Lehtikuva/Roni Rekomaa

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Myös ekoselluksi kutsuttu ohjelma liittyi silloin lisäsähkön tarpeeseen kaavaillun viidennen ydinvoimalan – Olkiluoto kolmosen – vaihtoehtojen laskentaan.

Taannoinen ydinsähkön tarve tuli metsäteollisuudesta, kuumahierteeseen perustuvista painopaperitehtaista. Energiatavoitteisen puunjalostusohjelman vaihtoehto perustui pääosin selluun sekä siitä johdettavan kartongin tuotantoon. Tähän tarvittava energia tuli omista metsistä.

Ohjelman ytimessä oli puuvoima. Se on energiaa, joka on lähtöisin kasvatusmetsistä. Valtaosan puuvoimaa saamme saha- ja selluteollisuudesta. Sähköksi ja lämmöksi muuntuvat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Metsätaloutemme pääpaaluksi ohjelma esitti talousmetsien hakkuiden lisäämistä 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Markkinahakkuut nouskoot 1990-luvun alun tasolta 44 miljoonaa kuutiota tasolle 64 miljoonaa kuutiota. Vuonna 2019 olimme tasolla 72 miljoonaa kuutiota.

Puunjalostuksen ensimmäinen paalu oli nostaa sahaus silloisesta aallonpohjastaan 6,4 miljoonaa sahakuutiota vuodessa yli 10 miljoonan kuution. Vuonna 2019 mänty- ja kuusisahatavaramme tuotanto oli yhteensä 11 miljoonaa kuutiota.

ILMOITUS

Sahaus tuottaa sivuvirtanaan energiaa. Esimerkiksi tuli 1992 Kuhmoon valmistunut sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon-malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä.

Puunjalostuksen toinen paalu oli nostaa sellun tuotanto 1990-luvun alun 4,9 miljoonasta tonnista 7,6 miljoonaan tonniin. Vuonna 2019 olimme tasolla 8,3 miljoonaa tonnia.

Selluteollisuuden varhaiseksi malliksi tuli Stora Enson tehdas Enon Uimaharjussa. Tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen opetti Enossa vierailleille Joensuun metsäylioppilaille ekosellun mallin. Hän laski, että uudella tekniikalla Enon-tehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan ekosellulla voi päästä sähköntuotannossa aina 175 prosentin omavaraisuuteen.

Ekosellun malli ja myyntisähkön tuotanto ovat keskeinen osa uuden ajan biotuotetehtaita. Esimerkiksi Äänekosken vuonna 2017 valmistunut tehdas ylitti Koivusen ennusteen. Äänekoski tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuudella. Kemiin suunniteltava Metsä Fibren seuraava biotuotetehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin omavaraisuutta.

Ekosellu käänsi neljännesvuosisadan aikana energiatalousajattelumme. Puuvoiman kehittämisen jatkaminen 2020-luvulla on entistä ajankohtaisempaa. Olemme jo luopuneet tai luopumassa sähköä syövistä Kaipolan tyyppisistä painopaperitehtaistamme.

Ydinvoiman tarve teollisuudelle on vähentynyt. Ja samalla aidosti uusiutuva energiamme on ilmastolle entistä tärkeämpi.

Veli Pohjonen
Kuusamo