Mitro Härkönen

Taisto Reimaluoto tekee loistoroolin Elis Sinistönä, vapaana itsenäisenä henkenä.

”Onnellisinta on olla onnellinen!” Ytimekkään ohjenuoran isä Elis Sinistö (1912–2004) tallasi omia mutkikkaita polkujaan – ja tavoitteli ihmisten universaalia onnentilaa.

Sinistö oli köyhä oululaispoika, joka kulki ennen sotia hanttihommissa pitkin Suomea, jätti sodassa tarttumatta aseeseen ja passitettiin siksi mielisairaalaan. Rauha toi vapauden. Vuodesta 1954 alkaen hän eli vapaana erakkona rakentamassaan luonnontilaisessa Villa Mehussa Kirkkonummella.

Tanssija, mietiskelevä joogi, pasifisti.

Taija Helmisen kirjoittama, Hanna Kirjavaisen ohjaama ja Taisto Reimaluodon esittämä monologinäytelmä kurottaa Sinistön omintakeiseen ihmisnäkemykseen. Reimaluodon 60-vuotisjuhlaesitys on näyttelijälle itselleen selvästikin erittäin läheinen työ, niin täysin paneutuen hän rooliin sulautuu. Ilmeistä samuutta hän tuntee myös Sinistön lähtökohtiin.

Jos Reimaluoto onkin lavalla yksin, oikein onnistuneesti häntä tukevat monet tärkeät seikat. Taija Helminen ei ole kirjoittanut roolia liian tukkoiseksi tekstistä, ja Kirjavainen ohjaa ilmavasti mutta oleellisuuksiin pysähtyen. Lavastus on kekseliäs, ja mietityn niukat valo- ja ääniefektit luovat upeaa taustamaisemaa. Ja miten kohdalleen pari Georg Otsin laulelmaa osuvatkaan…

Mutta näyttelijän varassa esitys lopulta on. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Taisto Reimaluoto on onnistunut luomaan ikään kuin luonnollisen ihmisen kuvan, tiheän ja normeista irti kohoavan, itsenäisen ihmisen kuvan. Vastaavina mieleen nousevat ainakin hänen pääroolinsa Markku Pölösen elokuvassa Koirankynnenleikkaaja ja Esa Kirkkopellon näytelmässä Yrjö Kallisen valaistuminen.

ILMOITUS

Reimaluodosta välittyy Sinistön olemus. Karu ulkomuoto, mainiot liikehdinnät ja tanssiosuudet, painokas puheenparsi – ne kaikki tuovat hänen hahmonsa hyvin lähelle katsojaa.

Sinistön mukaan ihminen on itselleenkin ”kosminen arvoitus”, ei enempää tai vähempää, mutta juuri loputtomana arvoituksena mielenkiintoinen. Yksilön on vain vapauduttava fyysis-henkisistä tukoksistaan matkalla kohti ihmisyyttä, ihmisten yhteisyyttä. Näitä yksinkertaisia hyveitä – olkootpa teosofista tai muuta alkujuurta – esitys alleviivaa kauniisti. Onneen ei runsasta ulkoista hyvää ja mammonaa tarvita.

Onnen voi saavuttaa myös ilman elämänkumppania, Sinistö sanoo. Tätä erakkouden ydintä ei kuitenkaan tarkemmin selvennetä, mikä on hieman harmi, sillä ajatus tuntuu kovin vastakkaiselta oletukselle pohjimmaisesta sosiaalisuudestamme.

Loppua kohden esitykseen ilmaantuu hiljaista surumielisyyttä, vanhuutta luopumisineen. Lopetus ja lähtö on mieleenjäävä näyttämökuva.

Onnellisinta on olla onnellinen -näytelmästä jää onnellisuuden tuntua. Taisto Reimaluoto ja koko ryhmä tekevät kestävää jälkeä.

Ensi-illan täysi katsomo palkitsi esityksen poikkeuksellisen myrskyisästi, eikä aplodeista ollut tulla loppua. Teatteria parhaimmillaan.

Teatteri Avoimet Ovet: Onnellisinta on olla onnellinen. Teksti Taija Helminen. Ohjaus Hanna Kirjavainen. Skenografia Pekka Korpiniitty. Valot Jere Kolehmainen. Äänet Jere Kouhia. Puvut Anne Svensk. Roolissa Taisto Reimaluoto. Kantaesitys 26.10.2021.