Emma Grönqvist

Raideliikenteen yhtiöittäminen astuu voimaan vuodenvaihteessa.

Helsingin kaupunginvaltuusto sai keskiviikkoiltana eteensä esityksen raitiovaunu- ja metroliikenteen järjestämisestä vastaavan liikelaitoksen (HKL) yhtiöittämisestä. Vasemmistoliitto vastusti esitystä tiukasti, mutta jäi melko yksin. Muut valtuuston suuret puolueet kokoomus, SDP ja vihreät kannattavat esitystä.

– Pitää muistaa, että raideliikenne on monopoli. Raiteilla on järkevää yhden toimijan huolehtia metro- tai raitiovaunuliikenteestä Helsingin ja lähialueiden sisällä. Kun yhtiöitetään, avoimuus vähenee, se ei ole samalla tavalla demokraattisen päätöksenteon piirissä kuin liikelaitosmallissa, tiivistää vasemmistoliiton apulaispormestari Paavo Arhinmäki KU:lle.

Arhinmäki huomauttaa, että yhtiöittäminen johtaa helposti ainakin uusien työntekijöiden kohdalla työsuhdeturvan heikkenemiseen. Lisäksi yhtiöittäminen avaa portit jatkotoimille.

Tässä on aivan perustavanlaatuinen ideologinen ja aatteellinen ero

– Yhtiöittämisen jälkeen on aina mahdollista yksityistää. Vaikka yhtiö on alkuun julkisesti omistettu, se on aina mahdollista yksityistää. Meillä on valitettavan paljon huonoja esimerkkejä monopolityyppisten asioiden yksityistämisestä.

HKL:n yhtiöittämistä on perusteltu muun muassa sillä, että Helsingin seudun bussiliikenteessä on saatu satojen miljoonien eurojen säästöt yhtiöittämispäätöksen jälkeen. Bussiliikenne yhtiöitettiin parisenkymmentä vuotta sitten.

ILMOITUS

– Bussiliikenteellä on aika perustavalaatuinen ero raideliikenteellä. Bussiliikenne pystytään kilpailuttamaan linja linjalta. Raitiovaunu- tai metroliikenne on aivan eri tavalla kokonaisuus. Toinen asia on se, että yhtiöittäminen ei tuonut säästöjä paitsi siten, että työehtosopimukset heikkenivät ja pystyttiin polkemaan palkkoja. Kilpailuttaminen toi, Arhinmäki sanoo.

Helsingin kaupunginhallituksessa yhtiöittämisesitystä vastustivat vasemmistoliiton edustajien lisäksi vain perussuomalaiset. Arhinmäen mukaan vihreiden kannatus yhtiöittämiselle ei yllättänyt.

– Tässä on aivan perustavanlaatuinen ideologinen ja aatteellinen ero ja käsitys siitä, miten monopoliasemassa olevaa toimintaa kannattaa järjestää. Vihreät ovat aina olleet varsin innokkaita yhtiöittämisessä ja ulkoistamisessa. Siinä on ihan selvä poliittinen ero, Arhinmäki paaluttaa.

Se, mikä Arhinmäen yllätti, oli SDP:n kääntyminen yhtiöittämisen kannalle.

– Vielä kuukausi sitten SDP:n ryhmänjohtaja Eveliina Heinäluoma kirjoitti useampia kolumneja, että tätä ei pidä kiirehtiä ja tämä on tehty liian nopeasti. Nyt he ovat valmiita hyväksymään esityksen kuukautta myöhemmin. Se on yllättävämpää.

Jos ja kun valtuusto yhtiöittämisen hyväksyy, astuu se voimaan jo vuodenvaihteessa.