Shelly Kittleson/IPS

– Jos joudun talibanien kynsiin, tapetaan minun lisäkseni myös perheeni, sanoo 23-vuotias naispuolinen televisiojournalisti, joka seitsemän vuoden aikana tuli afgaanikatsojille tutuksi tv-kasvoksi. Turvallisuussyistä hän esiintyy tässä vain nimellä AB.

AB kertoo Kabulin lähistöllä sijaitsevasta piilopaikastaan, että talibanit olivat jo käyneet etsimässä häntä ja kyselleet naapureilta, jotka varoittivat AB:n perhettä.

– Talibanit olivat etsineet talo talolta, ja kun he eivät löytäneet minua, he pyysivät naapureitamme välittämään varoituksen, että he löytävät minut ja menettelevät kanssani asiaankuuluvalla tavalla, AB selittää.

Hän on kaksinkertaisessa vaarassa: ensinnäkin hän on talibaneja vastustava nainen, mutta lisäksi hän kuuluu hazara-yhteisöön. Talibanien silmissä hazarat ovat vääräuskoisia ja siksi vainottavia.

AB on perheineen piileskellyt nyt muutaman viikon.

ILMOITUS

”Minut kivitetään”

AB:n tavoin henkilöllisyytensä kirjainten taakse kätkevä CD on piileskellyt perheensä kanssa sen jälkeen, kun talibanit tunkeutuivat toimitukseen ja etsivät häntä. Etsinnän ohessa tunkeutujat myös varastivat CD:n työvälineet. CD on 26-vuotias viikkojulkaisun toimitussihteeri ja uutistoimistolle työskentelevä journalisti.

– Jos minut löydetään, olen varma, että minut kivitetään kuoliaaksi.

– Meillä ei ole enää yhtään leipää, emmekä me voi paljastumisvaaran vuoksi mennä ulos ansaitsemaan rahaa. Jos emme pian pääse pois piilopaikastamme, kuolemme nälkään ennen kuin talibanit löytävät meidät. Maailman täytyisi auttaa minua, CD vetoaa.

Huonoja kokemuksia

AB:n mukaan useimmat yhä työskentelevät journalistit tekevät töitä kansainväliselle medialle ja saavat tukea organisaatioiltaan.

– Paikallisilta journalisteilta nämä etuoikeudet puuttuvat. En voi jatkaa journalistina, jos työtäni rajoitetaan. Unelmani ja pyrkimykseni ja toiveeni ovat kaikki tuhoutuneet. Talibanit eivät ottaneet vain kaupunkiani, he ottivat myös elämäni, AB sanoo.

Vielä vähän aikaa sitten hänen ei tarvinnut peittää hiuksiaan toimituksessa eikä pelätä muodikkaiden vaatteidensa ja ehostuksensa vuoksi. Hän varttui demokratian aikakaudella, kuten hän sitä kutsuu. Nyt hänen ehkä täytyy alistua sinisen burqan alle, jos haluaa ulos.

Talibanin johto on ilmoittanut, että naiset saavat tehdä työtä, kouluttautua ja liikkua ulkona sharia-lain puitteissa. Ei tiedetä, mitä tämä täsmälleen käytännössä tarkoittaa. Johto on tosin myös pyytänyt naisia pysyttelemään kotona, sillä joillekin talibaneille ei ole opetettu, miten naisten kanssa käyttäydytään.

– Se on vain väliaikaista, selittää talibanien tiedottaja Zabibullah Mujahid.

– En usko heitä, enkä luota talibaneihin, sillä heillä on paha menneisyys. He eivät pidä sanaansa, naiset eivät ole turvassa ja jos naiset lähtevät kadulle, heitä ruoskitaan, CD sanoo.

– Yksikään afgaaninainen ei usko, että heidän elinolosuhteensa ovat hyvät talibanien vallan alla. Vaientamalla naisjournalistit talibanit haluavat vaientaa kaikkien afgaaninaisten äänen.