Jarmo Lintunen

Kansan Uutiset muistaa runoilija Kirsi Kunnasta julkaisemalla uudelleen hänen haastattelunsa vuodelta 2004.
Kirsi Kunnaksen lastenrunot ovat lapsille tuttuja.
– Liian tuttu, kuuluu lapsen kommentti, kun kirjailija sanoo lukevansa runon tunteellisesta siilistä.

Runoilija Kirsi Kunnas on lapsille lukemista edistävän Lukuleikki-projektin suojelija. Hänestä on tärkeää, että lapsille luetaan ihan pienestä, alle vuoden ikäisestä.

– Runo tai satu hyvä keino oppia tuntemaan lapsensa, lukiessa näkee, mistä lapsi on kiinnostunut, mikä häntä pelottaa, kirjailija toteaa.

– Lukeminen on alkupotku keskustelulle.

Kunnas on kirjoittanut aikuisille ja lapsille 50-luvulta lähtien. Pian 80-vuotiaan runoilijan lasten tuotanto siirtyy sukupolvelta toiselle: Isovanhemmat ja vanhemmat, joille runoja on luettu lapsena, eivät voi olla lukematta niitä tämän päivän lapsille.

Lapset keskeyttävät

– Tietysti 35 lasta hälisee ja ottaa ohjat käsiinsä helposti. Siinä on oltava joustava, Kirsi Kunnas kuvailee Helsingin kirjailijatalossa Villa Kivessä Ruusun ja kirjan päivän juhlassa esiinnyttyään joukolle päiväkotilapsia.

– En yhtään kadehdi lastentarhanopettajaa, jonka on tultava koko ajan toimeen niin monen erilaisen tahdon kanssa.

ILMOITUS

Lapset kuuntelivat Kunnasta, mutta turha kunnioitus puuttui. He keskeyttivät, sanoivat, että ei sitä runoa, se on liian tuttu ja jo voidaan lopettaa. He kertovat, minkä runon tuntevat, osaavat pätkiä ulkoa.

– Näin häpeän ilmeitä aikuisten kasvoilla, kun heidän lapset eivät käyttäytyneetkään korrektisti, Kunnas naureskelee.

– Mutta tuommoisiahan lapset ovat, kukin haluaa tulla esiin itsenänsä eivätkä ryhmän jäsenenä.

Kunnas sanoo, ettei ole usein näin suurelle lapsijoukolle lukenut.

– Lapsille on kiva lukea, mutta mieluiten kahden kesken.

Illalla Kunnas oli menossa aikuisten runomatineaan, jonka aiheena oli surrealismi.

– Sekin on jännittävää, kun en oikein tiedä, mitä se surrealismi on, hän pohtii.

Kirja rauhoittaa

– Lasten olosuhteet ovat muuttuneet siitä, kun omani olivat pieniä ja olin kotona. Nyt lapset syntyvät levottomaan maailmaan, joka tulee heille eri lailla kuin ennen, tv:n, kuvien ja pelien kautta, hän sanoo.

– Vanhemmat ovat töissä ja lapset hoidossa. Vasta illalla on aikaa kahdenkeskiselle olemiselle.

Hänestä Lukuleikki on hyvä opettamaan tärkeän median – kirjan – käyttöä.

– Yhteisinä hetkinä lapsi oppii kuuntelemaan kieltä ja kirjaa tänä aikana, jolloin on paljon muita, myöhemmin syntyneitä kilpailevia välineitä kännykkäpeleistä nettiin.

– Korostan tässä kirjan välinearvoa, sitä, että koteihin menisi viesti, että lapsille olisi luettava enemmän.

Kiireisistä ja väsyneistä iltoina vanhempi saattaa unohtaa iltasadun arvon.

– Ja sen, että kirja on hyvä väline rauhalliseen olemiseen. Aina ei tarvitse hyppiä ja juosta eikä keksiä tekemistä. Voi ottaa kirjan.

Kirjallisuus opettaa sävyjä

Kunnas selostaa, kuinka jo puolivuotiaan lapsen aivot alkavat aktivoitua kielikeskuksen kohdalta. Lapsi on kiinnostunut kielestä jo tuolloin.

– Pienen koiranpennun erottaa pienestä ihmispennusta, kun hän muuttuu kuin kielen tarraksi. Siksi on tärkeää, että kielen kehitystä ruokitaan lapsuuden alkuajan ja näin aivotoiminta muodostuu vilkkaaksi.

– Tiedämme sadun Kasperista, joka ei saanut oppia, kun hänelle ei kukaan puhunut, ja hänestä kasvoi eläin. Näin voi käydä lapsillekin, jos ei huomata sitä, että hän tarvitsee sekä fyysistä että kielellistä läheisyyttä pitkään.

– Tässä mielessä kirja on lapsen suojelemista muilta medioita, joista saattaa tulla minän riistäjiä.

Kunnas on kirjoittanut lapsille juuri siksi, että hän uskoo, että kielen haltuunottamisen kautta kehittyy kaiken abstraktin ajattelun pohja.

– Jos kieltä ei saa haltuunsa, koko ajattelun taso laskee. Ja mitä suurempi sanavarasto, sitä eritellympi ja rikkaampi psyykkinen elämä, hän pohtii.

– Elämä ei ole mustavalkoista. Sävyjä pystyy käsittelemään, kun niille saa käsitteet. Kirjallisuus opettaa ilmaisemaan, olenko vain kaihoisa vai murheellinen vai onko mulla ikävä. Mikään ei ole pelkästään paha tai ilkeä, vaan siinä on paljon vivahteita.

Kunnas korostaa, että juuri perheessä pitäisi lukea.

– Pitäisi olla kahdenkeskisiä hetkiä, lapsi saisi oppia oman kielen intonaation, kerakkeet ja konsonantit omilta vanhemmilta lukemista kuulemalla.

– Kotikieli on usein ihan signaaleja tyyliin syö tuo, onko kengät jalassa. Mutta sadussa tapahtuu monenlaista. Se kehittää kieltä ja vivahteiden ymmärtämistä.

Aika ajoin runoilija

Kunnas sanoo, että hän on runoilija vain ajoittain.

– En ole viime aikoina kirjoittanut paljon uutta. Olen tullut hitaaksi.

Hän laittaa ruokaa, käy kaupassa, laiskottelee, katsoo televisiota.

– Ja luen, luen ja luen. Enkä tee mitään. Niin ollut aikaisemminkin.

Muutaman vuoden välein hän sitten muuttuu runoilijaksi.

– Silloin kaikki, mitä näen, koen tai katselen, on pikkuisen surrealistista, olen vähän irrallani. Sitten kirjoitan.

Tuoreimmat lastenrunot ovat vuodelta 2001, jolloin julkaistiin kokoelma Tiitiäisen tuluskukkaro.

– En tiedä, viritynkö enää, jollen saa salamaniskua päähän ja näe ihan toisella lailla. Että mun täytyy kirjoittaa.

– Niin on käynyt ennenkin. On saattanut alkaa vaikkapa raivostuttaa se tapa, miten lastenruno käsitetään. Jokin naksahtaa päässä ja silloin olen runoilija, muuten ihan tavallinen ihminen.

– Olkaas sen verran hiljaa, että kuulette, Kirsi Kunnas toppuutteli lapsiyleisöä.

– Näytä kuva, komensivat lapset runoilija Kirsi Kunnasta.