Sofie Jokinen

– Huomiota on kiinnitettävä esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyteen, poliisin voimankäytön oikeasuhtaisuuteen, äärioikeiston ja rasismin uhkaan sekä ilmastonmuutokseen ja ympäristökatastrofeihin, listaa kansanedustaja Matti Semi.

Eduskunta käsitteli alkuviikosta valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteon. Vasemmistoliiton kansanedustajan Matti Semin mukaan selonteko nostaa jälleen esiin sen, että sisäinen turvallisuus on ennen kaikkea eriarvoisuuskysymys.

-Rikollisuuden taustatekijöitä sekä tekijöiden että uhrien kohdalla ovat esimerkiksi heikko sosioekonominen asema ja ongelmien ylisukupolvisuus. Vasemmistoliitto korostaa, että eriarvoisuuden johdonmukainen purkaminen eli rikollisuuden juurisyihin puuttuminen on tehokkainta turvallisuuspolitiikkaa, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ryhmäpuheen pitänyt Semi totesi.

Yhteiskunta tukee hädän hetkellä

– Avaintekijöitä eriarvoisuuden purkamisessa ovat esimerkiksi laadukas koulutus, riittävä sosiaaliturva ja saavutettavat peruspalvelut. Jokaisen tulee voida luottaa siihen, että yhteiskunta tukee hädän hetkellä ja viranomaisilta saa tarvittaessa apua.

Selonteon tavoite on varmistaa sisäisen turvallisuuden kehittyminen niin, että Suomi on entistä turvallisempi maa kaikille ihmisille ja ihmisryhmille.

Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että sisäistä turvallisuutta tarkastellaan laaja-alaisesti: huomiota on kiinnitettävä esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyteen, poliisin voimankäytön oikeasuhtaisuuteen, äärioikeiston ja rasismin uhkaan sekä ilmastonmuutokseen ja ympäristökatastrofeihin.

ILMOITUS

Vain ymmärtämällä aidosti sisäisen turvallisuuden monialaisuuden voidaan Semin mukaan todella kehittää Suomea turvallisemmaksi kaikille.

– Puretaan eriarvoisuutta, kasvatetaan luottamusta, lisätään osallisuutta, resursoidaan laadukkaat palvelut, kehitetään yhteistyötä ja torjutaan myös tulevaisuuden uhkia.

-Sillä kuten selonteossakin sanotaan: turvallisuusongelmien juurisyihin vaikutetaan tehokkaasti erityisesti muilla kuin turvallisuusviranomaisten toimilla, Semi päättää.