Koronan ja jo sitä edeltäneiden jatkuvien ongelmien vuoksi hoitoalalla ollaan hankalassa ja osin hyvinkin vääristyneessä tilanteessa. Ilmiö on näkynyt osin jo vuosia, mutta nyt se on entistä kipeämmin räjähtämässä käsiin. Sijaisia on tunnetusti hankala saada, ja heistä käydään ennennäkemätöntä kilpailua ympäri maan. Jopa keskisuurissa kunnissa, joissa on aiemmin ollut suhteellisen turvattua saada vakituisena työntekijänä pidettyä lakisääteiset lomansa, on saatu nyt pelätä, mahtaako lomaa tulla ollenkaan. Tai saadaanko itselle huomiselle ketään työkaveria vuoroon.
Kentältä kuuluu yhä hälyttävämpiä uutisia. Hoitajat alkavat olla niin loppuun runnottuja, että yhä useampi tekee päätöksen sanoa itsensä turvallisesta vakipaikasta irti ja lähteä keikkaillen tekemään täysin oman näköistään työviikkoa. Moni tähän päätynyt hoitaja kertoo, että kuorma kasvoi kestämättömän suureksi ja keikkailun tietynlainen helppous viehättää.
Keikkalainen tulee, tekee hänelle ohjeistetut perustyöt, ja vakituiset työntekijät kantavat kokonaisuudesta vastuun. Hurjimmillaan jopa vakituinen työntekijä siirretään vieraaseen yksikköön paikkaamaan puutteita, jotta keikkalainen saa vuoron siihen paikkaan, mihin halusikin. Keikkalaisella ei ole omahoidettavia ja heidän pitkäaikaiseen hoitoonsa liittyvää seurantaa, ei laajoja paperitöitä, ei juuri yhteydenpitoa omaisten kanssa. Ei työyksikön jatkuvan kehittämisen vaatimusta, ei jatkuvaa oman itsensä kehittämistä työyksikön jäsenenä, ei paineista ja kiireestä johtuvia vuoronvaihtoja ja jatkuvaa epävarmuutta siitä, toteutuuko se viikon ainoa toivottu vapaa niin, että voisi joskus suunnitella jotain perheen tai ystävien kanssa.
En moiti ollenkaan sijaisia, vaan ymmärrän täysin, miksi näitä ratkaisuja tehdään! Jo pitkään on alalla vallinnut ”pelastautukoon ken voi” -tyyppinen asetelma. Kun ihminen tarpeeksi uupuu, hän ei enää jaksa kantaa huolta työkavereiden jaksamisesta, vaan oma napa menee edelle. Tämä on täysin inhimillistä. Osa ottaa sitten rohkeamman askeleen ja vapauttaa itsensä tekemään juuri niin kuin itse haluaa. Jopa kalliilla ja riskialttiilla hinnalla. Keikkaillessa kun ei nauti samaa turvaa esimerkiksi sairausloman suhteen kuin vakituisessa työsuhteessa.
Keikkailussa yhtenä isona motiivina on myös usein korkeampi palkka ja mahdollisuus tehdä vaikka jatkuvasti sunnuntait ja pyhät tuplavuoroa, jolloin yhden pitkän päivän jaksamalla saakin kerrytettyä jo useamman tavallisen arkipäivän palkan. Samoin nyt uutena ja osittain hyvin huolestuttavana ilmiönä on sijaisten kalastelu suurillakin bonuksilla. Ympäri Suomen on otettu käyttöön jopa useiden satasten lisäbonukset siitä hyvästä, että sijainen ottaa vuoroja yksiköihin, joihin on hankalaa rekrytoida tekijöitä.
Vakituiset tunnutaan valitettavasti unohtaneen lähes kokonaan. Ei heille makseta bonuksia tavallisesta työvuorosta tai edes siitä, että he kantavat kokonaisvastuuta koko yksikkönsä hoitotyöstä. Ei ole ollenkaan tavatonta, että vaikkapa 26 asukkaan yksikössä vuorossa on yksi vakituinen hoitaja ja kolme täysin uutta keikkalaista. Hyvässä lykyssä nämä kolme keikkalaista ovat voineet saada tuntuvan bonuksen ottamalla keikan vastaan, mutta vakituinen hoitaja ei saa mitään ekstraa, vaikka kantaakin suurimman vastuun.
Kamalaa ja samalla julmalla tavalla kiinnostavaa on nähdä, onko kunnissa halua tehdä asialle mitään. Vai eletäänkö yhä vain lyhytnäköisesti päivä ja viikko kerrallaan. Kunhan joku vaan saadaan töihin niin se riittää. Nyt jo olemme pisteessä, jossa esimerkiksi monessa kunnassa ei hakijoita vakituisiin vakansseihin enää ole.
Keikkalaisia ei voi moittia valinnastaan. He ovat rautaisia ammattilaisia siinä missä vakituisetkin. Jokaisella on oikeus tehdä ratkaisunsa itselleen parhaalla tavalla.
Kukaan ei voine silti kiistää, etteikö olisi aika vääristynyttä ja epätasa-arvoista, että keikkalainen voi napata itselleen bonuksia kolmessa kuukaudessa jopa lähes tonnin, kun taas vakituista ei muisteta mitenkään, ei vaikka nämä kaksi tekisivät töitä rinta rinnan samassa yksikössä. Onko vakituisesta henkilökunnasta tullut täysin arvotonta työnantajan silmissä?
Hanna Jokinen
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin edustajiston varapuheenjohtaja