Jarno Mela

Yksinkertaista: Vasemmiston Kyllönen arvioi, että Suomen metsäteollisuus pärjää taksonomian ja kansainvälisen kilpailun kanssa toimimalla ympäristöystävällisemmin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen muistuttaa siitä, että hänen puolueensa tukee EU:n taksonomia-asetusta, eli kestävien investointien luokitusjärjestelmää.

Taksonomia on osa EU:n finanssilainsäädäntöä, jolla halutaan ohjataan rahavirtoja ympäristölle haitallisesta teollisuudesta ja palveluista ympäristöystävälliseen teollisuuteen ja palveluihin. Taksonomian tehtävänä on yhtenäistää ja määritellä kriteerit rahoitustuotteille, joille voidaan myöntää EU:n vihreän rahoituksen leima.

Kohti kestävää kehitystä

”Edunvalvonta olisi pitänyt tehdä vuosina 2016-2019”.

Vasemmistoliitto kannattaa asetusta osana siirtymää kohti kestävää talousjärjestelmää, pois nykymallista, jossa rahavirrat esteettä tukevat esimerkiksi ilmastokriisiä aiheuttavia fossiili-investointeja.

Tästä johtuen vasemmistoliitto jättää hallituksen kantaan eriävän mielipiteen.

– Lisäksi pitää ymmärtää, että taksonomia-asetus on ollut voimassa jo melkein puolitoista vuotta, ja nyt Suomella kannanmuodostuksessa olevan delegoidun asetuksen laajuus on myös jo päätetty. Hallituksen asetusta vastustavalla kannalla ei tässä vaiheessa ole enää mitään vaikutusta lopputulokseen, Kyllönen toteaa.

ILMOITUS

– Edunvalvonta olisi tämän suhteen pitänyt tehdä vuosina 2016-2019, eli ennen kuin taksonomia tuli voimaan. Nyt olemme myöhässä, ja Suomen vastustava kanta lähinnä myöhäisherännäisyyttä.

Ensimmäinen askel

Kyllönen muistuttaa lisäksi siitä, että osana Pariisin ilmastosopimusta Suomi on sitoutunut ohjaamaan myös yksityisiä rahavirtoja tukemaan ilmastotavoitteita.

Rahoitusmarkkinatoimijat ovat pitkään toivoneet yhtenäisiä, tieteeseen perustuvia kriteerejä kestäville vihreän kehityksen sijoituskohteille. Säädös taksonomian ilmastokriteereistä on ensimmäinen askel kestävyysluokittelun luomiseksi.

– Taksonomian ulkopuolelle jääminen ei tarkoita, että toiminta olisi kiellettyä tai leimattu saastuttavaksi tai että toiminnalle ei voisi saada rahoitusta”, Kyllönen sanoo.