Emma Grönqvist

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoo työviikkonsa painopisteistä.

Mikä asia on viime aikoina työllistänyt Sinua eniten?

– Suuren valiokunnan työn opettelu, kun aloitin siellä uutena syyskuussa.

Minkä asian nostaisit eduskunnan tärkeimmäksi tältä viikolta?

”Luontokadosta puhutaan aivan liian vähän”.

– Tällä viikolla on ollut runsaasti painavia asioita: vanhemmuuslaki, pohjoismaisen työnhaun malli sekä oppilashuoltolain ja lastensuojelulain muutos ja julkisuuden kannalta nyt varsinkin koronapassi.

Mikä oli vasemmistoliitolle viikon tärkein asia?

ILMOITUS

– Mielestäni vasemmistolle tärkein asia nyt ja ensi viikolla on ympäristökatastrofi. Tällä viikolla aihe näkyi erityisesti turvekeskustelussa, mutta ilmastokriisin pitäisi koskettaa aivan kaikkea, mitä eduskunnassa teemme. Itse jätin toimenpidealoitteen mittareiden luomiseksi biodiversiteettijalanjäljen mittaamiseen.

Mikä asia jäi tiedotusvälineiltä huomaamatta?

– Vaikka asia ei suoranaisesti eduskunnan työhön liity, olisin toivonut, että YK:n luontokatokokous olisi näkynyt mediassa vieläkin laajemmin. Luontokadosta puhutaan aivan liian vähän ilmiön mittasuhteet ja ongelman vakavuuden huomioiden.

Mikä on tämän viikon levysi/kirjasi?

– Hanna-Riikka Kuisman kirja Syyllinen. Se on hieno kuvaus todellisuudentajun hämärtymisestä

Kansan Uutiset julkaisee sarjaa, jossa vasemmistoliiton kansanedustajat vuorotellen kertovat politiikan viikosta.