Lehtikuva/Georg Hochmuth

Presidentti on häntä hoitavien lääkärien mukaan toimintakyvytön. Tšekissä juuri käytyjen parlamenttivaalien jälkeen presidentillä olisi tärkeä rooli muodostettaessa uutta hallitusta.

Senaatin puhemiehen Miloš Vystrčilin Prahan sotilassairaalan lääkäriltä saaman kirjeen mukaan on ”vähemmän todennäköistä”, että presidentti Miloš Zeman pystyisi lähiviikkoina palaamaan hoitamaan tehtäviään. Presidentti Zeman joutui sairaalan teho-osastolle heti vajaat kaksi viikkoa sitten pidettyjen vaalien jälkeen.

Valtiosäännön mukaan edustajainhuone ja senaatti voivat päättää presidentin tehtävien siirtämisestä edustajainhuoneen puhemiehelle ja pääministerille, jos ne yhteisellä enemmistöllä lääkärinlausuntoon perustuen toteavat presidentin kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään. Hallituksen muodostajan nimeäminen kuuluu edustajainhuoneen puhemiehelle.

Tšekissä ollaan eräänlaisessa pattitilanteessa. Istuvan edustajainhuoneen toimikausi päättyy torstaina 21. lokakuuta, ja vaaleilla valittu aloittaa toimintansa viimeistään 8. marraskuuta, jolloin se valitsee uuden puhemiehen.

Pääministeri Andrej Babišin hallitus jatkaa toimitusministeristönä siihen saakka, kunnes uusi hallitus on saanut parlamentin luottamuksen.

Puoluerajat ylittävä konsensus välttämätön

Usein kovin riitaisat johtavat poliitikot ovat ainakin julkisuudessa vakuuttaneet sovinnollisuuttaan syntyneessä hankalassa tilanteessa.

ILMOITUS

Radiohaastattelussa pääministeri Babiš sanoi vaalit voittaneen liittouman olevan vakaa. ”Minulle se ei ole ongelma. Luovutamme vallan tälle koalitiolle ja menemme oppositioon.” Hän vakuutti, ettei aio pelailla mitään pelejä eikä jarruttaa uuden hallituksen muodostamista.

Vaalit voittaneen keskustaoikeistolaisen koalition pääministeriehdokas Petr Fiala sanoi presidentin toimintakyvyttömyyden olevan vakava uutinen. ”Nyt on puoluerajat ylittävä konsensus välttämätön”, konservatiivisen ODS:n puheenjohtaja Fiala totesi.

Lääkärien mukaan diabeteksesta, maksasairaudesta ja hermostovaurioista kärsivän presidentin ”ennuste on äärimmäisen epävarma”.

Puolueiden johtajat joutuvat varsin pian ratkaisemaan, ryhdytäänkö valmistelemaan toimivallan siirtämistä pois presidentiltä. Eteen saattaa tulla myös tilanne, jossa lääkärit toteavat presidentti Zemanin olevan pysyvästi kykenemätön tehtäviinsä. Seuraajan valitseminen vie aikaa, sillä Tšekin presidentti valitaan suorilla vaaleilla.