Lehtikuva/Angela Weiss

Mihail Gorbatshov ja Ronald Reagan tapasivat Genevessä huomattavasti myönteisemmissä tunnelmissa keskellä kylmää sotaa. Nyt toivotaan, että Venäjän ja Yhdysvaltain suurlähettiläät palaisivat Washingtoniin ja Moskovaan.

Yhdysvaltain ja Venäjän johtajat ovat toistaneet saman asian monta kertaa ennen keskiviikon huippukokoustaan Sveitsissä: maiden suhteet ovat huonoimmillaan sitten kylmän sodan. Ainakin tästä asiasta Joe Biden ja Vladimir Putin ovat siis yhtä mieltä.

Odotukset tapaamiselle on viritetty todella matalalle. Geneven ilmassa arvioidaan olleen enemmän myönteisyyttä ja lämpöä vuonna 1985, kun Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatshov ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan tapasivat toisensa Sveitsissä ensi kertaa. Silloin oli marraskuu, ja kylmä sotakin vielä todellisuutta.

Tapaaminen Genevejärven rannoilla aloitti hitaan sulamisen suurvaltojen suhteissa, jotka ovat viime vuosina jäätyneet uudelleen. Samanlaisia hymyjä ja pitkiä kädenpuristuksia kuin 36 vuotta sitten tuskin nähtäneen keskiviikkona.

Venäläisen ulkopolitiikan asiantuntijan Vladimir Frolovin mukaan Venäjän tavoitteena on paluu suhteisiin, joissa voi olla vihamielisyyttä mutta samalla keskinäistä kunnioitusta – vähän niin kuin Leonid Brezhnevin kaudella 1970- ja 80-luvuilla.

– Kukaan ei silloin nimitellyt toisia, yksittäisiä poliitikkoja kohtaan ei määrätty pakotteita eikä neuvostohallintoa yritetty kaataa tukemalla oppositiota, Frolov kuvailee venäläistuntoja Moscow Times -lehdelle.

ILMOITUS

Putin ”varteenotettava vastustaja”

Kremliin kytköksissä olevan RIAC-ajatushautomon johtajan Andrei Kortunovin mukaan hyvä saavutus olisi huonojen suhteiden vakauttaminen sellaiselle tasolle, jossa maiden suurlähettiläät voisivat palata jatkamaan työtään toistensa pääkaupungeissa.

– Siihen minun odotukseni sitten loppuvatkin, Kortunov sanoo Moscow Timesille.

Myös Putin totesi amerikkalaisen NBC-television haastattelussa ”ennustettavuuden ja vakauden” olevan tärkeintä kansainvälisissä suhteissa. Tätä toivoo myös Biden, mutta johtajien käsitykset nykyisen epävakauden syistä ovat täysin päinvastaiset.

Keväällä Venäjää ärsytti Bidenin tv-haastattelu, jossa tämä vastasi myönteisesti toimittajan kysymykseen, pitääkö Biden Venäjän Putinia ”tappajana”. Maanantai-iltana Brysselissä Biden luonnehti Venäjän presidenttiä jo hieman kunnioittavammin sanakääntein.

– Hän on älykäs, hän on kova. Olen havainnut hänen olevan, kuten on tapana sanoa, varteenotettava vastustaja, Biden sanoi.

Presidentin mukaan Yhdysvallat ei halua konfliktia Venäjän kanssa mutta on valmis viestimään selvästi sen, missä kulkevat ”punaiset viivat” eli rajat, joita Venäjän ei pidä uhmata.

Amerikkalaisten levollisuutta huipputapaamisen alla lisää se, että toisin kuin Helsingissä vuonna 2018, nyt myös Yhdysvaltain puolella pöytää istuu kokenut poliittinen johtaja. Helsingin oppeja on ehkä sekin, ettei presidenttien yhteistä lehdistötilaisuutta ole luvassa.