Hauska, huikea, härski, hulvaton. Tätäkin kaikkea on Jari Tervon romaani Mikael Agricolasta (noin 1510–9.4.1557) ja muutamasta muusta 1500-luvun suurmiehestä. Suurmiehiä, ihmisinä pieniä olivat Agricolan elämän varsitielle osuneista ne suurimmat, kuningas Kustaa Vaasa ja tsaari Iivana Julma.
He olivat omasta mielestään aina oikeassa. Sitä sen sijaan ei ole pitkänimisen romaanin Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa päähenkilö välttämättä omista pyrinnöistään. Luoda nyt kieli jota ei ole kansalle joka ei osaa lukea.
Tervo kuljettaa Agricolaa tämän tunnettujen vaiheiden kautta Pernajan Torsbyn kylästä Wittenbergiin Martti Lutherin oppilaaksi ja sitten Turusta Moskovaan Kustaa Vaasan lähettämänä rauhanneuvotteluihin tsaari Iivanan kanssa. Paluumatkalla hän kuoli Uudenkirkon pitäjässä Karjalan kannaksella.
Agricola on “Suomen kirjakielen isä” ja hän jätti jälkeensä mittavan kirjallisen tuotannon. Näistä ponnistuksista Tervo kertoo vain sen, mistä Agricolan innostus suomen kieleen hänen mielestään sai alkunsa. Kiitos kuuluu Olof-isän piika Malinille, joka toraili ukkonsa Vaiva-Sturen kanssa. Malinin haukkumasanoja noin 11-vuotias Olofinpoika merkitsi muistiin hiilellä laudankappaleille: hölttäperse, cianvittu, lemuhenki, lustitarha, lipilaari…
Ennen kuin kirjat omat on kirjoitettu, Luther anoo Kustaa Vaasalta suosiota Agricolan kääntämän suomenkielisen Biblian kustantamiseen. Kun kirjat on kirjoitettu, Agricola lähtee haluttomana viimeiselle matkalleen, koska se on itseään täynnä olevan kuninkaan tahto. Kotilieden, vaimon ja pojan lämpö houkuttelisi enemmän.
Välivaiheesta Tervo ei kerro. Ratkaisu on hyvä. Miksi toistaa se, mikä muutenkin tiedetään ja jonka voi tarkistaa Wikipediasta. Kun voi panna omiaan.
Puitteet ovat oikeasta elämästä, mutta niiden sisällä Tervo heittää huikeita tarinoita toisensa perään. Kertomuksia kertomuksen sisällä. Pääskyt talvehtivat järven pohjassa on romaani ja kirjailijalla vapaus kirjailla omiaan. Mehevien juttujen kokoelmassa saa hykerrellä hengenmiesten ruumiillisia nautintoja itsesaastutuksesta herkkujen mässäilyyn ja hyvien juomien kallisteluun.
Katolisen ja protestanttisen uskon erkaantumisenkin Tervo rinnastaa ruumiintoimintoihin. Luther saa oivalluksiaan kloaakissa yrittäessään tikistää päiväkausia ummessa olleesta suolestaan tulppaa pois.
Tyyli vaihtelee neljästä episodista koostuvassa romaanissa. Wittenberg-osuus on kuin historiallisesta seikkailukirjasta. Agricola ja hänen lapsuudentoverinsa Petrus, Malinin ja Vaiva-Sturen poika, mutta oikeasti Agricolan velipuoli, kohtaavat rosvoja ja harhailevat tiettömillä taipaleilla etsiytyessään Torgauhun. Siellä tohtori Hieronymus Döring voisi parantaa Agricolan kaatuvatautisuudesta.
Parantaja päätyy monien vaiheiden jälkeen roviolle, kuten myös Paavin murhaajaksi itsensä paljastava rouva Müller, kaksikon vuokraemäntä.
Suomalaiskaksikko pääsee pakenemaan paikalta takaisin Tohtori Martin pakeille Wittenbergiin.
Tarkoituksellista tai ei, Pääskyistä voi lukea myös Tervon kommentaareja nykyajan ilmiöihin.
Mahtipontisesti käynnistyvät rauhanneuvottelut Moskovan Kremlissä tuntuvat rinnastavan Iivanan Venäjän nykyiseen tsaariin Putiniin.
Usko ja taikausko kilvoittelevat 1500-luvun ihmisten mielissä. Ruotsin itämaassakin palvotaan rinnakkain vanhoja jumalia ja uutta, koska molemmille on aikansa ja paikkansa.
Liekö Tervolla ollut mielessä nykyajan taikausko, ”rokotuskriittisyys” ja muut tieteen vastaiset ilmiöt?
Vihapuhe osattiin 1500-luvullakin. Luther ja Englannin kuningas Henrik Kahdeksas solvaavat toisiaan enemmän kuin yhteen twiittiketjuun ikinä mahtuu. Sika, tomppeli, emävalehtelija, ovat suuren uskonpuhdistajan luonnehdintoja kuninkaasta. Myrkkykäärme, helvetin alimman suolenpoimun ahnas susi, paskamieli ja saastekieli, puolestaan Henrikin näkemys Lutherista.
Kaikkia Jari Tervon kirjoja en ole saanut luetuksi loppuun. Kielellinen ja kerronnallinen kikkailu ovat niissä tuntuneet itsetarkoituksellisilta tarinan kustannuksella.
Pääskyissä kaikki on tasapainossa. Kerronta on tervomaista tavalla, joka vain lisää sen nautittavuutta. Ihan kuin hän tavoittaisi 500 vuoden takaisen ajan ja kuvaamiensa hahmojen olemuksen asettamalla sanansa juuri näin. Historia herää henkiin – no, ainakin Tervon versio historian eräistä vaiheista, jotka ovat erityisen merkityksellisiä meille luku- ja kirjoitustaitoisille suomalaisille.
Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. 456 sivua, Otava.