Lehtikuva/Silja-Riikka Seppala

Pitkät helteet eivät ole eduksi marjoille tai vihanneksille. Luonnonmarjojen runsas kukinta lupailee hyvää marjavuotta.

Poikkeuksellisen lämpimät säät ovat tänä vuonna vauhdittaneet mansikoiden kypsymistä, kertoo Pro Agria kasvutilannekatsauksessaan.

Mansikan varhaislajikkeiden pääsatokausi on jo alkamassa. Varsinainen pääsatokausi alkaa pari viikkoa etuajassa, heti juhannuksen jälkeen.

Mansikat ovat tänä vuonna myös hyvin makeita ja sadon laatu on hyvä, jopa erinomainen. Makeutta edesauttaa muun muassa auringonpaiste, kertoo johtava asiantuntija Terhi Taulavuori Pro Agriasta.

Jos sää jatkuu helteisenä, helle voi kuitenkin kypsyttää raakileet ennen aikojaan ja marjat voivat jäädä hiukan tavallista pienemmiksi.

Viljelijöille sadon kypsyminen ja kerääminen kerralla voi olla haaste muun muassa marjan jäähdyttämisen ja laadun säilyttämisen kannalta.

ILMOITUS

– Parempi sadon määrän ja laadun kannalta olisi kohtuullisemmat, parinkymmenen asteen kesäsäät, Taulavuori sanoo.

Aivan huippusatoon ei joka paikassa tänä vuonna ylletä, sillä mansikalla on ollut talvituhoja ja veden vaivaamilla alueilla taimikuolemia. Kuivuus ei kuitenkaan runsaiden sateiden ja kastelun ansiosta ole päässyt vaikuttamaan sadon määrään.

Vihanneksia juhannuspöytään

Varhaisperunan ja -vihannesten satokausi on juhannuksen aikoihin parhaimmillaan, Pro Agria arvioi. Arviot varhaisperunasadosta ovat vaihdelleet tyydyttävästä hyvään, Taulavuori kertoo.

Juhannuspöytään on tarjolla muun muassa hyvälaatuisia nippuvihanneksia, parsa- ja kukkakaalia sekä tuorehernettä.

– Vihanneksillekin olisi parempi, että ei olisi aivan näin kova helle, Taulavuori sanoo.

Monet vihannekset esimerkiksi pysyvät rapeampina, kun ne saavat kasvaa kohtuullisemmissa lämpötiloissa. Toistaiseksi Taulavuoren tiedossa ei ole helteen aiheuttamia laatuongelmia.

Vadelmasatoa voivat pienentää paikoin kärsityt talvivauriot. Tunneleista sen sijaan saadaan hyvälaatuista satoa.

Talvivauriot heikentävät myös herukoiden satonäkymiä. Lisäksi pölytystulos on jäänyt puutteelliseksi, sillä herukan kukkiessa sää oli vielä viileä.

Marjakasvien ja omenasadon määrä ja laatu riippuvat pitkälti heinäkuun säistä.

Mustikan pölytys onnistui

Luonnonmarjoissa runsas kukinta lupailee jo toista hyvää marjavuotta peräkkäin, ennustaa Luonnonvarakeskus.

Mustikan kukinta on viime vuoteen verrattuna ollut hieman runsaampaa, ja pölytystulos on tähänastisten havaintojen perusteella ollut hyvä.

– Pölytystulos eli raakileiksi saakka päässeiden kukkien osuus on ollut keskimäärin lähes 70 prosenttia, kun pitkäaikainen keskiarvo on alle 60 prosenttia, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola tiedotteessa.

Puolukan ja suomuuraimen pölytyksen onnistumisesta ei ole vielä tuloksia. Puolukka on tähän mennessä kukkinut viime vuotta hieman runsaampana. Suomuurain taas ei ole yltänyt toistaiseksi yhtä hyvään kukintaan kuin viime vuonna.