LEHTIKUVA

Pop-yhtye Ultra Bra lopetti menestyksekkään uransa keikkasarjaan Tavastia-klubilla. Viimeiset soitot soitettiin lauantaina 20.10.2001.

Alkunsa bändi sai Vasemmistonuorten, silloisen SDNL:n, Libero-lehden järjestämästä uusien poliittisten laulujen kilpailusta vuonna 1994. Silloin vielä ilman nimeä soittanut Ultra Bra voitti kilpailun ylivoimaisesti kappaleellaan Ampukaa komissaarit nuo hullut koirat.

Päivää ennen viimeistä keikkaa KU kertoi, että koko kilpailu olisi jäänyt pitämättä, jos Liberon silloinen päätoimittaja Aleksi Bardy olisi saanut päättää. Laulukilpa oli kuitenkin nuorisoliiton edesmenneen puheenjohtajan Marko Aution hellimä ajatus.

– Minä sanoin, että turha sellaista on järjestää, koska sinne tulee kuitenkin pelkkää sontaa, Bardy muisteli.

– Mutta Make sanoi, että kapteeni käskee: seuraavaan Liberoon tulee sivu kilpailukutsua varten. Ja hyvä oli, että sanoi.