Ele Aleniuksen 96-vuotispäivä sai ajattelemaan, miten hän on kirjoittanut ja puhunut paljon sellaista globaaleihin ongelmiin liittyvää, jota kannattaisi pohtia suhteessa siihen, miten nyt näemme ilmastonmuutoksen, maaperän resurssien käytön, kansainvälisen (ontuvan) yhteistyön ja vasemmistolaisen perspektiivin ajantasaistamisen kysymykset.
Omana päähänpistonani ihmettelen sitä, miten vanhakantainen puhe kansallisvaltioiden ylivertaisuudesta saa edelleen kaikupohjaa vasemmalla. Tässä ovat jotkut niin innokkaita, että tulevat hyvin lähelle nationalististen oikeistolaisten ajatuksia, eivätkä he yleensä edes suostu keskustelemaan siitä, että emme voi edistää itse kansainvälistä yhteistyötä, jos emme tajua, että se on vastavuoroista.
On totta, että eräät suurvallat ovat tasavertaisen yhteistyön suhteen passiivisia tai jopa negatiivisia, mutta se ei saa olla vasemmistolle tekosyy vetäytyä nationalismin panssariin. Päivittäin on uutisissa esimerkkejä ekologisista kriiseistä ja muusta elinympäristön sellaisesta muutoksesta, joka tekee myös vastahankaisille suur- ym. valloille entistä hankalammaksi vetäytyä globaalista vastuusta. Tietenkin tämä voi johtaa konflikteihin ja sotiin, mutta senkin vuoksi vasemmiston on pidettävä korkealla yhteistyön ei vain ajatusta vaan käytäntöjä. Yhteistyötä on kehitettävä myös kansalaistasolla.
Imperialismia pitää tietenkin vastustaa, mutta valtioiden väliset alistussuhteet pitää nähdä ei vain osana talouden rakenteita vaan myös politiikan ja vaikutusvallan välineinä. Yksien ja samojen fraasien toistaminen vuosikymmenestä toiseen ei ole muutenkaan kovin analyyttistä maailman tutkimista.
Aimo Ruusunen
Lappeenranta