Finncism-tili kerää yhteen tarinoita Suomessa koetusta rasismista. Tilin ideana on tehdä rasismi näkyväksi ja tuoda esille sen laajuus ja vakavuus.

Heinäkuun lopulla perustettu Finncism-tili jakaa tarinoita rasismia kokevien ihmisten arjesta, tilillä on tuhansia seuraajia.

Tilin perustanut Ade on joutunut sulkemaan julkaisujen kommentoinnin jatkuvan vihapuheen ja törkyviestien vuoksi. Yksityisviestin puolella sama meno jatkuu, viestit koostuvat vihapuheen ja rasististen herjojen spämmäämisestä ja rasismin vähättelystä.

Tästä syystä Ade ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään. Hän myös toivoo ihmisten keskittyvän enemmän itse asiaan kuin siihen, kuka siitä puhuu.

Rasismi näkyväksi

Ade sanoo, että Suomessa rasismikeskustelu on edelleen lapsenkengissä ja etenee todella hitaasti.

– Rasismia ei edelleenkään oteta todesta, se kiteytetään n-sanaan ja pariin huutelijaan, vaikka ne ovat se pienin ongelma tässä kamppailussa. Tämä vie huomion rasismin kokemuksesta ja siitä, että se on rakenteellista ja jatkuvaa. Haluan ihmisten huomaavan, että kyseessä on toistuva kaava eikä yksittäinen tapahtuma.

ILMOITUS

Tilille lähetetyt tarinat saattavat yllättää valtaväestön, mutta rasismin kohteena oleville ihmisille niissä ei ole mitään uutta.

– Olen kokenut rasismia hiekkalaatikolta asti, joten mikään esiin tulleissa tarinoissa ei yllätä. Kaikki, jotka kokevat rasismia tietävät kyllä millaista tämä on. Se ehkä yllätti, että ihmiset, jotka ovat meidän puolellamme eivät ymmärrä esimerkiksi mitä antirasismi tarkoittaa, Ade kertoo.

– Saan paljon sellaisia viestejä, joissa kerrotaan, että nyt vasta huomataan, kuinka vakava ongelma tämä on. Se, että ihmiset heräävät rasismiin vasta tämän tilin myötä on aika huolestuttavaa. Aiheesta on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu ja se on muutenkin ollut esillä Black Lives Matter -liikkeen myötä.

Ensisijaisesti Finncism-tilin tarkoitus on lisätä ongelman näkyvyyttä siten, että ihmiset heräävät todellisuuteen ja ottavat rasismin todesta.

– Vasta sitten asiassa voidaan päästä eteenpäin. Muutoksia esimerkiksi institutionaalisella tasolla ei voida tehdä ennen kuin ihan konkreettisesti nähdään, kuinka iso ongelma on kyseessä.

– Tietysti Suomessa on lakipykäliä, joissa sanotaan, että kielletään syrjintä, mutta se ei tarkoita sitä, että se toteutuisi käytännössä, Ade toteaa.

Rasismikeskustelun suurin ongelma on siinä, ettei asiaa nähdä rakenteellisena ongelmana. Keskustelua käydään vahvasti valkoisten ihmisten ehdoilla ja rasismista puhuminen synnyttää puolustusmekanismin, jossa erilaisia hiljentämistekniikoita käyttämällä pyritään siirtämään keskustelu johonkin muualle.

– Ongelma on siinä, että ei keskitytä itse asiaan vaan jonkun äänensävyyn tai omiin tunteisiin.

Suomessa esiintyvän rakenteellisen rasismin lista on pitkä. Se koskee muun muassa opiskelua, työpaikkoja ja asuntomarkkinoita ja näkyy sekä ympäristössä että työilmapiirissä. Rakenteellinen rasismi on eksotisointia, kokemusten vähättelyä, vihapuhetta, rasistista väkivaltaa ja rasismia politiikassa.

Rakenteellinen rasismi kohdistuu eniten niihin ihmisiin, jotka eroavat ulkoisesti huomattavasti kantaväestöstä. Suomessa syrjityimpiä ovat romanit ja tummaihoiset.

Teot merkitsevät

Tilin pitämisen myötä Adelle on paljastunut, kuinka alkutekijöissään suomalaisten ymmärrys rasismista ja sen kokemisesta on. Ihmiset esimerkiksi vertaavat omia ei-rasistisia kokemuksia rasismia kokeneiden henkilöiden tarinoihin.

– Ymmärryksen puute näkyy myös siinä, että kysytään rasismin muodoista ja siitä mitä antirasismi on. Ihmiset saattavat myös pyytää kirjasuosituksia ja kuvitella, että yhden kirjan lukemisen myötä he ovat antirasisteja ja ongelma katoaa. Tämä kaikki tehdään toki hyväntahtoisesti.

Päivittäin saapuu viestejä, joissa kerrotaan silmien avautuneen ja ilmoittaudutaan rasismia kokevien ihmisten liittolaisiksi.

– En haluaisi ihmisten näkevän itseään liittolaisinamme, sillä se pitää sisällään oletuksen, että me ollaan jotain muuta kuin he ja samalla se normalisoi vihaa. Mieluummin haluaisin, että henkilö osoittaa teoillaan olevansa puolellamme.

Tasa-arvon, kunnioituksen ja yhdenvertaisuuden pitäisi olla standardeja, eikä asioita, joilla ansaitaan lisäpisteitä. Keskustelun polarisointi on hedelmätöntä ja syventää entisestään ihmisten välillä olevaa kuilua. Ade huomauttaakin, etteivät rodullistetut ihmiset halua nähdä valkoisten rypevän häpeässä ja syyllisyydentunteessa.

– Haluaisin, että valkoinen valtaväestö ymmärtäisi sen, ettei me nähdä mitään pahaa värissänne vaan siinä tavassa, jolla teidät on kasvatettu. Haluaisin, että näkisitte itsenne suhteessa meihin.

Tavoitteena yhdenvertaisuus

Antirasismi on elämäntapa, joka vaatii tietoista päätöstä tavoitella kaikille yhdenvertaista elämää. Työ pitää aloittaa itsestään ja pyrkiä siihen, ettei ole osa ongelmaa.

– En usko siihen, että voi olla ei-rasisti olematta antirasistinen. Se, että joku on rasisti ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän on paha ihminen. Kaikissa varmasti on jonkun verran sisällä rasismia, mutta asian tiedostaminen ja aktiivinen työskentely asian eteen on se ero, joka tekee ihmisestä rasistin tai antirasistin.

Antirasismi lähtee yhdenvertaisuuden tukemisesta ja rasismia kohtaavien kuuntelemisesta.

– Tue meitä ja jaa viestiämme, äläkä keskitä keskustelua itseesi. Tiedosta etuoikeutesi, ja käytä sitä hyödyksesi puhumalla muille valkoisille, koska he kuuntelevat sinua enemmän kuin meitä.

Suomessa rasismi hyväksytään passiivisesti, eivätkä ihmiset puutu tilanteeseen kohdatessaan rasistista toimintaa. Puuttumattomuus itsessään normalisoi vihaa. Rasismin kohteeksi joutuvat ihmiset eivät kaipaa valkoista pelastajaa vaan tukea ja tilanteessa yhdessä olemista. Uhria ei saa asettaa asemaan, jossa hänet nähdään älyllisesti kyvyttömänä puolustamaan itseään. Tärkeää on osoittaa myös tilanteen jälkeen tukensa ja näyttää olevansa yhdessä uhrin kanssa.

– Valtaväestössä oleminen ei ole pahuutta, kukaan ei yritä saada sinua häpeämään itseäsi, vaan tämä on meidän kaikkien yhteinen kamppailu, Ade muistuttaa.