All Over Press/Kimmo Brandt

Kaikilla kasveilla on symbioottinen suhde sienten kanssa. Puiden juurissa oleva sienirihmasto tuottaa puulle vettä ja ravinteita ja saa vuorostaan puulta sokereita ja muita tarvitsemiaan erilaisia ravinteita.

On todettu, että ilman sieniä meillä ei olisi metsiä, eikä ilman metsiä ihmisiä, sillä puut tuottavat kasvaessaan kaiken tarvitsemamme hapen ja ottavat käyttöönsä ilman hiilidioksidin. Symbioottinen suhde on muun muassa koivulla ja kantarellilla, kuusella ja kuusen herkkusienellä sekä männyllä ja herkkutatilla. On myös sieniä, jotka ottavat puusta ravinteita antamatta sille mitään takaisin, on kaatuneita runkoja lahottavia sieniä ja on puita suorastaan tappavia sieniä. Luonto, sellaisena kuin sen näemme, on sienikasvuston aikaansaama.

Yhteiselo saattaa tietyissä olosuhteissa vaarantua ja katketa. Ihminen joutuu huolehtimaan siitä, että näin ei pääse käymään, sillä hän on tällöin mukana kasvien ja sienten symbioosissa. Maan kylmettyminen on yksi syy symbioosin katkeamiseen. Kun kuusi peittää maanpinnan niin tiiviisti, että aurinko ei pääse sitä lämmittämään, kuusikoihin syntyy alueita, joilla puut alkavat kitua ja kuolla. Kylmillä alueilla loppuu kaikki elämä pienintä mikrobia myöten.

Suomessa tehtiin vuosikymmeniä sitten valtava metsänhoitotyö, pääosin 1950-luvulla ja jatkuen vielä 1960-luvulle. Pohjois-Suomessa oli havaittu tuolloin erikoinen ilmiö. Kuusikot alkoivat kuivua ja kuolla ja männiköt kasvaa mutkikasta riukua, josta ei saatu tukkia.

Pohjois-Suomessa oli näitä alueita satojatuhansia hehtaareja. Uutta ilmiötä kutsuttiin tutkimaan metsänhoitaja ja professori Nils Osara, alan opettaja ja myöhemmin metsähallituksen pääjohtaja. Hän oli nähnyt omassa metsässään samat kuusen ja männyn surkastumiset, ja hoitotyöt aloitettiin viipymättä.

Pohjois-Suomeen perustettiin laajoja hoitoalueita, joissa mukailtiin luonnossa toteutunutta itsehoitoa. Posion ja Pudasjärven rajalle hakattiin 20 000 hehtaarin aukko, josta kulotettiin aina yhdellä kertaa kuusituhatta hehtaaria. Kituvat Pohjois-Suomen metsät saatiin tällä menetelmällä kasvukuntoon.

Aluksi virisi aluskasvillisuus eli puille tärkeät sienet ja myyntituloja antavat marjat. Sen jälkeen maaperä muokattiin kyntämällä, äestämällä ja kuokkimalla. Lopuksi tehtiin istuttaminen tai kylvö. Näiltä alueilta on nyt vuosikymmenten jälkeen hakattu tukkia ja sellupuuta. Pohjois-Suomen vahva metsäteollisuus saa raaka-aineensa näistä puustoista.

Erkki Raudaskoski
Rovaniemi