Antti Yrjönen

Rikkain kymmenes on kasvattanut osuuttaan varallisuudesta jo 49,6 prosenttiin, samalla kun kaikki muut suomalaiset ovat häviäjiä. Missä viipyy keskiluokan kapina, kysyy Ralf Sund Sunnuntaivieras-kolumnissaan.

Media ja me kansalaiset tarkkailemme innokkaasti tulotietoja. Verotietojen julkaiseminen on suuri uutispäivä. Katse pitäisi kääntää varallisuustietoihin. Muutokset varallisuuden jakautumisessa ovat hitaita. Siksipä ne ovat petollisia, koska me ajan myötä sopeudumme niihin.

Tilastokeskus on tuoreesti raportoinut kotitalouksien varallisuuden muutoksista. Tulokset kertovat hitaasta, mutta massiivisesta varallisuuden uudelleenjaosta. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Siihen nähden huopatossutehtaan hiljaisuus kummeksuttaa.

Vuonna 1988, yli 30 vuotta sitten, köyhimmällä puolikkaalla kotitalouksista oli yli kymmenen prosenttia kaikesta varallisuudesta, tuorein lukema vuodelta 2019 kertoo, että osuus on lähes puolittunut. Rikkain kymmenes on puolestaan kasvattanut osuuttaan 36,3 prosentista 49,6 prosenttiin.

Kehityksen ovat mahdollistaneet lukuisat talouspoliittiset ratkaisut vuosikymmenten aikana. Erityisesti veropolitiikalla on vauhditettu varallisuuden uusjakoa. Eriytetty verojärjestelmä, jossa pääomatuloja verotetaan eri perustein kuin palkkatuloja, luo eriarvoisuuden kasvulle edellytyksiä. Pääomatuloihin rakennellut verohelpotukset antavat lisäbuustia epätasa-arvolle.

Kotitalouksien kokonaisvarallisuus on 600 mrd. euroa. Suomen vuoden ”liikevaihto” eli bruttokansantuote vuonna 2019 oli 240 miljardia eli noin 40 prosenttia kotitalouksien varallisuudesta. Julkisen talouden velka oli tuolloin 145 miljardia euroa eli 24 prosenttia kotitalouksien nettovarallisuudesta.

ILMOITUS

Selvennetään vielä isoja ja käsityskyvyn rajamailla olevia lukuja. Jos köyhimmän puolikkaan osuus nettovarallisuudesta olisi ollut vuonna 2019 sama 10,2 prosenttia kuin se oli vuonna 1988, olisi köyhimmällä 2,8 miljoonalla suomalaisella nyt vajaat 30 miljardia enemmän varallisuutta. Henkilöä kohden se tarkoittaisi noin 10 000 euroa tukevampaa massia.

Olennaista on huomata, että varallisuuden osuuksia tarkastellen kaikki muut paitsi varakkain kymmenys, siis noin 500 000 suomalaista, ovat häviäjiä. Siksikin tätä hiljaisuutta on vaikea ymmärtää. Missä viipyy keskiluokan kapina.

Mahdollisia selityksiä lammasmaisuuteen on useita. Taloudellinen kasvu on mahdollistanut sen, että köyhinkin puolikas on lisännyt hieman nettovarallisuuttaan. Absoluuttista köyhyyden kasvua on vähän. Rikkain kymmenys on syönyt leivän, mutta muutamia murusia on pöydältä tippunut.

Ehkä tarina rikkaiden rikastumisen yleisestä hyvästä on uponnut. Valumisteoriaksi tätä kutsutaan. Ylempi keskiluokka, joka suhteellisesti tarkastellen on myös hävinnyt, saattaa olla hiljaa, koska ajattelee, että he ovat matkalla ”ylöspäin”. Optio, joka useimmille ei koskaan lankea maksuun, pitää hiljaisena.

Eettisesti tämä on väärin: kasvun hedelmät jakautuvat vinosti. Suurin osa on kuitenkin osallistunut kasvun luomiseen. Taloudellisesti eriarvoisuuden kasvattaminen on omaan jalkaan ampumista: vahva tutkimusnäyttö puoltaa johtopäätöstä, jonka mukaan eriarvoisuus heikentää kansantalouden iskukykyä. Rattaisiin tulee hiekkaa.

Mittavia ovat ahneuden alttarin uhrilahjat.