Hannu Hurme

Luonnossa tapahtuu jatkuvasti muutoksia, joita ihminen joutuu valppaasti seuraamaan. Ensimmäisiin ehtoihin kuuluu, että maa on kasvipeitteinen. Suomen pinta-alasta on 73 prosenttia metsää. Siitä johtuu, että vuotuinen sademäärämme on 500–700 millimetriä. Puista nousee ilmakehään pienhiukkasia, aerosoleja, ja ne muodostavat vesisumun kanssa painavia pisaroita, jotka putoavat maahan.

Kasvuunsa puut käyttävät ilmasta hiilidioksidia ja maasta sokereita ja kivennäisiä. Kasvit luovuttavat happea, jota me hengitämme ja jota tarvitaan palamiseen. Maassa elää runsas ja monipuolinen mikrobisto, joka toimii pääosin yläpuolellaan olevan kasvuston hyväksi. Sienten maanalainen rihmasto on kietoutunut puun juuristoon ja välittää maasta isäntäkasvilleen ravinteita ja vettä. Ihmisen tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että puustolla on hyvät kasvuolosuhteet ja riittävästi vettä. Metsiä on myös lannoitettu. Ilmaston lämmetessä ja aavikoitumisen laajetessa tehtävä ei ole helppo.

Ihminen on huolehtinut siitä, että metsät ovat pysyneet kasvukunnossa. Pääosin 1950-luvulla ja jatkuen vielä 1960-luvulle tehtiin valtavia huoltotöitä, koska Suomessa havaittiin tuolloin erikoinen ilmiö. Kuusikot alkoivat kuolla ja männiköt kasvaa mutkikasta riukua, josta ei saatu tukkia. Kuuset peittivät maanpinnan niin tiiviisti, ettei aurinko päässyt sitä lämmittämään. Kylmässä maaperässä kaikki mikrobit kuolivat. Pohjois-Suomessa oli näitä alueita satoja tuhansia hehtaareja. Uutta ilmiötä kutsuttiin tutkimaan Nils A. Osara, metsänhoitaja ja professori, myöhemmin metsähallituksen pääjohtaja. Hän oli nähnyt omassa metsässään kuusen ja männyn surkastumisen, ja hoitotyöt aloitettiin viipymättä.

Suomessa tehtiin valtava metsänhoitourakka, jossa ihminen, osana luontoa, osoitti ylivertaiset kykynsä. Pohjois-Suomeen perustettiin laajoja hoitoalueita, joissa mukailtiin luonnon itsehoitoa. Posion ja Pudasjärven rajalle hakattiin 20 000 hehtaarin aukko, josta kulotettiin aina yhdellä kertaa kuusituhatta hehtaaria. Suomen metsät ovat palaneet ja maaperä kulottunut kerran kolmessasadassa vuodessa. Kulottamisen jälkeen maaperä muokattiin kyntämällä, äestämällä ja kuokkimalla. Aluksi virisi hyödyllinen aluskasvillisuus, sienet ja marjat. Sen jälkeen puusto istutettiin tai kylvettiin. Pohjois-Suomen metsät ovat nousseet näille alueille. Niistä sahat, sellu- ja paperiteollisuus ovat saaneet raaka-aineensa, ja puuta on riittänyt myös energian tuotantoon. Uusi Tornion biojalostamo saa osan raaka-aineestaan tästä puustosta.

Suomessa elinolosuhteet ovat hyvät. Maaperässä voidaan kasvattaa ruokaa, ja se tuottaa teollisuuden raaka-aineita. Näitä etuja emme käytä riittävästi hyväksemme. Ostamme toisen puolen ruuastamme ulkomailta, ja osa puhtaasti tuotetusta omasta ruuasta yritetään myydä ulkomaille. Ostajia ei kuitenkaan aina löydy. Luonnonvarakeskus, Luke, on kehottanut jokaista maata huolehtimaan omasta ruuantuotannostaan. Lähestymme aikaa, jolloin ruoka loppuu kansainvälisestä kaupasta eikä sitä saa ostaa mistään. Energiapuolella on sama tilanne. Ostamme fossiilista energiaa, joka myös loppuu ennen pitkää.

Ihminen on monessa mukana, ja velvollisuutemme vain kasvavat. Mihin saakka rahkeemme kestävät?

Erkki Raudaskoski
Rovaniemi