Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Monissa eri sanomalehdissä on ollut tänä vuonna hyvin usein juttuja ja mielipidekirjoituksia siitä, että nuorten psykiatrinen hoito ei toimi kunnolla. Nuorilla ja lapsilla on ongelmia masennuksen ja ahdistuksen takia.

Viime kesänä TYKS:n psykiatrisella nuoriso-osastolla oli osa potilaista yötä patjoilla, kun osasto oli niin täynnä. Monissa muissa kaupungeissa on sama tilanne.

Lähetteet psykiatriseen erikoishoitoon vain lisääntyvät valtavasti joka vuosi.

THL:n tutkimuksen mukaan melko monet nuoret huumeiden käyttäjät ovat työkyvyttömyyseläkkeellä. Käsitykseni mukaan näillä nuorilla ei ole juuri mitään tekemistä päivällä. Näin hyvin helposti tulevat eri päihteet kuvioon. Avun saanti päihteistä irti pääsemiseen on hankalaa.

Kaikenlaiset itsetuhoajatukset ovat nuorilla myös usein mielessä. Joka vuosi tehdään noin 800 itsemurhaa.

ILMOITUS

Jopa noin 3 500 alle 35-vuotiasta nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle joka vuosi. Suurin syy ovat mielenterveyden ongelmat. Näin he ovat koko ikänsä pois työelämästä, vaikka työelämän pitäisi vasta alkaa. Alle 45-vuotiaista kaksi kolmasosaa saa vain takuueläkettä, joka on noin 800 euroa kuukaudessa. Eräässä ohjelmassa useita vuosia sitten Kelan etuuspäällikkö sanoi, että nämä nuoret elävät köyhyydessä loppuelämänsä, jos joutuvat työkyvyttömyyseläkkeelle.

Myös lapsiperheitä tulee tukea. Monet lapset ja nuoret joutuvat kiusatuksi koulussa, koska elävät köyhissä perheissä. Kiusaaminen on aina henkistä väkivaltaa ja jättää pysyvät jäljet lapsiin ja nuoriin.

Samoin lastensuojelun tarve on kasvanut viime vuosina, myös siihen on lisättävä panostuksia.

Toki on erittäin hyvä, että monet lapset ja nuoret jo nyt pärjäävät hyvin ja saavat näin hyvän alun omalle elämälle. Toivottavasti myös ne nuoret saavat hyvän elämän, joilla on psykiatrinen sairaus tai muita ongelmia elämässä. Nuorissa on tulevaisuus.

Mika Lille
Helsinki