Vedet nousivat viime vuosikymmenellä ympäristökeskustelun keskiöön luontokadon ja ilmastonmuutoksen rinnalle. EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää, että jäsenmaiden vesien hyvä ekologinen tila tulee saavuttaa vuoteen 2027 mennessä.

Hyvä ekologinen tila tarkoittaa sitä, että vedet ovat puhtaita ja soveliaita eri vesiluontotyyppien luontaisen eliölajiston ylläpitoon. Meret, järvet, purot ja lähteet ovat elinympäristöjä lukuisalle määrälle pohjaeliöstöä, vesi- ja rantakasvillisuutta, kalastoa, vesiperhosia, korentoja ja muita eliölajeja.

Vesien tilaan vaikuttavat edelleen muun muassa vesivoimalat ja maa- ja metsätalouden ravinnevalumat. Teollisuuden vesistöpäästöt ovat nykyään hallinnassa.

Vesivoimalat estävät vaelluskalojen, kuten taimenen ja lohen nousun. Aiemmin voimaloiden rakentamisessa tehtiin ympäristörikoksiin rinnastuvia tuhoja, jotka eivät olisi nykyään mahdollisia. Esimerkiksi Kemijokivarren asukkaille lohen pyynti oli elinkeino. Kemin Isohaaran voimalan ja padon valmistuminen vuonna 1949 esti lohen nousun jokeen ja sivujokiin. Tämä vei lohen pyyntitulot sadoilta perheiltä ja päivällisen tuhansilta asukkailta.

Joen sulkeminen jätti jälkeensä hoitamattoman kollektiivisen trauman, köyhyyttä ja muuttoa etelään ja Ruotsiin leivän perään. Ylen Radio 1 teki jokivarren asukkaiden vaietusta riistosta dokumentin ”Lohen surma”, joka on kuultavissa Yle Areenassa.

ILMOITUS

Kaikille vesivoimayhtiöille on voimalan luvituksessa määrätty velvoite kalaportaiden rakentamisesta, mutta toistaiseksi niitä ei juuri ole tehty. Kemijoella Pohjolan Voima on tahkonnut virtavedestä voittoa miljoonia euroja 70 vuotta, mutta kalaportaita aletaan suunnitella vasta nyt – EU:sta tulleen pakon edessä.

Suomi on saanut EU:lta jo kaksi kehotusta panna kuntoon vesien ympäristöasiat, kuten vesivoimaloiden kalan nousun ja ympäristövirtaamat. Tämä koskee kaikkia padottuja jokia. Toki kunnostukset maksavat, mutta vesien hyvän ekologisen tilan palauttaminen on velvollisuutemme.

Maatalouden aiheuttaman hajakuormituksen ravinnevalumat ilmenivät viime vuosisadan puolivälissä ja lannoiteyhtiö Kemira on tässä merkittävä tekijä. Järvien ja merenrannikon sinileväkukinnot huolestuttivat 1970-luvulta alkaen. Nykyiset peltojen yhden metrin levyiset suojavyöhykkeet ovat lumetta ja avo-ojat johtavat vesistöihin. Rantamökkirakentamisella on osansa vesien rehevöitymisessä.

Typen, fosforin ja muiden lannoiteperäisten ravinteiden vaikutus näkyy vanhoissa valokuvissa. 1900-luvun alun vesistökuvista puuttuvat rantoja kiertävät ja rehevöitymisestä kielivät järviruokokasvustot ja lahtien umpeutumiset.

Maatalouden vesistövaikutus on ollut päättäjien tiedossa jo 50 vuotta, mutta ongelmaan ei ole puututtu. Näin vesien rehevöitymisen voi sanoa olleen valtiovallan erityissuojeluksessa.

Vastuu tästä kuuluu pääosin Maa- ja metsätalousministeriölle, joka vaikenee asiasta. Viimeksi MMM:n mykkyys tuli esiin EU:n hiilikeskustelussa. Ministeri Jari Leppä taipui lopulta myöntämään maatalouden ilmastopäästöjen ehkäisytarpeen, mutta jätti kertomatta maatalouden vesistöpäästöjen suitsimisen.

Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Tapani Veistolan sanoin meidän on valmistauduttava järeisiinkin toimiin puhtaiden sisävesien ja Itämeren pelastamiseksi. Suomi saa lähivuosina EU:lta nykyistä enemmän rahaa maatalouteen, mutta meillä maatalouden ympäristökorvauksia aiotaan vähentää. Luonnonsuojeluliitto vaati, että maatalouden ympäristörahoja lisätään eikä vähennetä. Riittävän leveät suojakaistat ovat vähintä.

Tiedossa on ollut myös turpeen kaivuun vesistö- ja ilmastokuormitus. Metsätalouden hakkuiden ja maan muokkausten ilmasto- ja ravinnekuormitus nousivat julkisuuteen viime vuosikymmenellä. Metsätalouden ympäristötukia pitää suunnata jatkuvapeitteiseen kasvatukseen ja vesistöjen suojavyöhykkeisiin.

Vesien pilaamisen syyt ovat tiedossa, mutta ongelmiin tarttumisen haluttomuus ja hitaus hämmästyttävät. Nyt vesikelkan suunnan kääntäminen on välttämätöntä.

Kirjoittaja on nokialainen eräopas ja luontokartoittaja.