Lehtikuva/Roni Rekomaa

Liikkeen päävaatimus hallitukselle on kriisiviestinnän aloittaminen ilmastokriisistä.

Ympäristöliike Elokapinan mielenosoitus on siirtynyt Helsingissä Senaatintorille. Mediayhteyshenkilö Lauri Autere kertoi maanantaina STT:lle, että kaikki sunnuntaina kiinniotetut mielenosoittajat ovat nyt vapautuneet. Autereen tiedossa ei ole, paljonko mielenosoittajia Senaatintorille on tähän mennessä kerääntynyt.

Poliisi otti sunnuntaina kiinni yhteensä 117 ihmistä Elokapinan mielenosoituksissa. Mielenosoitus siirtyi Unioninkadulta uudelleen Mannerheimintielle. Siellä mielenosoitus purettiin puoli yhdeksän aikaan sunnuntai-iltana.

Elokapina kertoi palaavansa Mannerheimintielle vaatiakseen, että maanantaina töihin palatessaan hallitus aloittaa säännöllisen koronakriisiä vastaavan tiedotuksen ilmastokriisistä.

Protestissa kiinni otettu Aliisa Maunula kommentoi liikkeen tiedotteessa ymmärtävänsä, että ilmastotoimien merkittävä nopeuttaminen on poliitikoille vaikeaa.

– Kriisin laajuuden takia siitä on vaikea puhua ääneen. Kyse on kuitenkin koko ihmiskunnan kohtalosta. Hallituksen pitää nyt yltää parhaimpaansa ja kantaa vastuu.

ILMOITUS

Elokapina vaatii, että hallitus käyttää valtiollista auktoriteettiaan ja tekee selväksi tilanteen vakavuuden kansalaisille. Hallituksen on aloitettava kansallinen kriisiviestintä.

– Uutisissa on päivä päivältä vakavampia uutisia ilmastokriisin etenemisestä. On aika kertoa suomalaisille selväsanaisesti, miten vakava nykytilanne on ja millainen määrä ihmishenkiä on pelissä, jotta tarvittavat ilmastoteot saadaan tehtyä, kertoo protestissa kiinni otettu Joel Lindqvist Elokapinan tiedotteessa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen lupasi viime viikolla viedä Elokapinan avoimen kirjeen hallitukselle ensi viikon keskiviikkona pidettävään kokoukseen. Hän ei sitoutunut konkreettisiin lisätoimenpiteisiin.

Elokapinalaisten mielestä poliitikoilta on mielenosoituksen jatkuessa kuultu lähinnä korupuheita jaetusta huolesta. Aamulla liike ilmoitti odottavansa vastauksia hallituksen johtoviisikolta tämän päivän aikana.