Lehtikuva/Teemu Salonen

Liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vetoaa Helsingin valtuutettuihin päätöksen kynnyksellä: Miettikää tarkkaan ennen kuin äänestätte.

Kaksi ammattiliitto JHL:n jäsenyhdistystä tahtoo, että poliisi selvittää onko HKL rikkonut lakia yt-neuvotteluista. Yhdistykset jättivät asiasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille sunnuntaina 19. syyskuuta.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton mukaan HKL:n johto antoi kuukausien ajan työntekijöilleen täysin väärän kuvan siitä, mitä liikelaitoksen muuttaminen yhtiöksi käytännössä tarkoittaa. YT-neuvottelujen aikana ei annettu lainkaan tietoa siitä, että käytännössä koko metron toiminta jää yhtiön ulkopuolelle.

Liikelaitos kävi työntekijöiden kanssa yhtiöittämistä koskevat yt-neuvottelut kevättalvella 2021. Neuvottelut loppuivat huhtikuussa. Työntekijät saivat vasta elokuussa tietää, että yhtiöittäminen ei koske lainkaan HKL:n metroliikennettä.

– Metroliiketoiminnan jäämisellä yhtiön ulkopuolelle on väistämättä vaikutuksia henkilöstöön. Tällainen vedätys ei lisää työntekijöiden luottamusta hankkeeseen eikä työnantajaan, sanoo Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry:n puheenjohtaja Petri Lillqvist.

Tutkintapyynnössä on mukana myös Helsingin raidetyöntekijät JHL ry. Yhdistysten mielestä yt-neuvotteluissa tehdyt suunnitelmat ja muut asiakirjat eivät ole päteviä. Työnantaja on jättänyt kertomatta muutoksesta, joka on merkittävä ja jolla on suuret vaikutukset työntekijöihin.

ILMOITUS

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi HKL:n yhtiöittämisen viikko sitten maanantaina. Sitä vastustivat ainoastaan vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat. Kaupunginvaltuusto tekee lopullisen päätöksen keskiviikkona 22.9.

JHL:n puheenjohtaja Päivi-Niemi Laine ymmärtää, että HKL:n työntekijät ovat hyvin pettyneitä työnantajan toimintaan. Salailu rapauttaa luottamusta ja laskee työhyvinvointia. HKL toimii parhaiten nykymuodossaan, Niemi-Laine muistuttaa.

– HKL toimii hyvin liikelaitoksena ja nykyisellä organisaatiolla voidaan hyvin tehdä yhteistyötä myös Helsingin naapurikuntien kanssa. Vetoan jälleen: Helsingin valtuutettuihin: Yhtiöittämiseen liittyy suuria riskejä, miettikää niitä tarkkaan ennen kuin äänestätte HKL:n kohtalosta.