Vietin viikonloppua Teollisuuden Vaikuttajien eli Teollisuusliiton vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmän kanssa Tampereella. Upeita naisia ja miehiä taimitarhoilta terästehtaisiin, eri puolilta Suomea. Keskusteluissa heidän kanssaan vahvistui, että osaavaan ja aikaansaavaan luottamusmieheen ja työsuojeluvaltuutettuun nojaavat työpaikan arjessa sekä työntekijät että myös työnantajat.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju totesi YLElle (2.10.), ettei haittaa, vaikka syksyllä rytisee, kunhan vapaampi palkanmuodostus ja paikallinen sopiminen saavutetaan. Työntekijäpuolella taitaa olla samanlainen ajatus rytinästä. Ja oikeastaan samat tavoitteetkin, sillä yleissitova työehtosopimushan mahdollistaa palkan liukumat yli sopimuksen minimin ja myös paljon paikallista sopimista.

Vuoden aikana on vahvistunut käsitys siitä, ettei metsän ja teknon työnantajilla ollut käsitystä siitä, mihin ne ryhtyvät. Työnantaja kuvittelee saavuttavansa tavoitteensa rikkomalla systeemin, kun taas työntekijät ymmärtävät, että tavoite saavutetaan säilyttämällä järjestelmä.

Systeemin pitäisi olla sellainen, että sitä puolustavat mielellään sekä työntekijät että työnantajat. Ei ole hyvä, jos työnantaja pitkin hampain suostuu sopimiseen työrauhan menettämisen pelossa. Voi olla, että tällä kierroksella pitää auttaa työnantajia ymmärtämään asia myös voimalla, mutta jatkossa toivottavasti asia on ihan itsestään selvä molemmille.

Moni työnantaja ei edelleenkään tiedä, mikä ero on valtakunnallisen ja yritystasoisen työehtosopimuksen välillä. Moni ei kyllä tunnu tietävän edes sitä, mitä eroa on työsopimuksella ja työehtosopimuksella. Liittojen neuvottelijoiden aikaa on kulunut työnantajien kanssa runsaasti ihan näiden perusasioiden parissa. Ja monen työnantajan silmät ovat auenneet. Toivottavasti ajoissa.

Meillä näyttää olevan kohta liiton kouluttamien luottarien lisäksi myös liiton kouluttamat työnantajat – ja se on hyvä se.

Kirjoittaja on SAK:n varapuheenjohtaja.