Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Jos kannabis laillistettaisiin Suomessa nyt, lopputulos ei olisi toimiva tai toivotunlainen, arvioi A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki.

Kannabiksen laillistamista ajankohtaisempi muutostarve olisi sen käytön rangaistavuudesta luopumisessa, arvioivat asiantuntijat.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessorin Pekka Hakkaraisen mukaan rangaistavuudesta luopuminen auttaisi huumeongelmien hoidossa ja ehkäisyssä.

– Nyt kun käyttö on kielletty ja kriminalisoitu, se johtaa siihen, että ihmiset piilottelevat käyttöä viimeiseen asti, Hakkarainen kertoo.

Nyt kun käyttö on kielletty ja kriminalisoitu, se johtaa siihen, että ihmiset piilottelevat käyttöä viimeiseen asti.

A-klinikan toimitusjohtajan ja johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan rangaistavuuden poisto sekä hoito- ja palvelujärjestelmän vahvistaminen olisivat tällä hetkellä keskeisiä toimenpiteitä.

Vihreiden puoluekokouksessa hyväksyttiin sunnuntaina puoluekokousaloite, jonka mukaan vihreät kannattaa kannabiksen kieltolain kumoamista. Vihreät on ensimmäinen eduskuntapuolue, joka ajaa kannabiksen laillistamista.

ILMOITUS

Vihreiden kannanotto ei saa tukea eduskunnan neljältä suurimmalta puolueelta. SDP, perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta kertoivat maanantaina STT:lle, että eivät kannata kannabiksen laillistamista.

Kannabiksen laillistamisen pitkän aikavälin vaikutuksia vielä vaikea arvioida

Hakkaraisen mukaan tiukkoja johtopäätöksiä kannabiksen laillistamisen vaikutuksista on vaikea tehdä, sillä tutkimustietoa pitkältä aikaväliltä ei ole. Kanadassa, Uruguayssa ja muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa tutkimuksia laillistamisen lyhyen aikavälin vaikutuksista on tehty.

– Näissähän tulee aina alkuun sellainen ”kuherruskuukausi”. On hirveän vaikea arvioida, miten vakiintuneita vaikutukset ovat.

Simojoen mukaan osassa Yhdysvaltojen osavaltioista laillistaminen on toteutettu markkinat edellä liian nopeasti. Vaikutuksia muuhun lainsäädäntöön tai yhteiskuntaan ei ole mietitty riittävän pitkälle.

Suomessakin muutos koskisi Simojoen mukaan paljon muutakin kuin pelkkää kannabiksen laillistamista, kuten esimerkiksi hoitojärjestelmiä, ennaltaehkäisyä sekä työ- ja tielainsäädäntöä. Simojoki arvioi, että jos muutos tehtäisiin tässä tilanteessa, lopputulos ei olisi toimiva tai sitä, mitä siltä toivottaisiin.

– Eihän meidän yhteiskunta tässä polarisoituneessa tilanteessa ole mitenkään valmis tämän tyyppiseen tapahtumaan, että kannabis laillistettaisiin, Simojoki kertoo.

Hakkaraisen mukaan laillistaminen vaatisi yhteiskunnassa laajaa yksimielisyyttä, jota ei tällä hetkellä ole. Vuoden 2018 väestökyselyssä hieman alle viidennes vastaajista kannatti kannabiksen laillistamista.

Laillistamisen perusteluina käytetty rikollisuuden kitkemistä ja käytön vähentämistä

Muissa maissa kannabiksen laillistamisen tavoitteet ja perustelut ovat Hakkaraisen mukaan olleet moninaisia.

– Esimerkiksi Kanadassa muutoksia perusteltiin sillä, että näin ehkäistään nuorten kannabiksen käyttöä. Ensimmäisten tietojen mukaan käyttö ei näyttäisi lisääntyneen nuorten keskuudessa, vaan se on lisääntynyt ennemmin aikuisilla, Hakkarainen kertoo.

Viime vuoden lopulla Uudessa-Seelannissa kannabiksen laillistamisesta järjestettiin kansanäänestys, jossa laillistamisen vastustajat saivat niukan enemmistön. Uuden-Seelannin laillistamispyrkimyksellä oli tarkoitus vähentää kannabiksen käyttöä säätelemällä tuotantoa.

– Se vaikutti minusta aika utopistiselta tavoitteelta. Se ei ole kuitenkaan ainoa lähde näille aineille, Hakkarainen kertoo.