Lehtikuva/Vesa Moilanen

Opetusministeri HS:lle: Suunta on jo käännetty.

Oikeistolaisten maalaamien uhkakuvien mukaan Suomi on koko ajan jollain uhkaavalla tiellä. Suosituin vertaus on ollut Kreikan tie.

OECD:n koulutusta koskevan raportin mukaan Suomi on todella ollut Kreikan tiellä viime vuosikymmenellä. Valtaosa OECD:n jäsenmaista lisäsi tarkasteluajanjaksolla 2012–2018 suhteellisia koulutuspanostuksiaan, kun taas Suomi kuuluu koulutuksesta leikanneiden harvalukuiseen joukkoon.

Toisena koulutuksesta leikanneena maana raportissa mainitaan Kreikka.

Kyseisellä ajanjaksolla pääministereinä toimivat Jyrki Katainen (kok.), Alexander Stubb ja Juha Sipilä (kesk.).

OECD-raportista kertoi Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ).

ILMOITUS

– Samaan aikaan kilpailijamaamme lisäävät koulutuspanostuksiaan. Tämä kaikki aikana, jolloin suomalaisista on usean hallituksen voimin kauniisti visioitu maailman osaavinta kansaa, kommentoi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Vaikka Suomi vielä toistaiseksi ylittää OECD:n keskiarvot koulutusrahoituksessa oppijakohtaisesti ja suhteessa BKT:hen, keskeisten verrokkimaidemme, Pohjoismaiden, vertailussa Suomi jää viimeiseksi.

– Ero Pohjoismaiden tasoon on miljardiluokkaa. Kilpailijamaissa kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen merkitys näkyy myös resursseista päätettäessä. Viime viikolla Tanskasta saatiin uutisia noin 300 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahoituksesta koulutukseen. Suomi on auttamatta jäämässä jälkeen, jos suunta ei heti muutu, Luukkainen muistuttaa.

Koulutukseen 300 miljoonaa lisää

OAJ:n mukaan kuluvalla hallituskaudella on tehty joitakin kertaluonteisia korjauksia koulutuksen rahoitukseen, mutta kokonaiskuvaa ne eivät korjaa. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevan koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä OAJ on perännyt parlamentaarista sitoutumista pitkäkestoiseen kasvuohjelmaan, jolla voitaisiin kuroa kiinni Suomen takamatkaa keskeisten verrokkimaiden koulutuspanostuksiin.

Opetusministeri Li Andersson sanoo Helsingin Sanomille , että suunta on jo käännetty. Koulutuksen laatua ja tasa-arvoa vahvistetaan hallituskauden aikana yli 300 miljoonalla eurolla.

Tietoa koulutuksen rahoituksen laskusta Andersson pitää kylmäävänä.

– Suomen kaltainen maa kirjaimellisesti elää osaamisesta. Edellisten hallitusten koulutusleikkaukset eivät ole olleet järkevää politiikkaa millään mittarilla, Andersson kommentoi HS:lle.