Lehtikuva/Mikko Stig

Valtioneuvoston viestintäkoneisto ajautui loppukeväästä melkoiseen myrskyyn. Syynä oli Iltalehden uutinen pääministerin ateriaedusta. Siitä sukeutui lopulta älyttömyyksiin paisunut kohu, kun suurimmat tiedotusvälineet ryntäsivät sopuleiden tavoin saman uutisen kimppuun.

Toimittajien läimimisen sijaan kannattaa kuitenkin huomata kohun yksi seuraus. Valtioneuvoston viestintäpäällikkö Päivi Anttikoskea syytettiin sen aikana poliittiseksi toimijaksi. Anttikoski luonnollisesti kiisti väitteen ja varmasti oikein, hän kun veti valtioneuvoston viestintäkoneistoa myös Juha Sipilän hallituksen aikana.

Mutta itse asiassa valtioneuvoston viestintää vetävän ihmisen tulisi olla poliittinen. Tämä ei tarkoita, että koko koneisto pitäisi vaihtaa aina hallituksen vaihtuessa. Mutta viestintäjohtajan pitäisi silloin vaihtua.

On melkoisen älytöntä, että valtioneuvoston viestintää vetää ihminen, joka on sitoutumaton. Hallitus kun ei ole millään tavoin sitoutumaton, vaan sen politiikkaa ohjaa luonnollisesti ideologia.

Suomalaisen yhteiskunnan yksi eriskummallisuuksista on tietynlaisen apoliittisuuden ihanne. Meillä ihaillaan yhteiskuntaa, josta ideologiat on pyritty siivoamaan mahdollisimman syrjään. Samalla ihmetellään laskevaa äänestysprosenttia, mikä lisää tilanteen älyttömyyttä.

ILMOITUS

Sama ihanne yltää myös valtionhallintoon. Valtiovarainministeriön virkamiesten puolueettomat leikkauslistat saavat hyväksynnän, koska niitä ei muka ohjaa mikään ideologia. Tietysti ohjaa, koska talouspoliittiset ehdotukset ja katsaukset ovat ideologisia. Ehdotukset naamioidaan usein taloustieteellisten ”totuuksien” taakse, vaikka tiede ei pysty tarjoamaan sinänsä mitään aukottomia totuuksia.

Hyvä esimerkki ”puolueettomista leikkauslistoista” ovat 1990-luvun lamassa tehdyt päätökset. Sosiaaliturvasta leikattiin, mutta puolustusvoimien rahoituksesta pidettiin kiinni. Hornetit saatiin, samoin kuin erittäin pahoinvoiva sukupolvi, jonka kärsimysten taustalta on löydetty juuri lamassa tehdyt leikkaukset.

Nyt takaisin viestintään, jolla niin ikään on hieman negatiivinen kaiku. Se liitetään usein osaksi niin sanottua spinnausta, jolla asiat pyritään saamaan näyttämään mahdollisimman hyvältä.

Sitäkin viestintä on. Siksikin on älytöntä, että hallituksen ideologisten päätösten viestinnästä vastaa osaltaan sitoutumaton viestintäjohtaja. Tämä ei ole syytös Anttikoskea kohtaan, tämä on syytös järjestelmää kohtaan.

Olisi reilumpaa jos valtioneuvoston viestintäjohtajan nimittäisi aina uusi hallitus. Tällöin olisi selvää, että viestintää tehdään tietyltä pohjalta.

Kun politiikka on ideologista, olisi reilua tunnustaa, että siitä viestiminen on myös ideologista. Ja jos tuntuu, että poliittisia erityisavustajia ja valtiosihteerejä on jo nyt liikaa, on siihenkin helppo ratkaisu. Ajetaan nykyinen valtiosihteerijärjestelmä alas.

Päätoimittaja