11.9.2001 iltapäivästä lähtien maailmaan mahtui vain yksi uutinen: itsemurhaterroristit tekivät matkustajalentokoneilla tuhoisat iskut New Yorkiin ja Washingtoniin.

Mutta kuka oli taustalla? Yhdysvaltain tiedustelupalvelut nimesivät melkein heti pääepäillyksi Osama bin Laden -nimisen jihadistin, joka operoi Afganistanista käsin talebanien tuella.

Amerikkalaisten julkisuuteen esittämissä arvioissa iskuissa oli ”Osaman sormenjäljet”. Niiden valmistelu pysyi salaisena, ne olivat tehokkaita ja koordinoituja ja niiden suorittajat olivat valmiita uhrauksiin.

Osamalla on organisaatio, rahaa, taitoa ja kokemusta. Hänen toimintansa ei välttämättä noudata länsimaista poliittista logiikkaa. Osama käy pohjimmiltaan uskonsotaa, ei ensisijaisesti esimerkiksi uuskolonialismin vastaista sotaa.