Lehtikuva/Jussi Nukari

Viime keväänä hallituskriisiksi äityneessä kehysriihessä tehtiin liuta tyhmiä päätöksiä. Yksi niistä oli päätös tukea turvealan yrittäjiä, jotta alan alasajo hidastuisi. Samalla hidastuu myös Suomen ilmastopäästöjen putoaminen, ja nyt hallituksen pitää löytää korvaavia toimia tilalle.

Tyhmä päätös oli myös kohdistaa leikkauksia tiedealaan. Suurin osa niistä on määrä tehdä vuonna 2023 nykyisen hallituksen viimeisenä vuotena. Kymmenien miljoonien leikkauksiin päädyttiin, kun hallitus päätti saksia rahaa kaikkialta muualta paitsi koulutuksesta ja sosiaalimenoista. Vuonna 2019 hallituspuolueet sanoivat tekevänsä sivistyksen kunnianpalautuksen. Lisää rahaa turpeeseen, vähemmän tieteelle, ei aivan kuulosta siltä.

Perustelut leikkauspolitiikalle ovat tutut. Valtio velkaantuu koko ajan, vaikka korona hellittääkin. Budjetti on vahvasti alijäämäinen, joten on vastuullista hillitä menoja, perustelu kuuluu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että yli 30 miljoonan euron leikkaus on miljardeilla mitattavassa alijäämässä mitätön.

Tässä tullaankin suomalaisen politiikan ytimeen. Porvaripuolueet sanovat aina olevansa vastuullisia talouspuolueita. Mutta kuinka vastuullista on kannattaa toimia, jotka pahentavat alijäämää huomattavasti? Keskusta suojelee lähes kaikkien taloustutkijoiden kannan vastaisesti listaamattomien yritysten osinkoverohelpotusta. Tieteeltä sopii tietenkin leikata.

Kokoomuksen veroalet ja höpinät niiden dynaamisista vaikutuksista ovat myös tutut. Ainakin ne vaikuttavat kielteisesti valtion tuloihin.

Vasemmistolle leikkaaminen on luonnollisesti aina vaikeaa. Silti nyt ”moderni kansanrintamahallitus” on leimautumassa oikeasta syystä tiedevihamieliseksi. Se, että summa on kokonaisuudessaan mitätön, osoittaa päätöksen typeryyden.

Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja