Lehtikuva/Emmi Korhonen

Tasapeli jäi vain 14 minuutin päähän, Suomi osoitti rautaista kuntoa ja henkeä Pietarin kuumassa illassa.

Reippaasti yli 30 asteen helle oli taittunut ”vain” 29 asteeseen, kun Suomi ryhmittyi Belgiaa vastaan EM-jalkapallon kolmanteen alkupeliinsä maanantaina klo 22 Pietarin stadionilla. Huuhkajien ensimmäinen arvoturnaus oli alkanut 1–0-voitolla Tanskasta Kööpenhaminassa ja jatkunut 1–0-tappiolla Venäjälle Pietarissa, joten viimeiseen otteluun latautui jännittävää odotusta. Voitto veisi varmasti jatkoon, hyvässä lykyssä tasapelikin piisaisi.

Puoltatoista kisaviikkoa on siivittänyt innostunut futiskuume niin peliareenoilla kuin kotimaassa. Huuhkajat vietti välipäiviä leväten ja keskittyen Terijoen harjoittelukeskuksessa.

Pietarin-pelin kanssa samalla kellonlyömällä ottivat Tanska ja Venäjä yhteen Kööpenhaminan Parkenilla. Silläkin lopputuloksella oli paljon merkitystä Suomen jatkotielle.

Suomen saumoja maailmanykköstä, Belgiaa, vastaan ei ole etukäteen pidetty suurensuurina. Kuitenkin yhdessä ottelussa yllätykseen on aina vissejä mahdollisuuksia, mikä oli käynyt toteen jo Tanska-voitossa.

Suomi avasi pelin muuten entisellä kokoonpanolla, mutta kentälle palasi Tim Sparv, vielä viime matsissa jalkavammaansa potenut kapteeni. Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo aloittivat tutusti hyökkäysduona, veräjää vartioi Lukas Hradecký.

ILMOITUS

Kaksi peliä jo voittanut Belgia ei riskeerannut. Valmentaja Roberto Martínez peluutti heti parasta A-ryhmää, mukana alusta pitäen myös keskikenttätähtenä Tanskan kaatanut Kevin de Bruyne. Ja Antwerpenin härkä Romelu Lukaku oli hyökkäyskärkenä.

Ennen alkua joukkueet tekivät rasisminvastaisen polvistumisen, jolloin aikamoinen joukko yleisöstä vihelsi. Tomppelimainen reaktio.

Belgia aloitti ohuelti halliten. Suomi kärkkyi riistojen suomia vastaiskuja. Ensi kymppi meni keskikenttävoittoisena hakemisena puolin toisin. Lukaku laukaisi ikävän vaarallisesti 15. minuutilla, vaan takakulmasta ohi. Viisi minuuttia myöhemmin hän teloi Sparvia.

Kohta de Bruyne uhkaili laitamurtautumisellaan, mutta Suomen puolustus siivosi tilanteen. Belgia puristi pidempääkin painetta Suomen alakertaan, mutta puoli tuntia täyttyi maaleitta. Pian Axel Witzel pyssytti vapaasti 16 metrin viivan takaa – onneksi reilusti yli Suomen maalin.

Belgian hallinta oli täysin murskaavaa kauan aikaa, ja juomatauko 35 minuutin kohdalla tuli pelastuksena Suomelle. 37 minuutin täyttyessä Lukaku puski läheltä suoraan Hradeckyn syliin. Suomalaisyleisö reagoi kannustaen ”Lukea” villisti.

Hradecký pelasti alakulmasta Jeremy Dokun tulisen vedon, kun 42 minuuttia oli uurastettu. Vaarallisin tilanne siihen asti.

Eden Hazard kaatui rankkarialueella näyttävästi toppari Daniel O’Shaughnessyn jalkoihin, ilman rankkaria. Hetken päästä saksalaistuomari Felix Brych vihelsi ensimmäisen puoliajan päättyneeksi. Huh huh.

Suomi oli koko lailla pyörryksissä Belgian edessä, toistaiseksi takaiskuitta. Puolustus piti taistellen – ja tuurilla. Toisella puoliskolla ei keskikenttää enää saisi luovuttaa täysin Belgian haltuun.

Suomi tuli tauolta energisesti, ja tilanteet aaltoilivat hivenen tasaisemmin. Mutta kyllä Belgia edelleen tuhlasi paikkojaan. Pallo kulki alituiseen juonikkaan de Bruynen kautta.

Kapteeni Sparv vaihdettiin Rasmus Schülleriin 58. minuutilla. Suomen ensimmäinen maalilaukaus lähti Glen Kamaran lapikkaasta kolme minuuttia myöhemmin. Torjuntatyö oli helppo huippuveskari Thibaut Courtois’lle.

Lukaku iski pari hetkeä myöhemmin läheltä maalin. Suomi protestoi paitsiota, ja VAR-tarkistus vahvisti sen. Ei maalia!

Suomi otti tuplavaihdon 70. minuutilla: Pohjanpalo ja Jere Uronen korvattiin Joni Kaukolla ja Nikolai Alholla. Tasapeliä alettiin näemmä tavoitella vahvemmin.

Belgia painoi samaan malliin. Minuutit matelivat.

Sitten 74. minuutilla Belgian Thomas Vermaelen puski ratkaisevan maalin – tolpan ja Hradeckyn käsien kautta. Voinee sanoa, että tilastomaali. Niin raakaa oli ollut Belgian dominanssi. Maali merkittiin Hradeckyn omaksi maaliksi.

Viimeisellä vartilla Huuhkajat tuli tovin ennakkoluulottomasti. Mutta 81. minuutilla Lukaku niittasi pilkun kohdalta oikeaan alakulmaan lujan kääntölaukauksen, joka muutti vielä suuntaa O’Shauhgnessyn nilkasta. 2–0, ja peli oli sillä selvä.

Mestari Lukaku lähti sen päälle vaihtoon, tilalle juoksi Christian Benteke.

Kolmen lisäminuutin aluksi kentälle juoksi katsomosta nuori neito, jonka järjestysmiehet kiidättivät pois yllättävän pehmein ottein. Mikäli kyse oli jonkin lajin protestista, yläkatsomoon siitä ei saanut selvää.

Suomi vaihtoi vielä lopuksi Robin Lodin ja Teemu Pukin tilalle Marcus Forssin ja Fredrik Jensenin.

Pillinvihellys lopetti taistelun. Belgia otti 2–0-tuloksella kolme pistettä. Ansaitusti totta kai mutta täyden iltapuhteen tehneenä. Suomi kesti 76 minuuttia, mikä ei ole heikko veto maailman kärkimaata vastaan.

Ehkä liian aikaista – näin keskiyöllä – analysoida Huuhkajien kokonaisliitoa EM-turnajaisissa. Oli hyvää ja oli heikompaa – enemmän ehdottoman hyviä ja kestäviä elementtejä. Jatkopaikka näissä kisoissa vaatii jo tuuria.

Mikä tärkeintä, Suomi osoitti pääsynsä kisoihin aivan muuksi kuin onnenkantamoiseksi. Tie on aurattu auki, Suomi pärjää.

Kaunis kiitos, Huuhkajat.