Vasemmistoliiton tulisi Kristiina Kalleisen ja Kaisu-Maija Nenosen mielestä laatia mitä pikimmiten oma, uusi maaseutupoliittinen ohjelmansa. Vai tarvitaanko uusi puolue, Maaseudun Vasemmisto? he kysyvät kolumnissaan.

Päätoimittaja Jussi Virkkunen kysyi juhannusviikon pääkirjoituksessaan, mikä vasemmistoa vaivaa. Tässä tulee yksi vastaus.

Viimeistään vuoden 2021 kuntavaalitulos teki selväksi sen, että vasemmistoliitto kartalla katsoen on kaupunkien puolue. Suomalainen vasemmisto nousi kuitenkin aikoinaan seisomaan kahdella jalalla: teollisuustyöväestön JA maataloustyöväestön, torppareiden ja lampuotien varaan. Onko nyt tultu sellaiseen tilanteeseen, että huolimatta suuresta kannattajapotentiaalista haja-asutusalueet, maaseutu, ylipäätään Suomi kehä kolmosen ja isojen kaupunkien ulkopuolella koetaan poliittisesti niin arvottomaksi, että se ollaan surutta sysäämässä oikeistopopulismin vietäväksi, vähät välittäen siitä hirvittävästä yhteiskunnallisesta hinnasta, joka tästä linjauksesta joudutaan vielä maksamaan?

Vasemmistoliitto todellakin on profiloitunut kaupunkilaiseksi vihervasemmistolaisuuden edustajaksi eikä sillä mielikuvalla kerätä kannatusta maaseudulta. Suunnitelmat ruuhkamaksuista tai auton käyttöverosta kuulostavat järjettömiltä haja-asutusalueilla, joissa julkisen liikenteen puuttuessa oma auto on ainoa mahdollisuus päästä minkään palvelujen äärelle. Samaten maaseudun näkökulmasta esimerkiksi uutinen, että vasemmistoliiton aloitteesta Helsinki kieltää lihan ulkomainonnan, tuntuisi vitsiltä ellei se yhdistyisi syyttelyn painolastiin, jota koko ajan kerätään tunnepohjalla – ei siis tietoon perustuen – karjatalouden harteille. Se, että vasemmistoliiton ilmasto- ja ympäristöohjelmassa on lause ”haja-asutusalueiden erilainen tilanne on otettava huomioon”, ei tilannetta pelasta – pikemminkin pahentaa, se kun selvästi kertoo, ettei maaseudulle ole varattuna muuta roolia kuin sivulause ohjelmassa, sivulause ilman mitään substanssia. Yritetäänkö sillä näyttää, että kyllä me sentään olemme koko maan puolue… Olemmeko me?

Ilmasto- ja ympäristöasiat otetaan vakavasti myös maaseudulla, mutta esimerkki: jos karjatalous kokonaan lakkaisi eläimineen päivineen, millä viljapellot lannoitettaisiin, keinotekoisilla lannoitteilla? Se tuskin olisi kauramaitoa kahviinsa haluavan mieleen. Yksisilmäisen tuomitsemisen sijaan tulisi panostaa sellaiseen tutkimukseen ja uusien menetelmien kehittämiseen, jotka vähentävät maatalouden aiheuttamaa ympäristökuormitusta ja tulisi tukea ja kannustaa jo käynnissä olevaa monipuolista kehitystyötä. Tämä tulisi tehdä vuorovaikutuksella, keskustelulla ja halulla yhteisiin tavoitteisiin sitoutumiseen. Tehtävä ei ole mahdoton, mutta se edellyttää, että luovutaan ylimielisestä, pejoratiivisesta asenteesta ”me valistuneet kaupunkilaiset vastaan juntit agrot”.

Säilyttäkäämme luonnon monimuotoisuus, sillä jokainen sukupuuttoon kuollut elävä olento muuttaa maapallon biodiversiteettiä pysyvästi eikä paluuta ole. Lehmät, siat, lampaat, kanat ovat nekin osa luonnon monimuotoisuutta ja esimerkiksi laidunnus on ensiarvoisen tärkeää useille lintu-, hyönteis- ja kasvilajeille. Tätä monimuotoisuutta ei säilytetä perustamalla kotieläinten ”turvakoteja”, joiden tarkoitus on lähinnä toimia peileinä, joista kaupunkilaiset voivat käydä ihailemassa omaa erinomaisuuttaan.

Vasemmistoliiton tulisi mitä pikimmiten laatia oma, uusi maaseutupoliittinen ohjelmansa ja näyttää siinä, että ”hyvinvointia kylistä kaupunkeihin” todella myös tarkoittaa jotain eikä ole pelkkä markkinoinnin ammattilaisten keksimä iskulause vaalien alla. Vai tarvitaanko uusi puolue, Maaseudun Vasemmisto?