Emma Grönqvist

Työministeri Tuula Haataisen mukaan karensseja lievennetään, koska ne eivät auta työllisyyteen vaan sen tekevät palvelut.

Eduskunta aloitti tiistaina hallituksen esittämän niin sanotun pohjoismaisen työnhakumallin käsittelyn. Mallissa työvoimapalvelujen resursseja lisätään noin 1 200 virkailijalla, työttömälle tulee työnhakuvelvollisuus ja karensseja lievennetään nykyisestä.

Odotetusti mallia sinänsä kannattava kokoomus piikitteli vasemmiston nyt hyväksyvän viime vaalikaudella vastustamansa niin sanotun aktiivimalli kakkosen, jossa olisi myös lisätty työttömän velvoitteita. Se kuitenkin kaatui jo ennen eduskuntakäsittelyä.

– Tuntuuko keppi työttömästä paremmalta kun sitä heiluttaa Sanna Marin eikä Jari Lindström, kokoomuksen Timo Heinonen sivalsi edellisen hallituksen työministeriin viitaten.

Nykyinen työministeri Tuula Haatainen piti eroa kahden mallin välillä merkittävänä. Juha Sipilän hallituksen aktiivimallissa työttömyysturvaa leikattiin vajaalla viidellä prosentilla vaikka työnhakija olisi hakenut työmahdollisuuksia parhaansa mukaan, mutta ei työllistynyt.

– Nyt esitetyssä mallissa työttömyysturvaseuraamuksia ei aseteta, jos hakee työmahdollisuuksia kuten työnhakusuunnitelmassa sovitaan.

ILMOITUS

Edellinen hallitus valmisteli myös työvoimapalvelujen muutoksia. Omatoimisen työnhaun malli sai lisänimen aktiivimalli 2. Haataisen mukaan senkin osalta nyt esitetty malli eroaa merkittävästi. Työnhakijalle tarjottavaan tukeen on panostettu merkittävästi enemmän. Työvoimapalvelujen henkilöstö lisääntyy noin 40 prosenttia.

Antti Lindtmanin (sd.) mukaan kokoomusta harmittaa se, että edellisen hallituksen keppimalli on purettu. Nyt karensseja helpotetaan läpi linjan.

Karenssit lyhenevät

Nykyisin työtön saa ensimmäisestä laiminlyönnistä 60 päivän karenssin ja toisesta menettää työttömyysturvaetuuden toistaiseksi. Nyt hallitus esittää, että ensimmäisestä laiminlyönnistä saa vain huomautuksen. Toisesta seuraa viiden päivän ja kolmannesta huomautuksesta 10 päivän karenssi. Vasta neljännestä seuraa työttömyysturvan menetys toistaiseksi.

Työstä ilman riittävää perustelua irtisanoutuvan karenssi lyhenee 90 päivästä 45:een.

Lindtman ei saanut Heinoselta vastausta, kannattaako kokoomus näitä karenssien keventämisiä.

Haataisen mukaan karensseja lievennetään, koska tutkimusten mukaan ne eivät auta työllisyyteen. Se mikä auttaa ovat juuri palvelut.

Myös Suldaan Said Ahmed (vas.) sanoi nyt esitetyn mallin lyhentävän karensseja ja turvaavan ihmisten toimeentulon.

– Tämä malli on asiakaslähtöinen. Työtön valitsee itse, mitä työpaikkoja hakee. Tämä on todellakin kaukana edellisen hallituksen aktiivimallista, joka oli kyykyttävä ja sydämetön. Vasemmistoliitto ei usko työttömien kurittamiseen.