Johan Alén

Erkki Tuomioja kiistää jyrkästi olevansa minkäänlainen tuomiopäivän ennustelija, mutta sanoo, että olemme nyt eksistentiaalisten valintojen edessä.

Erkki Tuomiojan uuden kirjan Tulevaisuuden varjossa kannessa Atlas-titaani kantaa harteillaan maapalloa.

Kansikuva on hätkähdyttävä. Kun kuvan maapalloa katsoo tarkemmin, se onkin suunnaton korona-virus. Sitten sen pinnalta erottuu pari ydinpommin räjäytyksistä tuttua sienikuvioa, valtavia kuumuutta ja tuhoa symbolisoivia tulen lieskoja ja elektromagneettisuutta symbolisoivat ristikkäiset ellipsit.

En käy arvailemaan, onko kannen kuvittaja Timo Numminen ideoinut kannen luettuaan ensin kirjan käsikirjoituksen, vai onko kannen kuva-aiheen idea kirjan kirjoittajan. Kansikuva kertoo joka tapauksessa melkein kaiken kirjan sisällöstä ja sen tarkoituksesta. Kirjan tittelin alaotsikko on: ”Selviääkö ihmiskunta?” Sitä kirja pohdiskelee. Ajankohtaisin haaste on Covid-19-viruksen aiheuttama pandemia. Jo vanhempia haasteita ovat ydinaseiden ihmiskunnan olemassaololle muodostama uhka, saastumisen ja luonnon biodiversiteetin tuhoutumisen aiheuttama uhka sekä maapallon ilmaston lämpeneminen ja kaikki siitä johtuvat erittäin ei-toivottavat seuraukset.

Tuomiojan vahva suositus on, että nationalismin suomalaisen muodon, perussuomalaisten, kanssa ei tule koskaan asettua hallitusyhteistyöhön.

Kuvaan ei ole saatu mukaan väestöräjähdyksen ja maapallon liikakansoituksen muodostamaa haastetta. Se on yksi niistä asioista, joita Erkki Tuomioja on pitänyt esillä vuosikausia. Ihmiskunnan haasteet, sillä tavoin kuin Tuomioja ne näkee, voidaan tiivistää yhteen käsitteeseen, jolla on kaksi ulottuvuutta. Se käsite on kestävä kehitys ja sen ulottuvuudet ekologinen ja sosiaalinen.

Ekologia-sanan merkitys on viime aikojen journalismissa rönsyillyt tarkoittamaan mitä tahansa ympäristöä, siis ihmisen rakentamaakin. Tuomiojalle ekologia on, niin kuin pitääkin, tiukasti vain bioluontoon liittyvä käsite. Sana ”sosiaalinen” ei Tuomiojan kielessä viittaa vain sosiaalipoliittiseen ja kirkolliseen auttamiseen, kuten jotkut sen vieläkin käsittävät, vaan se viittaa laajasti kaikkeen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen. Kun kestävän kehityksen tarjoama haaste on näin selkeytetty, voi vain toivoa, että mahdollisimman monet ihmiset ottaisivat sen Tuomiojan tavoin poliittisen ajattelunsa ja toimintansa lähtökohdaksi.

ILMOITUS

Kirjansa motoksi Tuomioja on ottanut Edith Södergranin vuonna 1920 kirjoittaman runon ”Tulevaisuuden varjo”. Runoilija sairasti tuberkuloosia. Hänen tulevaisuuttaan varjosti tieto, että hän kuolee pian. Ehkä Tuomiojaa ovat viehättäneet runoilijan rohkeus ja hänen sanansa: ”Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa, se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa”. Tulkintani noista sanoista on: en masennu, en lannistu, säilytän aktiivisuuteni, iloisuuteni ja toimintakykyni loppuun saakka. Jäin kuitenkin miettimään, mitä Tuomioja on ajatellut runon toisesta säkeestä: ”Tiedän, ettei maahan syöksy edes sadepisaraa, joka ei olisi kirjoitettu ikuisten aikojen kirjaan”?

Tuomioja ei ole fatalisti. Hänen kaikki toimintansa, kuten tämän kirjan kirjoittaminenkin, todistaa hänen uskovan, että ihmiset tekevät itse historiansa. Se, millaiseksi tulevaisuus muodostuu, on aina kiinni ihmisten valinnoista, päätöksistä, politiikasta. Tuomioja kiistää jyrkästi olevansa minkäänlainen tuomiopäivän ennustelija, mutta sanoo, että olemme nyt eksistentiaalisten valintojen edessä. Ehkä tämän eksistentiaalisen tilanteemme suhteellista uutuutta olisi ollut syytä tarkastella kirjassa pidempäänkin, koska monet ihmiset ajattelevat liian helposti, että onhan sitä näin pärjäilty aina ennenkin. Elämme kuitenkin uudessa tilanteessa.

Sana keskinäisriippuvuus toistuu kirjassa useammassa kohdassa. Se on hyvä, koska se on kaiken järjellisen yhteiskunnallisen ajattelun lähtökohta tänä päivänä. Minä kutsun sosialistiseksi ideologiaksi keskinäisriippuvuuden syvällistä tiedostamista, sen liittämistä vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden arvoihin, ja siitä johdettua poliittista etiikkaa. Tuomioja tulee sitä lähimmäksi todetessaan olevansa bernsteinilainen sosialisti, mutta aatehistoriaa kirja ei kaivele sen enempää.

Tuomioja on ollut pitkään kansanedustaja ja on myös moninkertainen ministeri. Joku saattaa tämän vuoksi nähdä kirjassa poliittisen testamentin piirteitä. Suomalaiseen demokratiaan kohdistuvan uhan ja haasteen Tuomioja paikantaa täsmällisesti. Se on monissa erilaisissa muodoissa maailmalla nykyisin elävä nationalismi, jonka muoto Suomessa puolueena on perustussuomalaiset. Tuomiojan vahva suositus on, että sen kanssa ei tule koskaan asettua hallitusyhteistyöhön.

Erkki Tuomioja: Tulevaisuuden varjossa. Tammi 276 s.