Suomalainen yhteiskunta englanninkielistyy kovaa vauhtia. Yliopistoissa ja muissakin oppilaitoksissa on lisätty englanninkielistä opetusta kotimaisten kielten kustannuksella. Yleisen kielimaiseman muutos näkyy myös elintarvikkeiden tuotenimissä, iskulauseissa, markkinoinnissa, ravintoloiden ruokalistoissa, liikkeiden opasteissa ja jopa valtioneuvoston uusissa sähköpostiosoitteissa.
Oman kielen käyttö tulisi nähdä paitsi kulttuurisena itseisarvona, myös yhdenvertaisuuden takeena. On yhteiskuntapoliittisestikin merkittävä kysymys, kelle tarjotaan ja keltä evätään mahdollisuus käyttää omaa kieltään laajamittaisesti kaikilla elämänaloilla.
Koulutuksen ja työelämän englanninkielistyminen syventää yhteiskuntaluokkien välistä kuilua ja lisää syrjäytymistä. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia selviytyä muutenkin vaikeiden asiakokonaisuuksien omaksumisesta vieraalla kielellä.
Englanti on ylikansallisen suurpääoman kieli. Niin julkisten kuin kaupallistenkin palvelujen englanninkielistyminen vaikuttaa myös globaalien rahavirtojen suuntiin ja yksinapaistaa maailmantaloutta. Suomeksi sanottuna rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Vasemmistoliiton tulisi olla eturintamassa puolustamassa kotimaisten kielten asemaa. Ne tulisi palauttaa opetuskieliksi vähintään siinä laajuudessa kuin niitä käytettiin vielä vuosituhannen vaihteessa ennen nykyisten englanninkielisten koulutusohjelmien perustamista. Tämä onnistuisi säätämällä laissa riittävän korkea prosentuaalinen alaraja sille, kuinka suuri osa esimerkiksi yliopistojen opetuksesta tulee antaa kotimaisilla kielillä.
Vakinaisiin virkoihin palkattaville ulkomaalaisille tulisi määrätä koeaika, jonka jälkeen olisi siirryttävä opettamaan kotimaisella kielellä. Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden tulisi aloittaa opintonsa vuoden mittaisella intensiivisellä kielijaksolla ja siirtyä vasta sen jälkeen oman alan opintoihin. Kokonaan englanninkielisiä koulutusohjelmia ei suomalaisissa oppilaitoksissa tulisi olla yhtäkään.
Lentoasemien opasteiden kielikäytännöistä tulisi säätää laissa. Kotimaisten kielten tulisi olla mukana kaikissa opasteissa, ne tulisi sijoittaa ylimmäksi, eikä fonttikoko saisi olla ainakaan pienempi kuin vieraskielisissä osioissa.
Myös yksityissektorilta tulisi edellyttää vähintään jommankumman kansalliskielen tai vaihtoehtoisesti kotoperäisen vähemmistökielen käyttöä esimerkiksi ruokalistoissa ja mainoksissa. Ja jos laissa voidaan säätää elintarvikkeiden ainesosaluettelon kielestä, eikö voitaisi säätää myös siitä, millä kielellä tuotenimi ja pakkauksen näkyvimmät tekstit tulee esittää? Edes kotimaiset valmistajat tulisi velvoittaa asettamaan kotimainen kieli etusijalle.
Nykyistenkin kielilakien valvontaan ja rikkomusten sanktiointiin olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota. Jos edes valtioneuvosto ei tiedosta englantiin perustuvien gov.fi -päätteisten sähköpostiosoitteidensa ongelmallisuutta, miten lain noudattamista voitaisiin vaatia muiltakaan tahoilta?
Jani Koskinen
Helsinki