin ystävysten välit viilenivät, mutta koko kolmikosta tuli maailmankuulu, radikaaleja 60-lukulaisia ”toisinnäkijöitä”.

VGIK:n mestariopettaja Mihail Romm arvosti myös hyvin erilaisia oppilaitaan. Sittemmin Tarkovski ei pitänyt kovinkaan paljon Šukšinin ”maaseutuelokuvista” ja perinteisestä kerrontatyylistä, koska hänen mielestään ”maata” osasi parhaiten kuvata runollinen Aleksandr Dovzhenko. Šukšin taas arvosteli Andrei Rublev -elokuvaa siitä, että se ei keskittynyt ikonitaiteilijaan, vaan oli suurimmalta osalta aikakauden kuva: ”Minun Stenka Razinini tulee olemaan lähikuvassa”, hän vakuutti.

Vasili Šukšin haudattiin syksyllä 1974 Moskovan Novodevitshin hautausmaalle.