Annina Mannila

Oman mökkijärven huono tila käynnisti pirkkalalaisen Jussi Alangon selvitystyön turvetuotannon vaikutuksista vesistöihin.

Kiinnostus alkoi, kun Jussi Alanko osti vaimonsa kanssa kesämökkitontin Keuruun Martinjärven rannalta vuonna 2006 ja rakensi sinne mökin. Sitä ennen hänellä ei ollut käsitystä Suomen vesistöjen tilasta. Turvetuotanto oli etäinen asia ja jotain, millä leivotaan hyvinvointia maahamme.

Sitten selvisi, että järvi oli todella huonossa kunnossa.

Sen valuma-alueella oli viisi suurta turvetuotantoaluetta, joiden koko oli suurimmillaan yhteensä noin 900 hehtaaria, Alanko kertaa. Valumat vastaanottavan vesistön pinta-ala taas on 1 100 hehtaaria.

”Valtio on mennyt pitkälle, mutta mikä on mennessä, kun on koko koneisto hallussa.”

– Sitä voi miettiä, millainen yhtälö on, jos turvetuotantoalueiden vedet valutetaan järveen.

Havainto sai Alangon tarttumaan ja perehtymään aiheeseen, vaikka tuskin hän silloin tiesi, kuinka iso savotasta tulisi. Tänä syksynä hän on julkaissut kirjan Järviin haudattu totuus.

ILMOITUS

Kirjoittaja kertoo haastatelleensa 50:tä tutkijaa ja valistunutta vesistöaktiivia sekä ”tehnyt sitä, mitä elyn (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen) tutkijat eivät todennäköisesti ikinä tee, eli tutkinut Vapon (valtionyhtiö Vapo Oy) päästöraportteja”.

Huhtikuussa Vapo ilmoitti vaihtavansa nimensä Neova Oy:ksi.

Havainnoistaan huolestuneena Alanko kertoo lähteneensä ensimmäiseksi Keski-Suomen ely-keskukseen neuvottelemaan yhdessä vastaperustetun Martinjärven vesienhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Jarkko Nisulan kanssa. Tilanne oli omituinen: pälyilyä ja tenttausta siitä, minkä verran he olivat perillä aiheesta.

– Se sai epäilemään, ettei elyssä ollut puhtaat jauhot pussissa. Siitä päätelmästä ei ole tarvinnut luopua sen koommin. Elyt suojelevat turvetuotantoa.

Erävoitto
vesienhoitoyhdistykselle

Käynnistä alkoi oikeusprosessien jatkumo. Alkajaisiksi selvisi, että lähinnä sijaitseva turvetuotantoalue toimi ilman ympäristölupaa – kymmenen vuotta sen jälkeen, kun se tuli pakolliseksi, Alanko huomauttaa. Vapo teki hakemuksen ja Martinjärven vesienhoitoyhdistys muistutuksen siihen. Sitten peliin puuttui Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, joka puhalsi sen poikki ja kuulutti luvan uudestaan, joten koko prosessi alkoi alusta.

Alanko kertoo, miten Vapon ilmoittamat päästötiedot olivat nyt hyvin erilaisia.

– Desimaalipilkkua ei ollut siirretty tarpeeksi montaa pykälää, Alanko kuittaa.

Tapaus päättyi niin, että vuonna 2015 korkein hallinto-oikeus myönsi ympäristöluvan kahdeksi vuodeksi. Mikseivät olleet myöntämättä kokonaan, Alanko kysyy, sillä käytännössä lyhyt lupa tarkoitti turvetuotannolle lähtöpasseja.

Vesienhoitoyhdistys sai erävoittonsa. Neljän muun turvetuotantoalueen ympäristöluvat ovat kunnossa, mutta Alangon mukaan päästötiedot ovat niissä vääriä. Näiden osalta prosessit ovat vielä kesken.

Valtion valjastamaa
tutkimusta

Martinjärven syvänteet ovat täyttyneet turvelietteestä. Sitä tulee sekä turvetuotantoalueilta että metsäojista. Mistä voi tietää, että liete on peräisin juuri turvetuotannosta?

Turvesuo on kasviton ja jatkuvasti harattu alue, jota sateet, tuulet ja tulvat huuhtovat, Jussi Alanko muistuttaa.

– Totta kai lietettä tulee ihan toisella tavalla kuin metsäojista. Ja tätä Suomessa salaillaan hirveästi.

Alanko kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksista, joissa turvemailla harjoitetun metsätalouden päästötiedot ovat moninkertaistuneet. On tehty perustavaa laatua olevia uudelleenarviointeja, hän sanoo, kuten se, että päästöt jatkuvat niin kauan kuin turvetta on.

Turvealalle asti uudelleenarvioinnit eivät ole kantaneet.

Esimerkiksi valtion Geologinen tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt omia tutkimuksiaan. Niiden perusteella ongelmia ei ole. GTK saa osansa Alangon kritiikistä. Valtio on valjastanut sen tuottamaan tutkimuksia, joiden väitteet eivät pidä paikkaansa, hän sanoo. Tutkimusten mukaan turvetuotannolla ei ole minkäänlaisia merkittäviä vaikutuksia järviin.

Lietettä myönnetään muodostuneen noin 40 vuoden aikana joitakin senttimetrejä, ja äkkiseltään määrä kuulostaa pieneltä. Alanko huomauttaa, miten jo muutamien millimetrien lieju on rapujen elämälle kohtalokasta. Ja paikoitellen sitä on tullut metrikaupalla, Alanko jatkaa.

– Valtio on mennyt pitkälle, mutta mikä on mennessä, kun on koko koneisto hallussa.

Alangolta on pakko kysyä, miksei hän luota tutkittuun, viralliseen tietoon.

– Turveteollisuuden kertomaa totuutta virallisempaa ei ole, hän hymähtää.

Esimerkkejä
riittää

Jussi Alanko kertoo, miten järville ikävin turvetuotannon seuraus on humus, orgaaninen aine, jolle ei ole asetettu päästörajoja.

– Tämä on ensimmäinen näkyvä huijaus, ihan tolkuton huijaus. Päästöraporteissa on ilmoitettu, että turvetuotantoalueelta tulevan veden humuspitoisuudet ovat pienempiä kuin suolla oli luonnontilassa. Näinhän se ei voi olla.

Alanko on selvittänyt, mistä kummallinen tulos johtuu. Luonnontilaisen suon humuspitoisuudeksi on vain päätetty, sitä tutkimatta, 35–45 milligrammaa litraa kohti.

– Kuvitteellinen luku, Alanko kuittaa.

– Oikeasti luonnontilaisilta soilta tulee humusta yleensä 15 milligramman luokkaa litrassa. Lisäksi luonnonsoilta tulevat vesimäärät ovat huomattavasti turvekenttien valumia vähäisempiä.

Sittemmin nettolaskennasta on päätetty luopua, mutta humus on yhä ongelma.

– Yleensä on kolme mitattavaa komponenttia eli kiintoaine, fosfori ja typpi, joille on rajat. Eloperäistä lietettä saa laskea niin paljon kuin sielu sietää. Se ei riko lakia, vaikka järvet menevät pilalle.

Toisen esimerkin hän kertoo kymmenen vuoden takaa, jolloin rankkasade huuhteli turvetuotantoaluetta. Elyn mittauksen perusteella järveen oli tullut yhden sateen seurauksena kiintoainetta 3 500 kilogrammaa, vaikka Vapo oli laskenut koko vuodelle 2 000 kilogramman arvion.

Ja vielä kolmas: turvetuotannon vaikutukset eivät Alangon selvitysten perusteella kohdistu vain turvetuotannon alapuolisiin vesiin, vaan humusta kelluu järvissä niin kauas kuin vettä riittää.

– Kun tämäntyyppisiä esimerkkejä on tarpeeksi jonossa, alkaa hahmottua huijaus ja sumutus.

Alanko epäilee, että koko tilanteeseen ei päästä käsiksi sen mittaluokan vuoksi. Se, mitä järville on tehty, on jatkuva, törkeä ympäristörikos, hän luokittaa. Ihmisillä olisi oikeus korvauksiin, ja tällaisia ihmisiä on Suomessa kymmeniätuhansia.

– Mahdoton yhtälö.

Taloudellisen toimeliaisuuden
ehdoilla

Kansalaisaktiivin tavoitteena on, että saastuttaminen loppuisi.

– Turvemäärät, joita järviin on tullut, ovat siellä ja pysyvät. Ojat kunnolla tukkoon ja antaisi luonnon hoitaa. Se on ainoa toimiva ratkaisu.

Jussi Alanko kaipaa päästöjen rajoittamista niin, että järvien puskurikyky riittää vastaanottoon. Sitä ei hänen mukaansa tiedetä, tiivistyykö lieju vuosikymmenten aikana, mutta se kyllä tiedetään, että kun päästöt vähenevät, järven vesi kirkastuu.

Alangon mielestä nyt olemme kuitenkin turvetuotannon alasajon myötä jonkinnäköisellä toipumisuralla. Mitä nopeammin se tapahtuu, sitä parempi.

Kaikkein järkyttynein hän on ollut siitä, millainen yleiskonkurssi on käsillä.

– Se oli šokeeraavaa, ettei ole toimivaa ympäristöhallintoa, vaan se on alisteinen taloudelliselle toimeliaisuudelle ja sen ehdoilla mennään. Kuvittelin, että elämme oikeusvaltiossa.

”Riippumatonta ja puolueetonta tutkimusta”

Ympäristönsuojelun asiantuntija, turvetuotannon valvoja Sirpa Salo Keski-Suomen ely-keskuksesta muistuttaa, että ely-keskukset hoitavat niille annettua tehtävää lakeja ja asetuksia noudattaen. Valvonnalla pyritään suojelemaan ympäristöä.

Turvetuotanto on yksi osa ympäristöä kuormittavaa toimintaa.

Salo korostaa, että turvetuotannon haitat ovat kyllä tiedossa. Siksi sitä varten ovat olemassa muun muassa lupamenettely sekä valvontamenettelyt. Aluehallintovirastot eli avit ovat lupaviranomaisia, ely-keskusten tehtävä on valvoa.

Tarkkailujen ja tutkimusten perusteella tiedetään, että turvetuotanto voi aiheuttaa vesistöissä esimerkiksi liettymistä ja rehevöitymistä.

– Vaikutukset ovat hyvin tapauskohtaisia riippuen siitä, minkälainen on vastaanottava vesistö ja kuinka paljon turvetuotantoa vesistöalueella on.

Salo arvioi, että turvetuotannon hiipumisen myötä myös ympäristövaikutukset vähenevät. Vesistöissä se näkynee aikanaan.

GTK on tutkimusorganisaatio

Soiden käyttö ja resurssitalous -ryhmän ryhmäpäällikkö Tuija Vähäkuopus Geologian Tutkimuskeskuksesta (GTK) kertoo keskuksen elokuussa 2020 julkaisemasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin, miten turvetuotanto näkyy järven sedimenteissä. Hän korostaa, että kyseisessä tutkimuksessa ei selvitetty vaikutuksia veden laatuun.

– Totta kai vaikutuksia näkyy, sillä kaikki ihmistoiminta vaikuttaa järvisedimenttien koostumukseen, kuten myös luonnolliset prosessit. Tutkituissa järvissä viimeaikaisten kertymien osalta puhutaan senttimetreistä, ei metreistä, mikä on tyypillistä Suomen järvissä, Vähäkuopus avaa tutkimustuloksia.

– Jääkauden jälkeen kertyneitä liejuja voi olla paksulti, mutta ne ovat luonnon eri prosessien vuosituhansien aikana kerryttämää tavaraa. Järvien pohjiin kerääntyy materiaalia koko ympäröiviltä alueilta.

GTK toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa. Vähäkuopus huomauttaa, että ministeriö ei kuitenkaan sanele, mitä GTK:n pitää tehdä ja tutkia, sillä se esittää tutkimusaiheensa itse ja oman strategiansa pohjalta.

Vähäkuopus korostaa, että GTK on tutkimusorganisaatio, joka tuottaa riippumatonta ja puolueetonta tietoa. Tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet tekemään tutkimusta alan sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, ja sitä myös valvotaan, kuten tieteen tekemisessä on tapana.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on tehnyt hyvien tieteellisten käytäntöjen ohjeet, joihin GTK on sitoutunut ja joita se noudattaa.

– Riippumaton tutkimuslaitos julkaisee tiedon sellaisena kuin se tulee. Tieteellisen tutkimuksen tekemistä kontrolloidaan hyvinkin tarkasti.