Lehtikuva/Olga Maltseva

ANALYYSI. Venäjän sunnuntaina päättyneiden parlamenttivaalien tulokset eivät tarjonneet lopulta juuri minkäänlaisia yllätyksiä. Sellaiseksi voidaan kuitenkin lukea oppositiossa olevien kommunistien selvä voitto. Moskovassa kommunistit olisivat uutistoimisto RIA:n mukaan nousemassa suurimmaksi puolueeksi. Puolue kaavailee silti kiistävänsä tulokset vaalivilppiin vedoten.

Venäjän sunnuntaina päättyneistä duuman vaaleista näytti muodostuvan odotetun kaltainen näytelmä. Presidentti Vladimir Putinia tukeva valtapuolue Yhtenäinen Venäjä jatkaa suurimpana puolueena vain hiukan alle 50 prosentin ääniosuudella.

Tulos on erikoinen, mutta ei yllättävä, sillä se ei ole mitenkään linjassa ennen vaaleja julkaistujen mielipidemittausten kanssa. Niissä Yhtenäinen Venäjän sai korkeimmillaankin vain noin 35 prosentin tuen. Toisaalta gallupit lupasivat myös kommunisteille matalampaa kannatusta kuin he lopulta saivat.

Kommunistit ykköseksi Moskovassa

Vaaliväsymys oli silmiin pistävää, sillä vain 45,2 prosenttia kansalaisista ylipäätään vaivautui uurnille.

Jonkinlainen yllätys oli, että Venäjän federaation kommunistinen puolue KPRF korjasi reilun vaalivoiton ja tuli kakkoseksi 19,2 prosentin kannatuksella. Moskovassa se näyttää nousevan jopa suurimmaksi puolueeksi saaden 29,67 prosenttia siinä missä Yhtenäinen Venäjän ylsi kakkoseksi 29,12 prosentin osuudella. Tämä olikin Venäjän alueista ainoa, jossa Yhtenäinen Venäjä ei ollut suurin puolue.

Moskovan tuloskartta näyttääkin nyt huomattavan punaiselta.

Mielenkiintoista on, että ydinkeskustan vaalipiiri, jossa sijaitsee muun muassa Punainen tori ja Kreml, näytti kuitenkin menevän liberaalioppositiota edustavalle Jablokolle, jonka edustajasta Sergei Mitrohinista saattaa tulla puolueen ainoa kansanedustaja.

ILMOITUS

Kommunisteja siivitti voittoon todennäköisesti myös vankilassa istuvan oppositiohahmo Aleksei Navalnyn kehittämä niin sanottu älykkään äänestämisen järjestelmä. Netistä ladattava puhelinsovellus suositteli jokaisessa vaalipiirissä ehdokasta, jolla oli parhaat mahdollisuudet voittaa Yhtenäisen Venäjän ehdokasta.

Vaikka viranomaiset olivat yrittäneet osin estää sovelluksen lataamista, sitä oli mediatietojen mukaan mahdollista käyttää suhteellisen vähäisin ongelmin ainakin Pietarissa.

Äänestysprosentti alle puolet

Muuten vaalituloksessa oli vain yllätyksiä. Duuman kolmanneksi suurimpana ryhmänä jatkaa äärikansallismielinen Vladimir Žirinovskin Liberaalidemokraattinen puolue LDPR noin 7,5 prosentin ääniosuudella ja neljäntenä noin 7,4 prosentin kannatuksella sosialidemokraattinen Oikeudenmukainen Venäjä – Totuuden puolesta.

Ensi kertaa duumaan nousee myös Uudet ihmiset – puolue, jonka on pannut pystyyn aiemmin politiikassa tuntematon kosmetiikka-alan yrittäjä Andrei Nitšajev. Hänen ryhmänsä sai 5,4 prosenttia lasketuista äänistä.

Uuden puolueen vaalityön tekijöitä nähtiinkin ennen vaaleja huomiota herättävän paljon esimerkiksi Pietarin keskustassa samalla, kun muiden puolueiden edustajat loistivat poissaolollaan.

Viiden prosentin äänikynnyksen alle jäi yhteensä yhdeksän puoluetta. Niistä osa sai kuitenkin paikkoja yhden edustajan vaalipiireistä, joita valittiin puolet duuman yhteensä 450 kansanedustajasta.

Juuri yhden hengen vaalipiirien kautta keploteltiin myös Yhtenäisen Venäjän enemmistö uuteen parlamenttiin.

Kun 95 prosenttia äänistä oli laskettu, näytti siltä, että valtapuolue sai 225 jaossa olleesta paikasta 196, kommunistit 15, Oikeudenmukainen Venäjä seitsemän sekä LDPR, liberaalioppositioon kuuluva Jabloko, Kasvun puolue, miljardööri Mihail Prohorovin Kansalaisfoorumi sekä äärinationalistinen Rodina kukin yhden.

Kansalaisfoorumin ja Rodinan puheenjohtajat olivat kansanedustajia jo edellisessä duumassa. Lisäksi valituksi tuli kolme sitoutumatonta edustajaa.

Myös vaaliväsymys oli silmiin pistävää, sillä vain 45,2 prosenttia kansalaisista ylipäätään vaivautui uurnille. Pietarissa äänestysprosentti romahti vain päälle 30 prosenttiin.

99,7 prosentin vaalivoitto

Yhtenäisellä Venäjällä oli edellisessä duumassa perustuslain muuttamiseen vaadittava kahden kolmasosan enemmistö. Tätä tarvittiinkin vuonna 2020, jolloin maan perustuslakia uudistettiin muun muassa niin, että presidenttikausien rajoitukset nollattiin.

Yhtenäisen Venäjän pääsihteeri Andrei Turtšak julistikinjo vaali-illan alussa, että puolue säilyttää myös tulevassa duumassa perustuslain muuttamiseen vaadittavan kahden kolmasosan enemmistön.

Suomessa Yhtenäisellä Venäjällä on ollut yhteistyötä kokoomuksen ja keskustan kanssa.

Samalla valtion ympärivuorokautisella uutiskanava Rossija 24:lla alettiin sunnuntai-iltana, vasta ääntenlaskennan alkuvaiheessa pyörittää Yhtenäisen Venäjän voitonjuhlia eri puolilta maata.

Perinteisesti suurimmat vaalivoitot valtapuolueelle ovat järjestyneet Pohjois-Kaukasuksen tasavalloissa eikä tämäkään kertaa ollut poikkeus. Tšetšeniassa Yhtenäiselle Venäjälle laskettiin 93,12, Ingušetiassa 83,98 ja Dagestanissa 82,82 prosentin osuus.

Tšetšeniassa äänestettiin lisäksi tasavallan päämiehestä. Tämän kisan voitti ”täpärästi” alueen nykyinen presidentti Ramzan Kadyrov, joka sai lopulta komeat 99,7 prosenttia äänistä.

Kaikkiaan aluejohtajien ja kuvernöörien vaaleja pidettiin yhdeksällä Venäjän alueella. Niistä kuusi meni valtapuolueelle, Kauko-idän Habarovsk LDPR:lle, keskivenäläinen Uljanovsk kommunisteille ja Moskovan eteläpuolella sijaitseva Tula riippumattomalle ehdokkaalle.

Vaalitulos ”kansan käsittelyyn”

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:in vaalitarkkailijat eivät päässeet seuraamaan Venäjän vaaleja. Useat kansalaisjärjestöt ja oppositiopuolueet ovatkin kertoneet väärinkäytöksistä ja vaalivilpistä eri puolilla maata.

Kommunistinen puolue ilmoitti heti maanantaina, ettei se hyväksy ainakaan Moskovan nettiäänestyksen tulosta. Puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov kehottikin puolueen kannattajia puolustamaan oikeita tuloksia kuten pääkaupunkia puolustettiin toisessa maailmansodassa.

Puolueen Moskovan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Valeri Raškin kehottikin Facebookissa kommunistien kannattajia kokoontumaan iltaseitsemältä keskustaan Puškinin aukiolle, jossa alkaisi vaalituloksen ”kansan käsittely”.

Uutistoimisto ura.ru julkaisi jo videokuvaa aukion laidalla päivystävistä poliisin miehistönkuljetusautoista.

”Homolain” kirjoittaja kävi räyhäämässä

Käännetään tulos miten päin hyvänsä, oli duuman vaalien tulos näpäytys Putinia tukevalle Yhtenäiselle Venäjälle. Siksi tulos saattaa hermostuttaa monia.

Hermot menivät kokonaan ainakin pietarilaiselta kansanedustaja Vitali Milonovilla, sillä hän näytti alustavien tulosten perusteella putoavan duumasta ja menettävän paikkansa liberaalioppositiota edustavan Jablokon Boris Oreškoville. Lopulta näin ei ilmeisesti ole kuitenkaan käymässä.

Erilaisissa skandaaleissa rypevä Milonov tunnetaan Venäjän niin sanotun homopropagandalain kirjoittajana ja keskeisenä moottorina.

Myös vaalien jälkeisenä aamuna Milonov paljasti oikean luontonsa. Hän saapui heti aamulla seurueineen räyhäämään eräälle Pietarin paikallishallinnon toimistolle, jossa hän joutui äänekkääseen riitaan Oikeudenmukaista Venäjää edustavan valtuustoehdokas Olga Galkinan kanssa. Erimielisyys syntyi vaalivilpin selvittelystä. Milonov pauhasi, ettei Oreškov voi häntä voittaa.

Kansanedustaja huusi suoraa kurkkua naisen olevan ”Navalnyn huora”. Tämä vastasi Milonovin olevan paskiainen ja antoi hänelle kunnon korvapuustin

Tilannetta rauhoitelleelle miehelle Milonov huusi, ettei hän ”ole homoseksuaaleilta kysynyt mitään”.

– Teilläpä (homo)tutka toimii hyvin, ympärillä olijat naureskelivat.