Lehtikuva/Vesa Moilanen

Veroasteen nostaminen ei ole vasemmistoliitolle itseisarvo niin kuin sen laskeminen on kokoomukselle, vasemmistoliiton puheenjohtaja vastaa kokoomuksen Elina Valtoselle.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson palaa blogissaan viime viikonlopun verokeskusteluun , joka käynnistyi hänen haastattelustaan Helsingin Sanomissa.

– Oikeistopuolueet antavat itsestään kuvan tiukkoina kirstunvartijoina, vaikka haluavat tehdä julkista taloutta heikentäviä päätöksiä, Andersson sanoi siinä.

Hänelle vastannut kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen puhui paisuvasta julkisesta sektorista ja velasta. Valtosen mukaan veronkevennykset ovat kokoomukselle itseisarvo.

Lisäksi Valtosen mukaan veronkevennykset maksavat itse itsensä takaisin ”dynaamisina vaikutuksina”.

Kokoomus ajaa edelleen veronkevennyksiä myös työllisyystoimena, vaikka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) selvitti jo viime vaalikaudella, että ”veropoliittisin keinoin ei yleisesti voida merkittävällä tavalla vaikuttaa työntekoon liittyviin valintoihin”.

ILMOITUS

Saman selvityksen mukaan tuloverotuksen maltillinen kiristäminen lisää tutkimustulosten mukaan verotuloja eikä aiheuta merkittävää hyvinvointitappiota vähentämällä merkittävästi työn tarjontaa.

”Klassista veropopulismia”

Viime syksynä silloinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi, että kokoomuksen ajama veronkevennys olisi työllisyystoimena järkyttävän kallis ja tehoton. Kokoomuksen arvion mukaan yhdellä miljardilla saisi 6 000 laskennallista työllistä. Yhden työllisen hintalappu olisi 180 000 euroa vuodessa.

”Sitä eivät dynaamiset vaikutukset kuittaa”, Li Andersson kirjoittaa.

Oppositio julkaisee lähiaikoina uudet varjobudjettinsa.

Andersson summaa näin:

”Eli: verokevennykset alentavat valtion tuloja, ja mahdolliset dynaamiset vaikutukset eivät ole niin suuria, että veroalennukset voisivat ´itse rahoittaa itsensä`. Tällainen retoriikka on klassista veropopulismia, jolla pyritään lupailemaan verokevennyksiä antamalla kuvaa, että nämä eivät lisäisi painetta leikata sosiaali- ja terveyspalveluista, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta.”

Todellisuudessa kokoomus esitti varjobudjetissaan miljardiluokan leikkauksia sosiaaliturvaan, mukaan lukien työttömien perusturvaan sekä toimeentulotukeen.

Korkea veroaste ei este työllisyydelle

Andersson kiistää, että vasemmiston tavoitteena olisi nostaa Suomen jo valmiiksi korkeaa veroastetta.

Hänen mukaansa Suomen veroaste ei ensinnäkään ole poikkeuksellisen korkea verrattuna muihin Pohjoismaihin, ja lisäksi se ei ole este korkealle työllisyysasteelle ja tasapainoiselle julkiselle taloudelle. Tämän osoittavat muun muassa Ruotsin ja Tanskan esimerkit.

Anderssonin mukaan kansainvälisesti korkea kokonaisveroaste korreloi voimakkaasti hyvinvoinnin ja vahvan julkistalouden kanssa.

Vasemmistoliiton veropoliittiset tavoitteet ovat muualla kuin veroasteen tasossa, johon keskittymistä Andersson ei pidä edes mielekkäänä.

”Kuten Helsingin Sanomien haastattelemat talosusasiantuntijatkin totesivat, on veroastetta oleellisempaa, mitä verotetaan, miten verotetaan ja mihin verotulot suunnataan. Suomen kasvun ja työllisyyden kannalta on esimerkiksi olennaista saada jatkossakin kasvatettua julkisia panostuksia niin koulutukseen kuin työvoimapalveluihinkin”, hän kirjoittaa.

Progression painottaminen erottaa vihreistä

Vasemmistoliiton verotavoitteet koskevat pääomaverotuksen uudistamista sekä luopumista ympäristölle haitallisista verotuista. Lisäksi vasemmistoliitto pitää kiinni verotuksen roolista myös tuloerojen pienentämisessä, ja siksi painottaa nimenomaan progression merkitystä.

Anderssonin mukaan ”tämä erottaa meidät esimerkiksi vihreistä”.

Kirjoituksessaan Li Andersson myös perustelee, miksi puhe Suomen ”paisuvasta julkisesta sektorista” ei pidä paikkaansa. Hänen mukaansa oikeisto pyrkii sillä oikeuttamaan julkisiin menoihin tehtävät vähennykset, vaikka nämä lähes aina osuvat sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja koulutukseen.

Elina Valtonen totesi lauantaina vastauksessaan Anderssonille, että vasemmistoliiton talouspolitiikka on uhka hyvinvointivaltiolle.

Andersson kysyy, mikä hyvinvointivaltiota todellisuudessa uhkaa.

”Puolueet, jotka julkisten palveluiden vahvistamisen sijaan näkevät julkissektorin ´ylipaisuneena`, ovat valmiita rapauttamaan valtion tulopohjaa, koska ´verojen laskeminen on itseisarvo` sekä lisäämään merkittävästi pienituloisten ihmisten kokemaa ahdinkoa ja köyhyyttä”, hän vastaa omaan kysymykseensä.