Runsaasta sotakirjatuotannostaan tunnettu Pekka Jaatinen yllättää lukijakuntansa viimeisimmällä romaanillaan Äiti. Hän on aikaisemmin tullut tunnetuksi sodasta kertovilla, myönteisiä arvioita osakseen saaneilla romaaneillaan. Muun muassa viisiosaista Lapin sota -sarjaa on kiitelty sotien tapahtumia uskottavasti kuvaavaksi. Realistisia, todellisuuteen pohjautuvia romaaneja on leimannut rehellisyys. Erityisen puhutteleva niissä on ollut kokijan ääni.
Kokijan ääni kuuluu Äiti-romaanissakin. Nyt kokija on kirjailija itse.
On selvää, että Pekka Jaatisen Äiti-romaania kirjoittamaan ryhtyessään ottama askel on ollut suuri. Ennen kaikkea sen on täytynyt olla raskas. Romaania kirjoittaessaan Jaatinen on ylittänyt monta kynnystä, sillä hän kirjoittaa romaanissaan omasta tiestään. Kyseessä on omaelämäkerrallinen romaani, jossa nuori minä-henkilö äidin kuoleman raiteiltaan suistaneena kulkee läpi karikkeisen polun; umpikujineen, alkoholismineen, täystyrmäyksineen nyrkkeilykehässä, putkareissuineen, ihmissuhdepettymyksineen.
Jaatinen kirjoittaa olleensa 29-vuotiaana alkoholisoitunut nyrkkeilijä. Viisi vuotta myöhemmin hän julkaisi esikoisteoksensa. Nyt hän on 55-vuotias, ja ura kirjailijana jatkuu.
Äiti on sodasta kertovista romaaneista tutulla rujolla tyylillä rehellisesti kirjoitettu kertomus, siitä, mitä äiti-suhde ja tämän menettäminen merkitsee tietään etsivälle ja sitä vaikeimman kautta kulkevalle – mutta väylänsä lopulta löytävälle – ihmiselle. Kirjoittaja ei jätä itsensä ruoskimistakaan, vaan kertoo käsittelevänsä äitinsä kohtaloa nyrkkeilemällä, ryyppäämällä ja kirjoittamalla.
Mutta kuinka lohdulliseen elämäntilanteen kuvaukseen kirja loppulehdillä päättyykään, kun kirjoittaja tilityksensä valmiina tekstinä luettuaan toteaa ”… minulla on levollisempi olo kuin pitkään aikaan. Hyväksyn, että elämän on täytynyt mennä näin, jotta olen tällainen kuin nyt olen.”
Pekka Jaatinen: Äiti. Johnny Kniga 2021. 324s.