Lehtikuva/Kevin Lamarque

Syyttäjien mielestä tapaus on ollut alusta asti selvä, mutta puolustus vetoaa epäiltyjen kokemaan kidutukseen. Syyttäjät pitävät yhtä epäillyistä iskujen keskeisenä suunnittelijana.

Yhdysvaltain laivastotukikohdassa Guantanamo Bayssa jatkuu tiistaina oikeudenkäynnin valmistava käsittely, jonka viisi epäiltyä on heikossa kunnossa. Asianajajiensa mukaan epäillyt kärsivät ankaran kidutuksen pitkäaikaisista vaikutuksista sekä 15 vuotta kestäneen kovissa oloissa eristettynä olemisen seurauksista.

Syytteet eivät ole keveitä: syyttäjät sanovat Khalid Sheikh Mohammedin olevan yksi Yhdysvalloissa syyskuussa 2001 tehtyjen terrori-iskujen keskeisistä suunnittelijoista. Ammar al-Baluchi, Walid bin Attash, Ramzi bin al-Shibh ja Mustafa al-Hawsawi ovat syytettyinä samoista iskuista.

Kuulemisiin tuli koronaviruspandemian vuoksi lähes puolitoistavuotinen tauko. Nyt käsittelyä jatketaan taas pisteestä, johon se taannoin jäi: puolustuksen tavoitteena on kumota hallituksen todisteet sillä, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on kiduttanut epäiltyjä vuosina 2002–2006.

Tapauksen uusi ja kahdeksas tuomari, maan ilmavoimien eversti Matthew McCall ei vaikuta vauhdittavan etenemistä. Tiistain alustava kuuleminen keskittyy hänen omaan pätevyyteensä. Kummankin puolen asianajajat saavat kyseenalaistaa uuden tuomarin mahdollisen puolueellisuuden varalta.

Loppuviikoksi luvassa on todennäköisesti puolustuksen ja sotilassyyttäjien tapaamisia.

ILMOITUS

Sotilassyyttäjät ovat kieltäytyneet luovuttamasta osaa todisteista, ja puolustusasianajajat ovat arvioineet, että oikeudenkäynnin esivaihe voi helposti kestää vielä vuodenkin verran. Varsinainen oikeudenkäynti ja mahdollinen tuomio siintävät siis vielä hyvinkin kaukana horisontissa.

Puhtaat vai ”puhtaat” kuulustelut?

Epäillyt näyttäytyvät erityisin turvatoimin varustetussa sotilasoikeussalissa, jonka ympäri kulkee piikkilanka-aitoja. Kullakin heistä on oma puolustustiiminsä.

Yleisössä on iskuissa kuolleiden omaisia sekä laaja joukko toimittajia. Iskuista tulee lauantaina kuluneeksi tasan 20 vuotta.

Epäiltyjä uhkaa kuolemantuomio lähes 3 000 ihmisen murhaamisesta ja terrorismista. Heitä puolustavat armeijan nimeämät puolustusasianajat sekä vapaaehtoiset asianajajat yksityiseltä sektorilta ja kansalaisjärjestöistä.

Syyttäjien näkökulmasta tapaus on ollut alusta asti selvä siinäkin tapauksessa, ettei siinä oteta huomioon CIA:n brutaaleissa kuulusteluissa saatuja tietoja. Syyttäjien mielestä kaikki epäillyt tarjosivat pitäviä todisteita myös niin kutsutuissa ”puhtaissa” kuulusteluissa vuonna 2007 saavuttuaan Guantanamoon. Tuolloin kuulustelut teki liittovaltion poliisi FBI.

Puolustusasianajat näkevät, että vuoden 2007 kuulustelut olivat kaukana ”puhtaista”. FBI osallistui CIA:n kidutusohjelmaan, ja myös FBI:n kuulusteluissa oli asianajajien mukaan kidutuksen uhka. Näin ollen puolustus kokee, että kuulustellut puhuivat FBI:lle peläten, että kidutus aloitetaan uudelleen.

Baluchia edustava James Connell on painottanut, että juuri kidutuksen salaaminen on syy siihen, että epäillyt on tuotu Guantanamoon sen sijaan, että heidät olisi viety oikeuden eteen Yhdysvalloissa.

Hallitus ei luovuta materiaaleja

Todistaakseen väitteensä puolustus on vaatinut nähtäville valtavia määriä salaiseksi luokiteltua materiaalia, mitä hallitus ei kuitenkaan ole suostunut luovuttamaan. Joukossa on muun muassa alkuperäinen kidutusohjelma, kuvauksia oloista Guantanamossa ja terveydentilan arviointeja.

Lisäksi puolustus haluaa kuulla kymmeniä todistajia lisää.

Vaatimukset ovat viivästyttäneet prosessin etenemistä. Puolustus syyttää hallitusta siitä, että se tarkoituksellisesti piilottelee tapaukselle olennaisia materiaaleja.

Puolustusasianajaja Alka Pradhan huomautti, että hallitukselta kesti kuusi vuotta myöntää, että FBI oli mukana kidutusohjelmassa.

– Tämä tapaus on todella väsyttävä. He salaavat tietoja, jotka ovat oikeudessa aivan normaalin prosessin mukaisia.