Emma Grönqvist

Talouspoliittinen ajattelu muuttui lyhyessä ajassa nopeasti. Ilmapiiri on muuttunut inhimillisempään suuntaan taloudessa, sanoo Anni Marttinen.

SAK:n ekonomistia Anni Marttista naurattaa. Hän on saanut viime aikoina paljon kutsuja tulla puhumaan eri tahoille talouspolitiikasta ja -tieteestä.

– Olen ollut todella yllättynyt, mitä on tapahtunut, kun ihmiset haluavat kuulla minun ajatuksiani. Niitä pidetään supertuoreina.

Häntä on esimerkiksi pyydetty useita kertoja puhumaan, mitä oikein on kestävä talous. Ja tästä päästään siihen, miksi asia naurattaa Marttista.

– En minä ole näitä itse keksinyt. En minä ole mikään oraakkeli, joka sanoo, että ilmastokriisi on tärkeä asia.

– Olen perehtynyt moderniin kirjallisuuteen, ja se on ihmeellistä ihmisille ja medialle, Marttinen sanoo.

ILMOITUS

Ennen koronakriisiä Marttinen kuului koulukuntaan, joka väänsi usein niin sanotun valtavirtaisen koulukunnan kanssa. Koronakriisin myötä talousajattelu kääntyi nopeasti eri puolilla maailmaa uuteen asentoon. Se taas toi paikan uusille ekonomisteille ja taloustutkijoille, mikä on vienyt Marttisenkin puhumaan muun muassa donitsitaloudesta.

Sekulaarinen stagnaatio

Kesän ja alkusyksyn aikana on voimakkaiden kasvu-uutisten myötä alkanut kuulua varoittelua liian kovasta inflaatiosta eli hintojen noususta. Yhdysvalloissa ja Euroopassa inflaatio on alkanut nousta, kun koronakriisi siirtyy vähitellen taka-alalle. Mutta onko siitä syytä olla huolissaan?

– On hyvin vaikea ymmärtää sitä. Tiedän, että tietyt tahot lietsovat inflaatiopelkoa. Minusta se on enemmän poliittista puhetta, eikä niinkään ekonomistien keskuudessa [käytävää keskustelua], Marttinen sanoo.

Hän huomauttaa, että Euroopan keskuspankki EKP ja Yhdysvaltain keskuspankki Fed ovat jo sanoneet varautuvansa inflaation nousevan väliaikaisesti yli kahden prosentin tavoitteen. Paino tässä on sanalla väliaikainen ja sanaparissa sekulaarinen stagnaatio. Sekulaarinen stagnaatio on riivannut taloutta 2010-luvun alusta, mikä on estänyt inflaation nousun. Sekulaarinen stagnaatio tarkoittaa talouden pitkäaikaista pysähtyneisyyttä tai taantumaa.

– Sekulaarinen stagnaatio on viimeiset kymmenen vuotta antanut viitettä siitä, että tuotantoketjumme ja talouden murros ylipäänsä ovat muuttuneet niin syvästi – kulutus ja investoinnit ovat vähentyneet – että en näe vaadittavaa rakennemuutosta taloudessa, jotta inflaatio nousisi pysyvästi.

Yksi esimerkki tästä on ollut se, että keskuspankit yrittivät finanssikriisin jälkeen kaikkea mahdollista, jotta inflaatio lähtisi nousuun. Ei lähtenyt.

– Talous vaatisi pysyvän rakennemuutoksen, että inflaatio pysyisi kasvussa, Marttinen toteaa.

Kestävä talous

On aika palata alkuun ja kysymykseen kestävästä taloudesta. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tänä vuonna julkaisema raportti kiinnitti jälleen huomion siihen, kuinka kova kiire on saada ilmastopäästöt laskuun. Samalla ekonomistit ovat saaneet entistä useammin eteensä kysymyksen, miten talous pystytään sovittamaan ilmaston asettamiin rajoihin.

– Koen ekonomistina turhautumista kysymykseen vastaamisessa. Kaikilla on visio ja aate, mutta kukaan ei tiedä varmasti, koska kenelläkään ei ole manuaalia, miten se tehdään, Marttinen sanoo.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Meidän ei pitäisi tuijottaa vain mekaanisesti bruttokansantuotteen kasvusta kertovaa lukua. Se on perinteisin mittari, jota esimerkiksi valtiovarainministeriö käyttää, kun se kertoo ennusteissaan Suomen talouden suunnasta.

– Yhden mittarin tuijottaminen ei palvele mitään, Marttinen lataa.

”Ei ole mitään talousjumalaa”

Hän painottaa, että vuonna 2021 ei kasvusta voi puhua ilman, että puhuu sen laadusta ja mistä se koostuu.

– BKT ei enää kerro kaikkea. Se on ollut hyvä siihen vaiheeseen, kun BKT:n kasvu on tarkoittanut tulojen kasvua, varallisuuden kasvua ja keskiluokkaistumista.

BKT ei kuitenkaan kerro esimerkiksi mitään ilmastopäästöistä. Samoin eriarvoisuus ja tuloerot ovat kasvaneet huomattavasti samaan aikaan kun kasvu on BKT:lla mitattuna ollut erinomaista.

– Jos kasvu tuhoaa meidän maailmamme, ei BKT:lla silloin ole mitään väliä, Marttinen tiivistää.

Keskuspankkien rooli

Kuten Marttinen aiemmin kuvasi, on keskuspankkien rooli talousjärjestelmän turvaajana noussut merkittävästi 2010-luvulla. Suomen Sosiaali ja terveys ry:n Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas onkin kuvannut, että elämme keskuspankkikapitalismin aikakautta.

Keskuspankkien tukitoimet koko talousjärjestelmän pelastamiseksi ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi EKP:n tase on kasvanut valtavaksi, kun se on ostanut eri maiden velkakirjoja. Miten kauan tämä sitten voi jatkua?

– Ei tähän ole mitään konsensusta. Kaikki ovat yhtä hukassa. Kukaan ei tiedä, koska tähän ei ole manuaalia, Marttinen tiivistää.

Ja koska manuaalia ei ole, on esimerkiksi valtioiden paisuneiden velkataakkojen ratkaisuksi esitetty useita vaihtoehtoja. Yksi niistä on ainakin osittainen velkojen anteeksianto. Marttinen kehottaakin unohtamaan yksiulotteisen ajattelun.

– Emmekö ole jo oppineet, että maailma muuttuu hirvittävän nopeasti. Järjestelmä on hirvittävässä murroksessa. Olen kasvanut talousmaailmaan, jossa asiat muuttuvat hirveän nopeasti.

– Ei talous ole mitään abstraktia, se on ihmisten käyttäytymistä. Ei ole mitään talousjumalaa. Miten on kadotettu se, että voimme päättää, mikä järjestelmä on, Marttinen sanoo.

Talouskuri hautausmaalle

2010-luvun talouspolitiikan avainsana oli talouskuri. Koronakriisissä se on saateltu hautausmaalle, kun vahva valtio on tehnyt paluun. Marttinen huomauttaakin, että koronakriisiä ei ilman valtioiden vahvoja toimia olisi saatu kuriin.

Talouspoliittisesti ajateltuna koronakriisi tuli sopivaan murroskohtaan. Kuten Marttinen
aiemmin sanoi, pyysivät keskuspankit finanssikriisin jälkimainingeissa valtioita eli poliitikkoja aloittamaan elvyttävän talouspolitiikan – turhaan.

– Koronakriisi tuli vähän kuin kreivin aikaan, kun tuli pakko elvyttää, Marttinen toteaa.

Ilman valtioiden mittavia elvytystoimia edessä olisi ollut täydellinen romahdus. Toki valtioiden velvollisuuskin oli elvyttää, kun ne estivät monilla aloilla yrityksiä toimimasta. Joka tapauksessa ilmapiirin muutos oli merkittävä.

– Ihmisten hyvinvointi on noussut keskiöön koronakriisin jälkeen. Ilmapiiri on muuttunut inhimillisempään suuntaan taloudessa.

Marttinen pohtii muutoksen olleen muhimassa jo pitempään. Koronakriisi oli sitten viimeinen piste sille.

– Ajat ovat muuttumassa. Se on ollut siellä, mutta kriisi valtavirtaisti sen ja toi kaikki paradigmamuutokset keskiöön.

Ja aivan lopuksi voi vielä palata alkuun eli siihen, kuinka Marttinen on nyt ajatuksineen valtavirtaa.

– Koronakriisin aikana se on valtavirtaa, kun puhumme järjestelmästä, jossa huomioimme ilmastokriisin ja sosiaaliset aspektit. Mennyttä maailmaa on BKT:n tuijottaminen. Sitä tuijottavat ovat jääneet junasta.