Viktoria Hislopin seitsemäs romaani Ne, joita emme unohda kuvaa Kreikan historian traagisia vuosia ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Hitlerin aloittama miehityspolitiikka pakotti valtiot muodostamaan kantansa uhkaavaan kansainväliseen tilanteeseen. Kreikan ja kreikkalaisten osaksi tuli ajautuminen nälänhätään ja sisällissotaan natsien otettua maan valtaansa. Kansa jakautui. Jakolinjat tulivat jopa perheiden sisälle.
Romaanin näkökulma on historiallisten tapahtumien kuohunnassa elävien ihmisten. Siinä seurataan Koraliksen perhettä ja keskushenkilönä yhden sen tyttäristä, Themiksen, matkaa lapsuudesta vanhuuteen sisällissodan, vallankaappausten ja vainojen maassa. Themis löysi jo nuorena puolensa – ja sai siitä kärsiä. Hän osallistui miehityksen vastaiseen aseelliseen liikkeeseen ja myöhemmin kommunistina sisällissotaan hallitusta vastaan. Sisällissota päättyi oikeiston voittoon. Themis jäi sotarikollisena kiinni ja koki vankileireissä vuosien ajan raakalaismaista kohtelua.
Vapauduttuaan naisen elämä oli elämää koston pelossa. Vallassaolijoilla oli tiedot vastarintaliikkeeseen osallistuneista ja Themis piti monien muiden tavoin poliittiset näkemyksensä piilossa. Tapoja ilmaista hallitukseen kohdistuvaa tyytymättömyyttä oli vähän. Sen politiikkaa arvostelevat leimattiin kommunisteiksi. Fasismin vastustajalle pakoilu ja tuntojensa piilottelu tarkoitti häpeän tunnetta, mutta Themis toimi näin – ennen kaikkea perhettään varjellakseen.
Tapahtumat ovat rajuja, mutta niistä lukemista haittaa rosoisuus
Themis ei onnistu yrityksissään pitää perheensä erossa poliittisesta kuohunnasta. Toinen hänen pojistaan, Nikos, liittyi sotilashallintoa vastustavaan liikkeeseen ja hän joutui nopeasti turvallisuusviranomaisten tarkkailulistalle. Nikos ei ollut tietoinen äitinsä menneisyydestä, mutta hänen päättäväisyytensä osallistua vapautustaisteluun vain vahvistui siitä tiedon saatuaan. Hänen äitinsä ei ollut pelkuri, ei hänkään.
Lukukokemusta kalvaa alusta loppuun epämiellyttävyyden tunne. Syynä tähän ei ole se, että romaani kertoo traagisista ja väkivaltaisista tapahtumista, vääryyksistä ja koskettavista ihmiskohtaloista. Tunne nousee tavasta, jolla niistä on kirjoitettu. Tämä oli yllätys – ottaen huomioon kirjailijan pitkä ura. Toisaalta hänen saamansa kansainvälinen suosio kertoo, että kirjoittaja taitaa olla kantansa kanssa vähemmistössä. Minulle Hislopin keinot viedä kertomustaan eteenpäin toivat tunteen väkinäisyydestä. Johtuukohan tämä siitä, että kirjailija on halunnut päästä aiheeseensa sisälle, mutta pääsemättä jää. Tapahtumat ovat rajuja, mutta niistä lukemista haittaa rosoisuus, mikä on ainakin nyt Hislopin kynän jäljelle tunnusomaista (ja ikävää).
Tarina itsessään on tärkeä syvästi henkilötasolle pääsevänä muistutuksena Kreikan yhteiskunnan kokemasta traagisesta kuohunnasta.
Viktoria Hislop: Ne, joita emme unohda. Suomentanut Laura Jänisniemi. Bazar 2021. 524 s.