Pekka Pajuvirta

Nykyään on suosittua tehdä romaaneja oikeasti eläneistä ihmisistä, mutta kyllä ennenkin osattiin. Ja vielä enemmän. Alpo Ruuthin syksyllä 2001 ilmestynyt romaani Kallion kundi ei kuole kertoi niin kaupunginvaltuutettu Pekka Saarnion oloisesta Seppo Saarelasta, että Saarnio tunsi olonsa epämukavaksi romaanin johdosta.

Saarnio sanoi KU:lle pitävänsä kirjaa pelottavana sekoituksena faktaa ja fiktiota. Pelottavana siksi, että lukijalla saattaa mennä sekaisin, mikä on totta ja mikä keksittyä.

Vihainen Saarnio ei Ruuthille ollut, mutta olisi mielellään lukenut tekstin ennen kuin se vietiin kirjapainoon.

Kirjassa Seppo Saarela sanoo olevansa ”pelkkä kunnallispoliitikko” ja tyytymätön siihen.

– Niinhän olen minäkin ollut jossakin määrin pettynyt, myönsi Saarnio, joka pääsi eduskuntaan vain kerran varapaikalta.

Saarnio kuoli vuonna 2020, Alpo Ruuth 2002.