Kirjailija-toimittaja, Suomen historiaa opiskellut Sanna Kajander-Ruuth teki pari vuotta sitten jutun 1990-luvun lamasta romaanin kirjoittaneesta kirjailija Suvi Vaarlasta. Jutun lopussa hän kysyi lukijoiden kokemuksia lamasta.
– Postia tuli paljon. Tajusin, että olen lehtijuttua isomman asian äärellä, Kajander-Ruuth sanoo.
Niinpä syntyi kirja Laman lapset – Mitä meille tapahtui (S&S 2021). Se julkistettiin torstaina.
Kosketti kaikkia
Kajander-Ruuth ei ole varsinainen laman lapsi. Hänen perheensä välttyi ylivelkaantumiselta, konkursseilta ja irtisanomisilta.
Lama näkyi kuitenkin vähän kaikessa. Kajander-Ruuthin isä oli turvallisessa valtion virassa ja sai pitää työnsä, mutta työtahti kiristyi laman aikana armottomaksi, lopulta niin kuormittavaksi, että isä jäi eläkkeelle ennen eläkeikäänsä työuupumuksen vuoksi.
– Muistan, että aiemmin isä viihtyi työssään. Lamavuosien alettua työteho vedettiin äärimmilleen ja työn ilo katosi. Äkkiä kotona kulki väsynyt mies.
Kajander-Ruuth aloitti historian opinnot vuonna 1993. Tuoreiden opiskelijoiden annettiin heti aluksi ymmärtää, että pitkät akateemiset opinnot ovat aika turhia, sillä kukaan ei koskaan voisi saada vakituista työtä.
– Ajan henki oli synkkä ja apea. Siinä mielessä lama jätti jälkensä meihin kaikkiin, jotka olimme tuolloin lapsia ja nuoria, hän sanoo.
Satojatuhansia perheitä
Lama koetteli suomalaisia.
– Työttömiä oli runsaat 400 000. Lama siis osui tavalla tai toisella satoihin tuhansiin perheisiin ja kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, Kajander-Ruuth arvioi.
Heikoimmin meni niissä perheissä, joissa kohdattiin työttömyyttä tai konkursseja tai ylivelkaannuttiin vaikkapa valuuttalainojen tai lainojen henkilötakausten vuoksi.
Kajander-Ruuth on haastatellut kirjaansa yhdeksää tällaisessa perheessä kasvanutta, 1970- tai 1980-luvulla syntynyttä henkilöä.
”Ajan henki oli synkkä ja apea”.
Kaikilla näillä perheillä oli ennen lamaa omistusasunto, ja lähes kaikkien vanhemmat olivat laman alkaessa avioliitossa ja työelämässä. Laman aikana tilanne mullistui muutamassa vuodessa.
– Ongelmat olivat samantyyppisiä, mutta jokaisen perheen tarina on omanlaisensa. Lamavuosien järkyttävistä tapahtumista myös toivuttiin vaihtelevin tavoin ja eri tahdissa, Kajander-Ruuth kirjoittaa kirjassaan.
Pyyhekumit puolitettiin
Lama tuli nopeasti ja rajusti. 1980-lukua kuvannut tulevaisuudenusko katosi, kun Suomen heikosti hoidettu talous romahti pahemmin kuin missään länsimaassa. Ensin rahapolitiikka avattiin nopeasti kohtalokkain seurauksin, sitten lamaa hoidettiin niin tiukalla leikkauspolitiikalla, että se pitkitti lamaa.
Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa kouluissa puolitettiin säästösyistä lasten pyyhekumit.
– Lama oli vahvasti erotteleva kokemus. Toisille se oli katastrofi, mutta monissa perheissä elämä jatkui ennallaan. Nuoret kokivat, että he ovat yksin ja romahdus koski vain heidän perhettään. Moni sanoo tajunneensa vasta aikuisena, että kyseessä oli koko kansakuntaa koetellut tilanne, Kajander-Ruuth sanoo.
Nuoret kokivat usein, ettei vaikeuksista saanut puhua ainakaan perheen ulkopuolella.
– Tunnettiin häpeää, koska raha-asiat olivat menneet pieleen. Ehkä oli otettu lainaa, jota ei pystytty maksamaan tai perustettu yritys, joka meni konkurssiin. Moni haastateltu kuvaili, miten vaikea asioista oli puhua. Perheissä ei ehkä missään vaiheessa sanoitettu lapsille sitä, miksi vaikeaan tilanteeseen jouduttiin, hän kertoo.
– Lapset joutuivat vain elämään niiden seurausten kanssa, mitä perheelle aiheutui, ehkä ymmärtämättä syytä.
Myöskään kodin ulkopuolelta ei tullut apua.
– Moni sanoi, että heiltä eivät kertaakaan esimerkiksi koulussa opettajat, kuraattorit tai terveydenhoitajat kysyneet, miten heillä menee.
Hoidettiinko lamaa oikein?
Kajander-Ruuth kehystää haastateltujen tarinat läpileikkauksella Suomen talouspolitiikkaan 1980- ja 1990-luvulla. Hän muun muassa haastatteli taloustieteilijöitä kirjaansa.
– Syntyi aika yhteneväinen näkemys siitä, että pieleen meni. Lamaa seliteltiin pitkään Suomessa idänkaupan romahduksella, mutta taloustieteilijöiden mukaan sen vaikutusta on liioiteltu ja kotoperäisten virheiden merkitystä vähätelty.
– Suomi jäi lamaan pidemmäksi aikaa kuin muut maat. Esimerkiksi Ruotsissa lamaa hoidettiin suuremmalla velanotolla.
Toki Suomikin otti velkaa.
– Mutta kohdennettiinko se raha oikein? Kajander-Ruuth pohtii.
– Tehtiin aika kovaa politiikkaa pankkitukineen ja hävittäjäkauppoineen. Samaan aikaan vaikeuksiin joutuneiden perheiden lapset ja nuoret jäivät ikään kuin talouskriisin sivullisiksi uhreiksi. Pystymättä itse vaikuttamaan tilanteeseen he todistivat kodeissaan kierrettä, johon vanhemmat olivat joutuneet.
Valuuttalainoja ja takauksia
Perhe saattoi perustaa yrityksen, maatalousyrittäjä saattoi investoida isosti sukulaisten takaamilla lainoilla.
– Ehkeivät ihmiset täysin ymmärtäneet, mihin lähtivät mukaan. Että lainanhoitokulut saattoivat nousta hurjasti valuuttakurssien muutoksen takia, tai että alkuperäinen lainanottaja ei pystykään maksamaan lainaa, jolloin takaajat joutuvat kenties elinikäisiin velkoihin.
– Yhden haastatellun isoisä maksoi kuolemaansa asti – lähes 30 vuotta – tyttärensä yrityksen konkurssista jäänyttä takausvelkaa. Toisissa perheissä sisar ja veli eivät ole puhuneet toisilleen tai vävy tavannut anoppiaan 30 vuoteen, syynä lama-ajan takausten kipeät seuraukset.
On myös perheitä, joissa vaikeuksien läpi elettiin toinen toistaan tukien.
– Niukkuus on saattanut jopa vahvistaa tunnetta, että pidämme toisistamme huolta.
Ilo katosi elämästä
Lasten elämästä katosi ilo.
– Jo 1990-luvulla osa tutkijoista oli huolissaan siitä, mitä lama tarkoittaa nuorten kannalta, Kajander-Ruuth muistuttaa
Stakesin tutkimus vuodelta 1996 kertoo, että lasten ympäristöstä ja ilmapiiristä puuttui iloa.
– Haastateltuja kuunnellessa oli surullista tajuta, että lapset ja nuoret kokivat putoavansa turvaverkkojen läpi. Kotona ei ehkä ollut edes välipalaa, ja ruokaa sai, jos pääsi kaverin mukana naapuriin syömään, Kajander-Ruuth kuvailee.
– Moni muistaa, että leipäjonoista saatiin kotiin nötköttiä ja makaroonia. Ja oli tosi tärkeää, että koulussa sai ruokaa.
Kirjassa lainatun emerita professori, lastenpsykiatri Tytti Solantauksen mukaan 1990-luvun alun julkisessa keskustelussa saatettiin silti väittää, ettei lama oikeastaan haittaisi lapsia tai nuoria, koska ohimenevä tilanne tai talousasiat eivät suoraan kosketa heitä. Hänen tutkimuksensa paljastaa kuitenkin, että jo 12-vuotiaat olivat huolissaan paitsi vanhemmistaan myös muista työttömiksi joutuneista ja Suomen tulevaisuudesta.
Solantauksen kuudesluokkalaisten keskuudessa tekemä tutkimus vuodelta 1994 kertoo, että perheistä neljäsosassa kärsittiin työttömyydestä, 80 prosentilla tulotaso laski ja puolella oli vaikeuksia selvitä laskuista. Omaisuuttaan joutui myymään kymmenen prosenttia perheistä.
Nykyisen koronapandemian hoidossa lapsista ja nuorista on puhuttu lähes alusta lähtien.
– Paljon on puhuttu siitä, miten etäkoulu ja muut rajoitukset ovat vaikuttaneet heihin. Jotkut tahot ovat arvioineet julkisuudessa, että lasten, nuorten ja perheiden palveluvelkaa on kertynyt samaan tapaan kuin 1990-luvun leikkausten seurauksena tapahtui.