Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Ystäväni on huolissaan jalkaleikkauksestaan, jonka on määrä tapahtua tammikuussa. Hän pelkää, että leikkaus myöhentyy taas, koska rokottamattomat koronapotilaat vievät terveydenhuollon voimavarat.

Hän pystyy elämään jalkansa kanssa, vaikkei pääsisi leikkaukseen juuri nyt. Toisin voi olla niiden sydänsairaitten kohdalla, joiden leikkaukset siirtyvät. Viime viikolla THL:n tiedotustilaisuudessa arvioitiin, että yhden rokottamattoman vaatiman tehohoidon vuoksi joudutaan perumaan kolme sydänleikkausta.

Ikäihmiseksi itsensä määrittelevä Facebook-kaveri puolestaan kertoo pahoittaneensa mielensä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet koronan panttivangeiksi eivätkä vieläkään voi tai uskalla liikkua kotinsa ulkopuolella. He toivovat, että ihmiset hakisivat rokotuksensa ja koronapandemia saataisiin kuriin.

Lisäksi hän toteaa, että on paljon vakavasti sairaita ihmisiä, joiden pitäisi päästä hoitoon. Mutta he eivät pääse, koska terveydenhuolto on niin kuormitettu. Se pysyy kuormitettuna niin kauan kuin porukkaa sairastuu koronaan, joutuu sairaalaan ja pahimmassa tapauksessa teho-osastolle.

Yli 12-vuotiaiden rokotekattavuus on jämähtänyt Suomessa noin 85 prosenttiin. Onko Suomessa siis jopa 15 prosenttia kansalaisista sellaisia, että he eivät halua ottaa rokotusta? Toki pieni osa heistä ei voi ottaa sitä terveydellisistä syistä. Mutta kuka selittäisi minulle sen logiikan, jolla koronarokotuksesta kieltäytyvät henkilöt toimivat?

ILMOITUS

Nyt käytännössä kaikki teho-osastolle joutuvat ovat rokottamattomia. Lähes kaikki sairaalahoitoon joutuvat ovat rokottamattomia.

THL kertoo, että viime viikkoina rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut.

Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on suurin 50−79-vuotiailla rokottamattomilla: 28-kertainen verrattuna saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin.

”Tilanteen hillitsemiseksi tärkeintä on kaikin keinoin edistää mahdollisimman korkeaa rokotuskattavuutta ja terveysturvallisia toimintatapoja alueellisella ja paikallisella tasolla”, THL painottaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUS:ssa laskettiin, että rokottamattomien hoito tulee maksamaan ajan mittaan jopa miljardin. Terveydenhuolto kuormittuu rokottamattomista, mutta se ei ole ainoa haitta, joka heistä aiheutuu. He aiheuttavat muille muun muassa turhia karanteeneja ja poissaoloja töistä. Se maksaa yhteiskunnalle varmasti paljon enemmän.

Me rokotetut kärsimme rokottamattomien vapaudesta kieltäytyä rokotuksesta.

Kirjoittaja on KU:n toimittaja