Pekka Pajuvirta

Hannu Oittinen Tampereelta kirjoitti painavaa asiaa 29.10. KU:n sisällöstä. Samaan aikaan Hesari julkaisi Li Anderssonin laajan haastattelun. Ei voi sattuvammin kuvata oikeiston politiikan sisältöä kuin Andersson teki: ”Köyhiä kannustetaan viemällä vähistä rahoista, hyvätuloisia antamalla lisää rahaa”.

Mutta Li Andersson kaipasi myös Suomessa miespuolista iskujoukkoa, joka haastaisi nyt julkisuudessa olevan kuvan miesduunarista. Oittinen puolestaan kaipasi juttuja lattiatasolta ja duunareista, työkansan ja kaikkien ponnisteluista parempien olosuhteiden puolesta.

Kaupan vapautumisessa ja rajojen avaamisessa on voittajia ja häviäjiä. Kilpailu työstä on koventunut Suomessa, ja monen duunarin ei ole helppo ymmärtää, että ilman maahanmuuttajia se omakin kovemmin kilpailtu työpaikka olisi mennyt käsiparien puutteeseen. Korkeasti koulutettujen kohdalla on helpompi nähdä, mitä mahdollisuuksia kansainvälistyminen on tuonut, kun töitä on selvemmin tullut lisää. Työkielikin voi olla englanti. Muualta tulleita on myös ollut helpompi hyväksikäyttää, ja tämä on heikentänyt järjestäytyneiden työntekijöiden asemaa.

Mutta täytyyhän meillä olla vielä kaikilla tasoilla valistuneita työntekijöitä, joista ja joiden työpaikoilta saa ajankohtaisia työkansan uutisia. Oittinen oli oikeassa sanoessaan niiden olevan työväenlehden pihvi. Samoin rauhanliikkeen teemoja olen jäänyt kaipaamaan. Suomen pitää kaikin tavoin pyrkiä pysymään Ruotsin kanssa Naton ulkopuolella ja kehittää vahvaa, yhteistyökykyistä Eurooppaa. Hävittäjät, kun niitä on näköjään pakko ostaa, tulisi hankkia Euroopasta. Näiden asioiden käsittelylle pitäisi myös riittää lehdellä voimia .

Oittiselle voisi vielä sanoa, että netin ja kirjaston kautta lukeminen ei paljoa mitään lehteä elätä, kuten ei Loimaan kassakaan ay-liikettä.

Pekka Auro
Espoo